Taustaa ja perustelut
Kesällä 2007 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin aiheuttamat markkinoiden rajut ailahtelut eivät ole juurikaan vaikuttaneet Nordeaan. Rahoitusinstrumenttien arvostustappiot ovat jääneet vähäisiksi. Nordean järjestelmällinen riskien ja pääoman hallinta sekä varainhankinta ovat mahdollistaneet vakaan kehityksen.
Nordean tulos vuodelta 2008 julkistettiin tänä aamuna erillisenä lehdistötiedotteena. Tulos osoittaa, että Nordean orgaanisen kasvun strategia on tuottanut edelleen tulosta. Tuotot syntyivät suurimmaksi osaksi nykyisten henkilö- ja yritysasiakkaiden asioinnista. Tämä osoittaa, että Nordean asiakaskunta on korkealuokkainen ja luottosalkku laajalle hajautettu. Nordean tuotot kasvoivat vakaasti myös vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä. Tulos ennen luottotappioita oli vahva, mutta luottotappiot lisääntyivät, koska taloudellinen tilanne heikentyi nopeasti. Luottotappioiden määrä vastaa kuitenkin tasoa, jota voidaan odottaa nykyisen kaltaisessa laskusuhdanteessa.
Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin oli ennen siirtymäsäännöksiä joulukuun 2008 lopussa 9,3 prosenttia. Näin ollen Nordea on hyvissä asemissa kohtaamaan kasvavat haasteet vuonna 2009.
Nordean hallitus ja konsernin johtoryhmä uskovat, että pankin on varauduttava toiminnassaan tulevaan, jotta voidaan varmistaa pankin vahva asema nykyisissä poikkeuksellisen haastavissa markkinaoloissa sekä riskienhallinnan että mahdollisuuksien hyödyntämisen kannalta. Nordea pyrkii erityisesti seuraaviin tavoitteisiin, joiden saavuttamisen ehdotetut pääoman vahvistamistoimet mahdollistavat:
- Säilyttää asema yhtenä Euroopan vahvimmista pankeista. Nordean tavoitteena on olla yksi Euroopan vahvimmista pankeista, kun mitataan kannattavuutta, tehokkuutta, pääomarakennetta, likviditeettiä, varainhankintaa ja osakkeenomistajan saamaa kokonaistuottoa. Kilpailutilanne on muuttumassa, kun eurooppalaiset pankit hankkivat huomattavan suuria pääomia vastatakseen sijoittajien ja muiden sidosryhmien vakavaraisuuden vahvistamista koskeviin vaatimuksiin. Ehdotetun pääoman hankinnan avulla Nordean odotetaan pääsevän pääomarakenteeltaan vahvimpien eurooppalaisten pankkien joukkoon. Lisäksi pääoman hankinta tukee Nordean nykyistä vahvaa luottoluokitusta, mikä varmistaa nykyisten, kilpailijoihin verrattuna suotuisten varainhankinnan edellytysten jatkumisen.
- Kasvattaa pääomapuskureita, joilla varaudutaan epävarmoihin markkina- ja talousnäkymiin. Nordea odottaa laskusuhdanteen vaikuttavan pääomarakenteeseen pääasiassa siten, että luottotappiot lisääntyvät ja riskipainotetut saamiset kasvavat luottojen luokitusten laskun seurauksena. Tavanomaista epävarmempien talousnäkymien ja Nordean noudattaman konservatiivisen riskienhallinnan vuoksi Nordea katsoo tarkoituksenmukaiseksi kasvattaa pääomapuskureita siten, että ne ylittävät nykyiset vakavaraisuussuhteille asetetut tavoitteet, jotta mahdolliset tulevat negatiiviset vaikutukset voidaan kattaa.
- Luoda joustavuutta, jotta markkinoiden muutosten tuomat liiketoimintamahdollisuudet voidaan käyttää hyväksi. Kilpailijat vähentävät investointejaan ja supistavat kustannuksiaan Nordean päämarkkinoilla, joten Nordealla on mahdollisuus tarttua korkealuokkaisiin mahdollisuuksiin entistä suuremmilla marginaaleilla. Tämä edellyttää, että Nordea voi tarjota rahoitusta hyville asiakkaille, jotka kärsivät markkinoilla yleisesti vähentyneestä luottojen tarjonnasta. Nordea tukee tällaisia hyviä asiakkaita nykyisessä markkinatilanteessa pitäen samalla kiinni tiukasta riskienhallinnastaan. Tämän toimintatavan uskotaan lisäävän kannattavuutta ja vahvistavan pitkäaikaisia asiakassuhteita.
- Ehdotetut pääoman vahvistamistoimet ovat oikeudenmukainen ja läpinäkyvä markkinaehtoinen ratkaisu. Pääoman vahvistamistoimet ovat täysin läpinäkyvät, ja osakkeenomistajien oikeudenmukainen kohtelu toteutuu osakkeenomistajien merkintäetuoikeuksien avulla. Ehdotettu osakeanti ja osingon supistaminen vahvistavat Nordean pääomaa vapailla pääomilla (core Tier 1), joka on sijoittajien suosima vaihtoehto ja vastaa siten tarpeita.