Nordea logotype

Printed by customer 2010.03.16

Nordea vuoden 2009 pankki

The Banker -lehti on nimennyt Nordean vuoden 2009 pankiksi Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. The Banker on rahoitusalan johtava lehti, joka kuuluu Financial Times  konserniin.

Bank of the Year 2009 -palkinto luovutettiin Nordean edustajille Lontoossa torstaina 3.12.2009 järjestetyssä tilaisuudessa. Liikepankit eri puolilla maailmaa kilpailevat vuosittain oman maansa Bank of the Year  palkinnosta.

The Banker -lehden arvostettu palkinto annetaan pankille, jonka kasvu ja tulokset ovat parhaat omassa maassaan. Mittareina ovat ensisijaiset omat varat, taseen loppusumma ja oman pääoman tuotto. Voittajapankin on myös osoitettava, miten sen pankkitoiminnan rakenteessa ja strategiassa on varauduttu markkinoiden tulevaan kehitykseen.

Suomi

- Toimintamme painopisteenä tämän vaikean vuoden aikana on ollut jatkaa asiakkaidemme korkeatasoista palvelua myös finanssikriisin vallitessa. Olen ylpeä voidessani todeta, että selviydyimme haasteesta hyvin. Tartuimme liiketoimintamahdollisuuksiin joka päivä ja autoimme asiakkaitamme löytämään ratkaisuja ongelmiinsa. Tuloksemme ovat edelleen vahvat, vaikka matala korkotaso on vaikuttanut rahoituskatteeseen negatiivisesti ja luottotappiot ovat lisääntyneet, sanoo Nordean Suomen maajohtaja Carl-Johan Granvik.

Tanska

- Nordean tuoreimmat osavuosikatsaukset ja markkinaosuutemme kasvu Tanskassa ovat osoittaneet konsernin liiketoimintamallin vakauden. Olemme olleet asiakkaidemme tukena myös kriisin vallitessa, sillä varainhankintamme tilanne on vahva, neuvontamme korkealaatuista ja hintamme kilpailukykyiset. Erityisesti henkilöstön tehokas tiimityö pankin kaikilla osa-alueilla on ollut ratkaisevaa, sanoo Nordean Tanskan maajohtaja Peter Schütze.

Norja

- Vuodet 2008 ja 2009 olivat viime aikojen haastavimpia Norjan pankkitoiminnassa. Olemme osoittaneet liiketoimintamallimme olevan kestävä vaikeinakin aikoina. Henkilöstön tiimityö on ollut poikkeuksellisen tehokasta pankin kaikilla osa-alueilla. Lisäksi riskienhallintamme on ollut vahvaa, tuote  ja palveluvalikoima laaja ja yhteistyö asiakkaidemme kanssa tiivistä, sanoo Nordean Norjan maajohtaja Gunn Wærsted.