Nordea logotype

Hallitus

Hallituksen kokoonpano

Yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksessa tulee olla vähintään kuusi ja enintään viisitoista osakkeenomistajien yhtiökokouksessa valitsemaa jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää yhden vuoden. Nordea ei ole määritellyt hallituksen jäsenille erityistä eroamisikää eikä rajoittanut hallituksen jäsenen jäsenyyden kestoa.

Yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksen jäseniä valittaessa pyritään siihen, että hallituksella kokonaisuutena on hallitustyössä tarvittavaa osaamista ja kokemusta yhteiskunta-, liike- ja kulttuurisuhteista niillä maantieteellisillä alueilla ja markkina-alueilla, joilla konsernin pääasiallista liiketoimintaa harjoitetaan.

Hallitukseen kuuluu tällä hetkellä kahdeksan yhtiökokouksessa valittua jäsentä. Kolme varsinaista jäsentä sekä yksi varajäsen ovat henkilöstön nimeämiä. Ruotsin lain mukaan henkilöstöllä on oikeus edustukseen Nordea hallituksessa. Nordean konsernijohtaja ei ole hallituksen jäsen.


Hallituksen jäsenet

Hallituksen jäsenet ovat seuraavat osakkeenomistajien yhtiökokouksessa 2011 valitsemat henkilöt:


Hallitukseen kuuluu lisäksi seuraavat henkilöstön edustajat, joista yksi toimii tällä hetkellä hallituksen varajäsenenä:

  • Kari Ahola
  • Ole Lund Jensen
  • Steinar Nickelsen
  • Lars Oddestad (varajäsen 1. marraskuuta 2011 - 30. huhtikuuta 2012)

Päivitetty: joulukuu 2011