Nordea logotype

Sponsorointi Suomessa

Nordea tukee nuoria


Nordea Jean Sibelius Orchestra perustettu tukemaan nuoria soittajia

Nordea ja Jean Sibelius -tavaramerkkiä hallinnoiva Allmark ovat tehneet mittavan yhteistyösopimuksen nuorten klassisen musiikin opiskelijoiden kouluttamisesta.

Sopimuksen mukaisesti Nordea on perustanut Nordea Jean Sibelius Orchestran, jossa klassisen musiikin soittamisen vakavaksi harrastuksekseen valinneet nuoret saavat harjoitella ja esiintyä huippuammattilaisten johdolla. Yhteistyössä on mukana mm. Suomen Musiikkioppilaitosten Liitto.

Orkesterin soittajien valinnan tekivät alan asiantuntijat mm. koesoittojen perusteella.

Kapellimestari Jukka-Pekka Saraste valikoi ohjelmiston ja johtaa orkesterin juhlakonserttia.

- Nuoret lahjakkaat soittajat tarvitsevat mahdollisuuksia soittaa isoissa orkestereissa. Omat ensimmäiset kokemukseni soitosta sinfoniaorkesterissa olivat minulle niin suuria elämyksiä, että päätin opiskella muusikoksi. Haluan Nordea Jean Sibelius Orchestran kautta tuottaa nuorille muusikoille samanlaisia elämyksiä. Olen iloinen voidessani olla mukana tässä hankkeessa, tukemassa ja tekemässä musiikkia nuorten kanssa, kertoo Jukka-Pekka Saraste.