Älä tee itse!

17.04.15 11:32 | Jussi Hahtela

Suomi nousee historiansa pisimmästä lamasta ainoastaan työtä tekemällä. Työnteko sinänsä ei ole ollut suomalaisille ongelma. Ilman kalvinistista työmoraalia elanto olisi jäänyt kivisiltä pelloilta ottamatta ja sotakorvaukset maksamatta. Gösta Sundqvist kiteytti suomalaisen ajattelutavan osuvasti näin: ”Se ei oo mies eikä mikään, jos ei valmistu talo omin hartiavoimin. Voitan kaikki vaikeudet ja viivytykset.”

Tiedän mistä puhun, sillä käytin taannoin ison läjän rahaa ostaakseni moottorisahan ja kaikki muut mahdolliset tontin parturoimisessa välttämättömät tarvikkeet, sillä kyllä omat puut pitää itse saada nurin ja pinoon. Kesälomasta kului suuri osa puiden kaatoon ja syksyn illat menivät halkoja kirveellä pilkkoen.

Naapuritontilla kävi ammattimetsuri. Puut olivat nurin päivässä ja lasku oli puolet siitä mitä itse käytin sahaan ja muihin releisiin. En ole tarvinnut moottorisahaa tuon jälkeen, eivätkä itse pilkotut puut lämmittäneet takkaa yhtään sen paremmin kuin myöhemmin valmiina ostetut klapit.

Esimerkki kuvaa hyvin suomalaisuutta. Pädemme tekemällä kaiken mahdollisen ja mahdottoman itse ja kuvittelemme samalla säästävämme, vaikka käytetty aika ja lopputulos huomioiden säästö on usein vähintäänkin kyseenalainen.

Raatamisen ihannointi istuu syvässä. Itse tekemisessä ei ole sinänsä mitään pahaa ja se voi olla erinomainen vastapaino varsinaiselle leipätyölle ja hyvä keino akkujen lataamiseksi. Suomessa pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa oppia ajattelemaan, ettei kotitöiden ja askareiden ulkoistamisessa ole mitään pahaa. Se ei ole elitismiä tai laiskuutta, vaan oman ajankäytön järkeistämistä. Yrityksissä on jo ajat sitten ymmärretty, ettei kaikkea kannata tehdä itse. Ulkoistaminen ja alihankinta ovat yritysmaailmassa arkipäivää. Ne luovat tilaa erikoistumiselle, tehostavat pääoman käyttöä ja parantavat tuottavuutta.

Saman ajattelutavan soisi yleistyvän myös kotitalouksissa. Kotitöiden ulkoistus luo työtä ja parantaa tuottavuutta. Molemmat ovat keino kasvattaa edelleen aneemista BKT:a.

Oikeastaan on onni, että Suomi on palvelujen käytön suhteen kehitysmaa. Se tarkoittaa nimittäin sitä, että täällä on vielä mahdollista ottaa loikka ja nostaa Suomi suosta tinkimällä itse tekemisestä ja käyttämällä enemmän palveluita.

Asennemuutos on välttämätön, muttei riittävä ehto loikan onnistumiselle. Varsinainen haaste kiteytyy siihen, että suomalaisen palkansaajan ostovoiman pitää riittää ostamaan suomalaista työtä. Vaikealta vaikuttava yhtälö ratkeaa työn oikealla hinnoittelulla ja verotusta korjaamalla. Työmarkkinoiden jäykkyyksiä pitää purkaa, työnteon pitää aina olla sosiaalietuuksilla elämistä houkuttelevampaa eikä yrityksen perustaminen saa kaatua byrokratiaan. Ja koska ostovoimaa ei voi kasvattaa työn hintaa korottamalla, jäljelle jää verotuksen keventäminen.

Latest blog posts from Jussi Hahtela

Blogi: Sääntelyvimma - talouden turha käsijarru

Talous Jussi Hahtela

Sääntelyvimma hidastaa ja mahdollisesti jopa estää Suomen talouden toipumisen.

Blogi: Miksi talouden edes pitäisi kasvaa?

Talous Jussi Hahtela

Talous on työtä ja työpaikkoja.