Rahoitusta firman kasvuharppaukselle

24.02.15 10:11 | Päivittäiset raha-asiat

Viime vuonna seurasimme Mäkisen perheen vaiheita. Nyt perheen isä Pekka on päässyt hyvään vauhtiin yrittäjänurallaan ja teknologia-alalla toimiva startup-yritys tarvitsee rahoitusta kasvuunsa. 

Pekan ja hänen yhtiökumppaneittensa firma on ensimmäisen vuotensa aikana kehittänyt uutta innovaatiota. Rahoitusta alkuvaiheen työhön on saatu Tekesiltä ja muutamalta oman yrityksensä myyneeltä enkelisijoittajalta. Nyt ensimmäinen prototyyppi on valmis ja sitä pitäisi alkaa testata. Se edellyttää rahoitusta.

Pekka on lukenut lehdistä, että yritysten on vaikeaa saada enää lainaa pankeista, mutta ottaa kuitenkin yhteyttä tuttuun pankkineuvojaan Anneen ja kysyy, millaista apua omasta pankista voisi saada. Anne arvioi Pekan yrityksen tarpeet ja kasvuhalut niin suuriksi, että ohjaa hänet Nordean yrityskonttoriin ja siellä yrityksen pankkineuvoja Janin puheille.

- Pienen yrityksen oma pankkineuvoja voi yrityksen pankkiasioiden lisäksi hoitaa myös yrittäjän ja hänen perheensä henkilökohtaiset pankki- ja vakuutusasiat säästämistä unohtamatta, Anne muistuttaa lisäksi.

Jani rauhoittelee Pekkaa sanomalla, että Nordea luototti viime vuonna yrityksiä samaan tahtiin kuin aiemminkin. Yritysrahoituksen saaminen ei ole Suomessa samanlainen ongelma kuin monissa muissa euromaissa.

- Hyvät hankkeet saavat aina rahoitusta, Jani lupaa.

Pekan yritys yhdistää teollista internetiä ja cleantechiä, ja sillä nähdään pankissakin olevan hyvät mahdollisuudet menestyä jopa kansainvälisesti. Firman perustajilla on myös isoissa firmoissa hankitut näytöt oman alansa kansainvälisestä osaamisesta.

Jani kertoo Pekalle mahdollisista rahoitusvaihtoehdoista pk-yrityksille. Perinteinen laina pankista on vain yksi vaihtoehto. Sen lisäksi Pekan firmalle voidaan hankkia rahoitusta pankin avulla Nordean kumppaniverkostosta. Kansainvälistä kasvua hakevalle yritykselle luontevia kumppaneja ovat esimerkiksi Team Finlandiin kuuluvat Finnvera, Tekes ja Teollisuussijoitus.

Pekalle on uusi tieto, että lainojen ja avustusten lisäksi myös pk-yritys voi hankkia rahoitusta myös joukkovelkakirjalainoilla. ”Niiden osuus pk-yritysten rahoituksessa kasvaa vähitellen”, tietää Jani.

Lue Mäkiset-juttusarjan muita artikkeleita täältä

Keitä he ovat?
Mäkisten perheen tarinat perustuvat todellisiin tilanteisiin, mutta itse Mäkiset on fiktiivinen perhe ja he ovat fiktiivisiä hahmoja.
Viisihenkinen Mäkisten perhe asuu rivitalossa espoolaisessa lähiössä. Isä-Pekka on tuore yrittäjä teknologia-alan firmassa ja äiti-Sari johdon assistentti vientialan yrityksessä. Perheen esikoinen Emma, 19, on ensimmäisen vuoden opiskelija ja Aleksi, 16, käy lukion ensimmäistä. Iltatähti Venni, 6 v., on esikoulussa.