Kreikan pankit kiinni

29.06.15 12:48 | Nordea | Markkinat

Suosittelemme, että Kreikkaan matkustavat asiakkaat ottavat mukaan käteistä. 
Kreikan taloudelliseen tilanteeseen liittyy epävarmuutta, ja Kreikan pankkien vakausneuvoston päätöksen mukaisesti pankkeja ei avattu maanantaina 29. kesäkuuta. On todennäköistä, että pankit pysyvät kiinni useita päiviä, ja voi olla, etteivät ne avaudu lähitulevaisuudessa lainkaan. Lisäksi käteisnostoja automaateilla on rajoitettu, ja voi myös olla, että niistä loppuu raha.

Aiotko matkustaa Kreikkaan?

Luottokortin pitäisi toimia normaalisti, mutta Kreikan tilanteen vuoksi voi olla, että aiempaa harvempi kauppias hyväksyy luottokortin maksuvälineeksi.

Suosittelemme, että Kreikkaan matkustavat asiakkaat noudattavat ulkoministeriön antamia ohjeita.

Suunnitteletko rahansiirtoa Kreikkaan?

Kreikka on päättänyt pitää pankit suljettuina ja rajoittaa ulkomaille suuntautuvia rahansiirtoja. Nykytilanteessa on myös vaarana, että rahansiirrot Kreikkaan viivästyvät, keskeytetään tai jäädytetään tai jopa että rahat menetetään, sillä on olemassa riski siitä, etteivät kreikkalaiset pankit avaudu lähitulevaisuudessa lainkaan. Siksi suosittelemme, että asiakkaat harkitsevat tarkkaan, onko rahansiirto Kreikkaan välttämätöntä niin kauan kuin maan taloudellinen tilanne on epävarma.