Negatiiviset talletuskorot Suomeen

02.12.15 9:41 | Talous

Euroopan Keskuspankin yön yli -talletusten korko on jo pitkään ollut negatiivinen. Korkojen odotetaan pysyvän negatiivisina vielä pitkään, ja on mahdollista että ne laskevat edelleen.

- Tällä hetkellä negatiivisten korkojen kustannus jää täysin pankin kannettavaksi. Se ei ole pidemmän päälle pankille kestävä ratkaisu, ja siksi Nordea alkaa 1. tammikuuta 2016 alkaen periä joidenkin instituutioiden tileiltä talletuspalkkiota, sanoo Nordean suurasiakkaista vastaava Petteri Änkilä.


Vastaavia talletuspalkkioita on jo aiemmin otettu käyttöön muissa pohjoismaisissa pankeissa esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa. Myös näissä maissa keskuspankki perii pankeilta negatiivista talletuskorkoa, vieläpä enemmän kuin EKP.

 

Nordean maksu koskee vain rajattua määrää instituutioita. Nordealla ei ole suunnitelmia laajentaa talletusmaksua koskemaan yritys- tai henkilöasiakkaita.

- Instituutioiden uskotaan liikkuvan aina parhaan tuoton perässä, joten emme voi laskea niiden talletuksia pitkäaikaiseksi varainhankinnaksi. Olemme tämän vuoksi ottaneet käyttöön talletusmaksun rajatulle joukolle instituutioita. Asiakkaat siirtävät kaiken ylimääräisen likviditeetin miinuskorollisilta tileiltä nolla- tai plussakorkoisille. Olemme huomanneet, että meille tulee talletuksia, joita ei normaalisti meille tulisi, Änkilä kertoo.

Lue lisää

Nordea Payssa voi nyt maksaa luottokortilla

Päivittäiset raha-asiat Digipalvelut

Nordea Pay -sovelluksen uusin versio tuo mukaan maksuvälineiksi kaikki Nordean henkilöasiakkaiden luottokortit.

Blogi: Inflaatiopeikko lipoo jo kieltään

Talous Markkinat Jan von Gerich

Monet ovat täysin ehtineet jo unohtaa korkean inflaation riskit.

Yrittäjähenkinen Suomi on Nordean lahja satavuotiaalle Suomelle

Vastuullisuus Suomi100

Nordea lahjoittaa talousosaamistaan erityisesti nuorille.

Blogi: Trump, älä suututa Kiinaa!

Talous Markkinat Tuuli Koivu

Trumpin hallinnon avaukset Kiinan suhteen ovat olleet vähemmän sovittelevia.

Tutkimus: Muuttamisen kannustinloukut ovat työllisyyden jarruna

Talous

Työn perässä muuttaminen ei aina ole työttömälle taloudellisesti kannattavaa.