Nordealle uusi vastuullisuusstrategia

16.02.16 13:30 | Vastuullisuus | Nordea

Nordea julkaisi tänään vuoden 2015 vastuullisuusraportin. Siinä kerrotaan, miten vastuullistyössä edettiin vuonna 2015. Raportissa esitellään myös Nordean uusi vastuullisuusstrategia.

Uusi strategia on tärkeä, koska sen avulla luodaan pohja sille, mitä pankki aikoo tehdä. Vastuullisesta toiminnasta vastaavan yksikön tilapäinen vetäjä Kristiina Oja kertoo:

- Olemme usean vuoden ajan kiinnittäneet liiketoiminnassamme erityistä huomiota vastuuseen yhteiskunnallisista ja ympäristöön liittyvistä asioista. Haluamme kuitenkin tehdä vielä enemmän. Nordea on Pohjoismaiden suurin rahoituslaitos. Meillä on tärkeä rooli taloudellisen menestymisen mahdollistajana koko yhteiskunnassa. Keskitymme vastuullisuusohjelmassamme sellaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin, joissa voimme hyödyntää osaamistamme ja asiantuntemustamme.

Uuden vastuullisuusstrategian kolme painopistealuetta ovat: kestävä talouskehitys, taloustuntemuksen parantaminen ja henkilöstön monimuotoisuuden tukeminen. Nordealle on tärkeää, että sitoudumme toimimaan uuden vastuullisuusstrategian mukaisesti.

Saavutuksia vuonna 2015

Uudesta vastuullisuusstrategiasta ja vastuullisuustyön edistymisestä kerrotaan vuoden 2015 vastuullisuusraportissa. Vuoden 2015 kohokohtia ovat muun muassa seuraavat asiat:

  • Vahvistimme compliance-kulttuuria ja etenimme taistelussa talousrikollisuutta vastaan.
  • Vaikutamme positiivisesti yhteiskuntaan ja ympäristöön. Kun käymme aktiivista vuoropuhelua niiden yritysten kanssa, joihin sijoitamme, joita rahoitamme ja joilta teemme hankintoja, otamme vastuun liiketoimintaa koskevista päätöksistämme.
  • Nordea on sitoutunut olemaan hiilineutraali ja kompensoimaan omat päästönsä. Saavutimme tämän tavoitteen vuoden 2015 lopussa. 
  • Nordean henkilöstö tekee yhteiskunnallista työtä jakamalla osaamistaan ja opettamalla taloustuntemusta kaikkialla Pohjoismaissa. Teimme vuoden aikana yli 5 200 tuntia vapaaehtoistyötä, ja tavoitteena on tehdä vielä enemmän vuonna 2016. 
  • Jatkoimme myös työtä naispuolisten esimiesten osuuden kasvattamiseksi.

Vastuullisuusraportti, (Sustainability Report), yksityiskohtainen Global Reporting Initiative (GRI) -indeksi sekä Fact Book ovat nyt ladattavissa osoitteessa nordea.com. Julkaisut ovat englanninkielisiä.

Lisäksi tänään julkaistaan Nordean vuosikertomus, joka on saatavilla osoitteessa nordea.com.

Lue lisää

Nordean tutkimus: Protektionismi uhkaa Suomen vientivetoista kasvua

Markkinat

Nordean tutkimuksen mukaan nykyinen Suomen vientimarkkinoiden kasvunäkymä ei riitä hallituksen työllisyystavoitteeseen pääsemiseksi.

Nordea mukana Slush-tapahtumassa

Yritykset Digipalvelut

Slushissa ja Sijoitus-Invest -tapahtumassa esillä mm. joukkorahoitus, kasvuyritysyksikkö sekä Nordea Accelerator.