Nordea paras osaketutkimuksessa

31.05.16 10:25 | Nordea | Awards

Nordean osaketutkimus sai Thomson Reutersin vuoden 2016 ykköspalkinnon Pohjoismaissa. Seuraaville sijoille ylsivät Danske Bank ja Handelsbanken. Nordea oli kärjessä neljättä kertaa viiden vuoden aikana.

Thomson Reuters Analyst Awards (TRAA) -kilpailussa arvioidaan analyytikoita ennusteiden osuvuuden ja suositusten tuoton perusteella. Tuloksia pidetään johtavana objektiivisena laadun mittarina osaketutkimuksessa.

- Nordean saamat palkinnot ovat hieno osoitus tutkimuksemme laadusta ja ennusteiden tarkkuudesta. Ne kertovat, että tarjoamme asiakkaillemme parasta osaketutkimusta, sanoo Nordean osaketutkimuksen Suomen pääanalyytikko Harri Taittonen.

Kolme Nordean analyytikkoa vei kilpailussa ykkössijan toimialansa tarkimmilla ennusteilla: Rauli Juva (kuluttajatuotteet ja -palvelut), Michael Novod (terveydenhuolto) ja Henrik Nilsson (teollisuustuotteet ja -palvelut).

- Teemme työtä ennen kaikkea asiakkaidemme vuoksi, ja siksi palkintojen lisäksi on ollut ilo nähdä Nordea kärjessä myös asiakkaidemme kokemuksia ja tyytyväisyyttä mittaavissa Prosperan sekä Greenwichin asiakaskyselyissä, sanoo Nordean osaketutkimuksen Suomen pääanalyytikko Harri Taittonen. 

Lue lisää

Blogi: Inflaatiopeikko lipoo jo kieltään

Talous Markkinat Jan von Gerich

Monet ovat täysin ehtineet jo unohtaa korkean inflaation riskit.

Yrittäjähenkinen Suomi on Nordean lahja satavuotiaalle Suomelle

Vastuullisuus Suomi100

Nordea lahjoittaa talousosaamistaan erityisesti nuorille.

Blogi: Trump, älä suututa Kiinaa!

Talous Markkinat Tuuli Koivu

Trumpin hallinnon avaukset Kiinan suhteen ovat olleet vähemmän sovittelevia.

Tutkimus: Muuttamisen kannustinloukut ovat työllisyyden jarruna

Talous

Työn perässä muuttaminen ei aina ole työttömälle taloudellisesti kannattavaa.

Suomi100

Blogi: Mitä lahjaksi 100-vuotiaalle Suomelle?

Vastuullisuus Suomi100

Ahti Kilpeläinen bloggaa Suomen juhlavuodesta.