Pankkityössä 50 vuotta

14.09.16 15:36 | Nordea

Riitta Perille ehtii juuri tulla virallisesti 50 työvuotta täyteen Nordeassa, kun hän jää eläkkeelle. Riitta aloitti uransa lähettinä 15-vuotiaana vuonna 1966 Kansallis-Osake-Pankissa ja sittemmin myös pankkiautossa, joka kiersi eri yritysten tuotantolaitoksissa Haminan satamassa. 

Riitta Perin uran alussa työ tehtiin käsipelillä eli tehtäviin kuului maksuosoitusten kirjoitusta eri pankkiryhmille, ja lauantaityö kuului normaaliin työaikaan. Uran aikana toteutettiin monta pankkifuusiota, muun muassa Suomen Työväen Säästöpankin, säästöpankkien, Suomen Yhdyspankin ja KOP:n kesken, syntyi Merita ja myöhemmin pohjoismainen Nordea. Eläkkeelle Riitta siirtyy Haminan konttorin henkilökohtaisen pankkineuvojan tehtävästä. 

- Riitta on luonut positiivisella asenteellaan työyhteisöön välittämisen kulttuuria, ja hän on äärimmäisen innostava ja aurinkoinen työkaveri, joka on sitoutunut työhönsä. Hän on aina valmis auttamaan ja asiakkaat pitävät hänestä. Hän on todellinen ammattilainen, josta jokainen meistä voi ottaa mallia, Kaakkois-Suomen henkilöasiakas, alueen varajohtaja Jaana Pulkkinen toteaa.

- Kaikki on loppujen lopuksi kiinni omasta asenteesta niin työtä, työyhteisöä kuin asiakkaitakin kohtaan. Minulla on lisäksi ollut hyvä työnantaja, joka on mahdollistanut koulutuksen ja erilaisia kiinnostavia työtehtäviä, Riitta Peri kertoo.

Ajatuksia pankkityöstä…

- Meillä on erinomaisia vaihtoehtoja asiakkaille. Esimerkiksi verkkotapaaminen ja 24/7-asiakaspalvelu ovat loistavia asioita. 

- Muutos on nopeaa. Lisäksi lait ja asetukset ohjaavat tekemistä voimakkaammin kuin ennen. Kehityksessä täytyy kuitenkin olla mukana. Asiakkailla on meillä vara valita missä ja miten asioi, Riitta sanoo.

…ja somesta

- En ole mukana sosiaalisessa mediassa, mutta uusia palveluitamme eli mobiilipankin ja tunnuslukusovelluksen olen kyllä ottanut käyttööni. 

Ja terveiset kaikille!

- Toivotan kaikille työtovereille intoa tulevaisuuden haasteissa - pitäkää itsenne mukana muutoksessa. Ja kaikille asiakkaille kiitos ja hyvää jatkoa!

Lue lisää

nordea logo

Nordea vahvistaa riskienhallintaa

Lehdistötiedote

Ekonomistien haastattelu Nordean talousennusteesta

Talous

Suomen taloudessa on positiivisia merkkejä, mutta vielä tarvittaisiin pysyvämpää viennin piristymistä.

Huijausviestejä taas liikkeellä

Päivittäiset raha-asiat

Huijausviesteissä saatetaan kysyä esimerkiksi pankkitunnuksia tai johdattaa linkin kautta väärennetylle verkkopankin sisäänkirjautumissivulle.