Ihana kamala luova tuho

18.06.15 11:02 | Talous | Heidi Schauman

Minulla on hyvä ystävä, kutsutaan häntä vaikka Annaksi. Anna menetti työpaikkansa reilu vuosi sitten kun yritys, jossa hän oli pitkään ollut töissä, irtisanoi suuren osan henkilökunnastaan. Irtisanomisen jälkeen Anna ei ole onnistunut löytämään uutta työpaikkaa omalta alaltaan, vaikka on etsinyt ahkerasti. Tässä vaiheessa Annan taloudellinen tilanne on jo tukala, ja olenkin alkanut huolestua Annan alakuloisuudesta.  

Annan tarina, ikävästi kyllä, ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Yli vuoden kestäneet työttömyysjaksot ovat Suomessa kasvaneet räjähdysmäisesti. Vielä vuonna 2012 pitkäaikaistyöttömiä  oli alle 60 000, kun määrä on nyt noussut  yli 100 000:een. Kaikista työttömistä lähes kolmannes on ollut ilman töitä yli vuoden.

Pitkäaikaistyöttömyys on henkilötasolla kova kokemus. Hankala taloudellinen tilanne yhdistyy usein masennukseen tai onnettomuuteen. Sen myötä, että työttömyysjakso venyy, työntekijän ammattiosaaminen myös rapautuu, mikä vuorostaan pienentää työllistymismahdollisuuksia. 

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta pitkäaikaistyötön on taloudessa käyttämätön resurssi. Historia on myös meille opettanut, että suuri pitkäaikaistyöttömyys voi johtaa pysyvästi korkeampaan työttömyyteen niin kuin 90-luvun kriisin yhteydessä.

Suomesta löytyy siis yhä suurempi joukko Annan kaltaisia työikäisiä ihmisiä, jotka eivät ole tehneet töitä pitkään aikaan. Ihan tilastollisesti tämä johtuu siitä, että joka kuukausi syntyy vähemmän uusia työpaikkoja kuin mitä tuhoutuu. Työttömien määrä kasvaa ja keskimääräinen työttömyysjakso pitenee.

Vaikka työttömyys on nousussa ja taloustilanne heikko, Suomeen syntyy jatkuvasti uusia työpaikkoja. Ehkä jopa yllättävänkin paljon.  Uusia avoimia työpaikkoja oli huhtikuussa 43 700, avoimia työpaikkoja jopa  yli 90 000. Tämä on historiaan verrattuna kelpo luku.

Ongelma vaan on, että jokaista avointa paikkaa kohden on suuri määrä hakijoita ja paikkoja viedään melkein käsistä. Täyttämättömien avoimien työpaikkojen määrä on tällä hetkellä hyvin pieni. Tämän lisäksi uusia työpaikkoja ei luoda ihan samoille aloille tai samoihin paikkoihin kuin mistä ne ovat hävinneet.

Tässä Annan, ja monen muun, ongelma piileekin. Annan ammattitaito on syvä mutta hyvin erikoistunut, eikä kysyntää juuri tällaiselle osaamiselle tunnu löytyvän mistään. Uusia työpaikkoja syntyy eniten palvelu- ja myyntitehtäviin, kun taas asiantuntijoiden avoimet työpaikat ovat vähentyneet. Ja Annan tyyppisille asiantuntijoille ei tunnu syntyvän yhtäkään uutta työpaikkaa!

Ystäväni vaihtoehdot alkavat olla vähissä. Työpaikkaa pitää löytää. Joko uutta osaamista, mille löytyy kysyntää, pitää hankkia, tai oma muu osaaminen pitää ottaa käyttöön - olihan Anna opiskeluaikoina pitkään töissä tarjoilijana.

Tämä on rakennemuutoksen ikävä puoli; samalla kuin maa uudistuu ja uutta potentiaalia syntyy, jokaisen kansalaisen pitää elää mukana muutosprosessissa ja mukautua sen mukaan, vaikka onkin työlästä ja kivuliasta. Tältä näyttää ihana kamala luova tuho!

Kirjoittaja Heidi Schauman (KTT) työskentelee ekonomistina Nordea Marketsissa, missä hän seuraa erityisesti euroalueen taloutta, rahapolitiikkaa ja korkomarkkinoita. Lisäksi hän on pitkään seurannut työ- ja asuntomarkkinoita. Nordeaan Heidi tuli vuonna 2014 toimittuaan pitkään ekonomistina Suomen Pankissa.