Nordean osavuosikatsaus – 2. neljännes 2011

19.07.11 7:00 | Lehdistötiedotteet

Vuoden alkupuoliskon liikevoitto nousi 21 % 1 952 miljoonaan euroon

Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti:
“Liiketoiminnan vahva vire jatkuu. Asiakastoimintojen tuotot kasvoivat neljänneksen aikana 5 %. Sekä liikevoitto että riskisopeutettu tulos kasvoivat viime vuodesta. Luottotappiot ovat matalimmalla tasolla sitten vuoden 2008 ja luottojen laatu paranee edelleen.

Trading-toiminnan tulos laski edellisneljänneksen korkealta tasolta rahoitusmarkkinoiden ailahtelujen vuoksi. Lisäksi varainhankinnan määrän kasvu ja maturiteettien pidentyminen vaikuttivat rahoituskatteeseen.

Nordean tavoitteena on nostaa oman pääoman tuotto noin 15 prosenttiin ja siten olla Euroopan vahvimpien pankkien joukossa myös uudessa toimintaympäristössä (New Normal). Pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin perustuva strategia on luonut tälle tavoitteelle vahvan perustan. Jatkamme syksyllä pääoman käytön tehostamista ja käynnistämme toimia, joilla pyrimme hillitsemään kulujen kasvua vuoden 2011 jälkipuoliskolla ja pitämään kulut sen jälkeen suurin piirtein muuttumattomina.” (Lisää konsernijohtajan kommentteja s. 2)

Vertailu 1-6/2011 vs. 1-6/2010 (Q2/2011 vs. Q1/2011):

  • Tuotot kasvoivat 9 % (laskivat 7 %).

  • Avain- ja private banking -asiakkaiden määrä kasvoi 183 000:lla eli 6 % (40 000:lla, kasvua vuositasolla 5 %).

  • Luottotappioiden osuus luotonannosta laski 0,17 %:iin vuoden 2010 alkupuoliskon 0,36 %:sta, kun ei oteta huomioon Tanskan talletussuojajärjestelmään liittyvää varausta. (0,12 % Q2/2011; 0,22 % Q1/2011).

  • Liikevoitto nousi 21 % (laski 5 %).

  • Ydinvakavaraisuussuhde (Core Tier 1 ratio) oli 11,0 % ennen siirtymäsäännösten huomioon ottamista; 10,0 % vuotta aiemmin (10,7 % Q1/2011).

  • Oman pääoman tuotto oli 11,7 %; 10,4 % vuoden 2010 alkupuoliskolla (11,5 % Q2/2011; 12,0 % Q1/2011).

Keskeiset tunnusluvut,
milj. euroa
Q2
2011
Q1
2011
Muutos, %Q2
2010
Muutos, %1-6
2011
1-6
2010
Muutos, %
Rahoituskate1 3261 32401 24962 6502 4847
Liiketoiminnan tuotot2 3422 510-72 16184 8524 4649
Tulos ennen luottotappioita1 0671 245-1497592 3122 1149
Luottotappiot, netto-118-242-51-245-52-360-506-29
Luottotappiotaso (vuositasolla), pistettä1531352336
Liikevoitto9491 003-5730301 9521 60821
Riskisopeutettu tulos643771-17516251 4141 19418
Osakekohtainen tulos, laimennus-vaikutuksen jälkeen, euroa0,180,180,130,360,29
Oman pääoman tuotto, %11,512,09,511,710,4

Lisätietoja:
Christian Clausen, konsernijohtaja, +46 8 614 7804
Fredrik Rystedt, konsernin talousjohtaja, +46 8 614 7812
Rodney Alfvén, sijoittajasuhteet, +46 8 614 7880 (tai +46 72 235 05 15)
Kati Tommiska, konserniviestintä, 09 165 42320

Siirry Investor relations-sivuille

Asiakirjat

second-quarter-report-2011-Finish (pdf, 269 KB)