Nordean talousennuste: Kuinka alas voi vajota?

03.09.14 10:00 | Lehdistötiedotteet

Nordean ekonomistien mukaan Suomi on ensi vuonna vain yhden shokin päässä – niin neljännestä perättäisestä supistuvan talouden vuodesta kuin deflaatiostakin. Vain ihme voi kääntää vuoden 2014 plussalle. Ensi vuonna talous voi kasvaa hieman, jos uusilta yllätyksiltä säästytään ja Ukrainan kriisi vähitellen väistyy.  Poliittinen takalukko ja talousnäkymien heikkous hermostuttavat Suomen velkojat ensi vuonna.

Suomessa ei vieläkään näy käännettä parempaan. Tilannetta pahentaa Ukrainan kriisi. Myös Suomelle tärkeän Ruotsin näkymät ovat alkuvuotta heikommat. Uudet tilaukset ja vienti eivät lisäänny. Kotimarkkinoiden kysyntä kärsii heikkenevästä työllisyydestä ja ostovoiman kasvun tyrehtymisestä.

- Suomen talouspolitiikalta edellytettävä suunta on kaikkien tiedossa, vain toteutus puuttuu. Nykyhallituksen toimintakyvyttömyys ja vaalien läheisyys siirtävät kuitenkin tarpeellisten uudistusten teon seuraavalle hallituskaudelle. Ilman uutta talouspolitiikan suuntaa, alamäki jatkuu. Työllisyys heikkenee, inflaatio painuu ensi vuonna lähelle nollaa ja valtiontalouden alijäämä paisuu huomattavasti 4,5 miljardin tavoitetta suuremmaksi, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju lataa.

Suomen velkojat hermostuvat

Vuonna 2015 lama-Suomi on vain yhden uuden shokin päässä deflaatiosta ja neljännestä perättäisestä vuodesta, jolloin talous supistuu. Verojen korotukset ovat nykytasolla poissuljettuja. Reaalipalkat eivät nouse ja työttömyys lisääntyy, mikä alentaa kotimaisia hintapaineita. Energian maailmanmarkkinahinnat määrittävät Suomen tuonti-inflaation. Viime viikkoina öljyn hinta on laskenut Ukrainan ja Irakin kriiseistä huolimatta. Ensi vuonna öljyn hinta on tätä vuotta alhaisempi.

Suomen valtionlainojen korot erkaantuvat vertailumaista ja luottoluokitus laskee Nordean ekonomistien mukaan ensi vuonna. 60 prosentin velkakriteeri ylittyy, ja Ukrainan kriisi heikentää kasvua lisää. Pitkän aikavälin toipuminen on hidasta Nokian sekä metsä- ja metalliteollisuuden ongelmien myötä menetetyn kapasiteetin ja muiden kasvua hidastavien tekijöiden vuoksi.

- Yksi luokittaja on jo alentanut Suomen luokitusnäkymiä tänä vuonna. Ensi vuosi on luokituslaskun aika, mikä toivottavasti saa seuraavan hallitusohjelman kirjoittajat tarpeeksi kunnianhimoisiksi, Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen sanoo.

- Tarvittavat uudistukset ovat kaikkien tiedossa. Budjettiriihen yhteydessä julkistettu rakenneuudistusten toimeenpanon vahvistamisraportti osoittaa, että uudistustahtia on saatava kiireesti vauhditettua, Kangasharju korostaa.

Lisätietoja:
Aki Kangasharju, pääekonomisti, (09) 165 59952
Pasi Sorjonen, ekonomisti, (09) 165 59942

Lue koko raportti (www.nordea.com)