Suomalaiset sopeutuvat nousevaan eläkeikään

Press Release Image showing Nordea logo
30.08.16 7:00 | Lehdistötiedote

Suomalaisten sopivana pitämä lakisääteinen eläkeikä on noussut kahdella vuodella viime vuodesta ollen 65-66-vuotta. Puolet uskoo tekevänsä töitä uuteen eläkeikään saakka. Lakisääteisen eläkejärjestelmän tarjoamaan turvaan tuleville sukupolville uskoo vain kolmannes suomalaisista. Yhä useampi pitää tärkeänä varautua eläkeaikaan itse.

Nordean Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suomalaisten mielestä sopivin ikä jäädä eläkkeelle on 65-66-vuotta. Viime vuonna sopivimpana ikänä pidettiin 63-64-vuotta. Vuonna 2017 voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä lakisääteinen eläkeikä nousee 63 vuodesta 65 vuoteen.  

- Suomalaiset näyttäisivät tottuneen ajatukseen nousevasta eläkeiästä. Eläkeuudistus on myös voinut vaikuttaa suomalaisten näkemykseen siitä, mikä on sopivin eläkeikä. Nuorten kannattaa kuitenkin muistaa, että jatkossa eläkeikä sidotaan eliniän odotteeseen. Esimerkiksi tänä vuonna kolmekymppisiään juhlivien tavoite-eläkeikä on 70 vuotta, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen kommentoi.

Usko lakisääteisen eläkejärjestelmän turvaan horjuu
Lähes 70 prosenttia suomalaisista ei usko lakisääteisen eläkkeen riittävän turvamaan heidän toiveidensa mukaisen eläkeajan.  Miesten usko eläketurvaan on selvästi heikentynyt viimeisen vuoden aikana. Heistä 23 prosenttia uskoi eläkkeen riittävyyteen, mikä on 8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuonna.

- Eläkejärjestelmän tarkoituksena on säilyttää kohtuullinen elintaso myös eläkkeellä. Vaikuttaisi siltä, että suomalaiset eivät kuitenkaan luota pelkän lakisääteisen eläkkeen riittävän eläkeunelmien toteuttamiseen, Kärkkäinen sanoo.

- Sukupolvien välillä on havaittavissa näkemysero lakisääteisen eläkejärjestelmän tarjoamasta turvasta tulevaisuudessa. Neljä kymmenestä 50-65-vuotiaista suomalaisista uskoo eläkejärjestelmän tarjoavan riittävän turvan tuleville sukupolville, kun taas alle 50-vuotiaista tähän uskoo alle joka kolmas, jatkaa Risto Kuoppamäki Nordean varallisuudenhoidosta.

Tyypillinen säästösumma on 50-200 euroa kuussa
Yhä useampi suomalainen on itse valmis rahoittamaan eläkepäivänsä täydentääkseen lakisääteistä eläkettään. Lähes 90 prosenttia nuorista pitää tarpeellisena varautua eläkeikää varten itse, kun 50 vuotta ylittäneiden ikäryhmässä vastaava luku on 76 prosenttia.

- Vain reilu puolet vastaajista on todellisuudessa varautunut osittain itse rahoittamaan eläkepäivänsä. Yleisin tapa varautua eläkepäiviin on säästää tilille, rahastoihin, osakkeisiin tai eri eläkesäästömuotoihin. Tyypillinen kuukausittainen säästösumma on 50 -200 euroa.  Matkustaminen ja kodinhankinnat olisivat ensimmäisiä kohteita, joista suomalaiset eläkkeellä tinkisivät, Kuoppamäki sanoo.

Eläketutkimus selvitti suomalaisten suhtautumista eläkeuudistukseen ja -aikaan.  Kysely toteutettiin maaliskuussa internet-paneelissa. Siihen vastasi 1034 työssäkäyvää 23- 65-vuotiasta suomalaista.

Lisätietoja:
Risto Kuoppamäki, varallisuudenhoito, 050 3509750
Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti, 040 7356030
Susanna Aarnio-Halme, konserniviestintä, 09 4245 1006