”Oi jospa sijoittajalla ois joulu ainainen”

21.12.16 9:26 | Säästäminen ja sijoittaminen

Sijoittajien joululahjat olivat jaossa jo ennen joulua. Markkinoiden ralli Trumpin presidentiksi valinnan jälkeen on ollut huikean voimakas, kun huolissaan olleet sijoittajat ovat antaneet toiveikkuuden voittaa ja laittaneet käteiskassojaan osakkeisiin ja muihin riskisiin sijoituksiin. Varallisuudenhoidon päästrategi Lippo Suomisen mukaan osakemarkkinoilla on nyt kuitenkin paljon hyvää jo ladattu hintoihin, joten jatkossa tahti laantuu.

Sijoitusmarkkinoiden vuosi on ollut yllätyksellinen. Ensiksi on pitänyt arvailla vaalien ja kansanäänestysten tuloksia. Sen jälkeen on pitänyt vielä tietää miten markkinat reagoivat tulokseen. 

- Etukäteen on maalattu piruja seinälle, ja kun vaalien jälkeen on todettu, että ei niitä piruja tullutkaan, on helpotuksen huokaus riittänyt siivittämään markkinoita. 

- Viimeisen kuukauden vahvan osakerallin takana on Donald Trumpin voitto USA:n presidentinvaaleissa. Ennen vaaleja keskityttiin kauhistelemaan mitä kaikkea pahaa Trump toisi tullessaan. Kun markkinat kuitenkin kääntyivät nopeasti nousuun valinnan jälkeen, ovat samat sijoittajat nähneet valinnassa melkein yksinomaan hyviä asioita. Näin nopeasti ne tunnelmat joskus vaihtuvat, Suominen sanoo.

Hänen mukaansa markkinoiden riskinä kuitenkin on, että jos joku ilmiö toistuu riittävän monta kertaa, sijoittajat alkavat luottaa, että näin käy aina. Niinpä vaalien jälkeinen ralli (etukäteen huonoksi arvioidusta lopputulemasta huolimatta), on kiihtynyt kerta kerralta. 

- Kesällä Brexitin jälkeen puhuttiin päivistä. Joulukuun Italian äänestyksessä lasku loppui jo ennen kuin se edes ehti alkaakaan. Mielenkiintoista on, että kovimmassa nousussa ovat olleet nimenomaan markkinat, joiden pelättiin kärsivän eniten. Esimerkiksi Italiassa pankit ovat nousukärjessä, vaikka niiden piti olla suurimpia häviäjiä.

Osakkeilla vahva loppuvuoden kiri

Nyt sijoittajat ovat nousutunnelmissa. Uutiset taloudesta ovat olleet hyviä, tulokset ovat kääntyneet kasvuun ja Trump on luvannut vielä lisäelvytystä. Protektionismistakaan ei ole kuulunut paljon uutisia Trumpin valinnan jälkeen. Suomisen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikista uutisista löydetään valoisa puoli, kun vielä jokin aika sitten nähtiin vain peikkoja.

- Näissä tunnelmissa Yhdysvaltain keskuspankin koronnosto ja dollarin vahvistuminen ovat merkkejä talouden hyvästä kunnosta, eikä niitä nähdä uhkina osakkeille. Itse asiassa tässä ympäristössä sijoittajista voi tulla liiankin huolettomia. Kun aiemmat uhkakuvat eivät ole toteutuneet, aletaan uskoa, että mikään tulevakaan murhe ei estä markkinoiden nousua. 

Trump-rallin myötä sijoittajien toiveikkuus on noussut korkealle, joten odotusten ylittäminen on jatkossa aiempaa vaikeampaa. Siksi kovin markkinanousu on jäämässä taakse tällä erää. 

- Jatkossa tarvitaan selvästi hyviä uutisia uuteen vahvaan pomppuun. Se ei tarkoita markkinoiden luisua roimaan alamäkeen, vaan sitä, että töyssyjä tulee aiempaa enemmän ja nousukulma madaltuu. 

- Vaikka Trump toi sijoittajille ennenaikaisen joululahjan, en uskoisi siihen, että lahjoja jaetaan ympäri vuotta. 
Rauhallista joulua ja tuottoisaa ensi vuotta

Vaikka markkinat eivät koskaan nuku, joskus tekee markkinoita seuraavankin hyvää rauhoittua. Näin tekee Lippo Suominenkin.

- Kyllä hetkeksi aion itsekin rauhoittua. Samalla haluan toivottaa kaikille asiakkaillemme ja sijoittajille joulurauhaa ja mainiota tulevaa sijoitusvuotta!                 

Lue lisää

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Italia voi kaataa veneen

Finanssimaailma-blogi Talous Jan von Gerich

Italiassa valtaan nousevan populistihallituksen potentiaalia heiluttaa koko euroaluetta ei pidä aliarvioida.

nordea logo

Nordealta ja DNA:lta uusi palvelu senioreiden digiosaamisen tueksi

Lehdistötiedote Päivittäiset raha-asiat Digipalvelut

Press Release Image showing Nordea logo

Pete Pokkinen Nordean yhteiskuntasuhdejohtajaksi

Nordea

Tasavallan presidentin erityisavustaja Pete Pokkinen aloittaa työt Nordeassa 4.6.2018.