Uudessa kasvuyritysyksikössä täysi tohina päällä

Et bilde av en arkitektmodell av et hus.
03.01.17 10:07 | Yritykset

Marraskuussa aloittaneessa Nordean kasvuritysyksikössä työ on lähtenyt rivakasti käyntiin. Uusi liiketoimintayksikkö on ainoa laatuaan Suomessa.

Kasvuyritykset ja uudet perustettavat voimakkaan kasvun liiketoimintamallin yritykset tarvitsevat tukea heti alkumetreiltä alkaen. Siksi Nordea päätti perustaa täysin uuden kasvuyrityksiin erikoistuvan liiketoimintayksikön, jonka vetäjänä toimii Vesa Riihimäki.

Riihimäki kertoo, että yksikön toiminta on nyt saatu täyteen vauhtiin valtakunnallisesti. 

- Annamme 25 asiantuntijan voimin tukea perustettaville ja kasvuun tähtääville yrityksille sen ensi askeleista lähtien. Vahvistamme muun muassa mentoroinnin avulla yrityksen omaa kasvukykyä ja riskinottoa. 

Riihimäen mukaan olennaisena osana palvelua on auttaa yrityksiä luomaan liiketoimintansa kannalta tärkeitä kontakteja ja verkostoja relevanttien pääomasijoittajien, enkelisijoittajien, kiihdyttämöiden, startup-hubien ja -yhteisöjen kanssa.

Kasvuyritysten ekosysteemi kasvaa Suomessa

Suomalaisen yksityissijoittajayhdistyksen FiBANin Jaakko Salminen pitää Nordean panostusta kasvuyritysten tukemiseen merkittävänä.

- Startup- ja kasvuyritysten ekosysteemi kasvaa ja kehittyy Suomessa kovalla vauhdilla. Nopeasti laajenevat ja monipuolistuvat rahoitusmahdollisuudet ovat olennainen osa näiden yritysten kasvun tukemista. Nordean kaltaisen vahvan rahoitusmarkkinatoimijan panostus tähän maamme tulevaisuuden kannalta elintärkeään alueeseen on FiBANin mielestä erittäin tervetullutta. Se täydentää hyvin kasvuyritysten rahoitusvaihtoehtojen valikoimaa.

Pääomasijoittaja Inventuren Sami Lampinen kiittelee, että uuden yksikön myötä startup- ja kasvuyhtiöiden rahoitusmahdollisuudet Suomessa paranevat ja monipuolistuvat entisestään. 

- Nordean tuoteosaamisella ja -tarjonnalla ja kansainvälisellä verkostolla on suuri arvo etenkin nopeasti moneen maahan laajentuville yhtiöille.

Alkuvaiheen yrityksillä monia rahoitusvaihtoehtoja

Vesa Riihimäki muistuttaa, että alkuvaiheen yrityksillä voi olla monia rahoituskanavia auki. 

- Esimerkiksi monet lainainstrumenttimme soveltuvat varsin usein jo aivan alkuvaiheen yrityksille. Lisäksi uusi joukkorahoituspalvelumme sekä Venture Funding -ohjelma, josta tyypillisesti kasvuyritys saa Nordean sijoittaja-asiakkailta omaa pääomaa vajaasta puolesta miljoonasta ylöspäin, auttavat omaa pääomaa etsiviä yrityksiä. 

Hän muistuttaa, että monesti paras rahoituksellinen lopputulos yrittäjän ja eri osapuolien välillä saavutetaan myös yhdistämällä pankin lainaratkaisuja vaikkapa business-enkelin tai pääomasijoitusrahaston sijoitukseen. 

- Riittävän pääoman saaminen yrityksen kasvun rahoittamiseen koko elinkaaren aikana onnistuu parhaiten, kun yrittäjä valitsee rahoituspaketin huomioiden omistusosuutensa pienenemisen, rahan hinnan ja yrityksen arvonnousun.

Lue kasvuyrittäjän kokemuksia uuden kasvuritysyksikön palveluista

Kasvuyritysyksikkö

Kasvuyritysyksikkö neuvoo ja tukee yritysten kasvun edellytyksiä ja auttaa yrityksiä verkostoitumaan. Yksikössä käytetään tavallista enemmän henkilöresursseja asiakasta kohden, jotta voidaan keskittyä syvällisesti jokaisen yrityksen yksilöllisiin tarpeisiin. Yksikkö vastaa pankkipalveluiden lisäksi myös vaihtoehtoisten rahoituspalveluiden myynnistä ja aktiivisesta pääomasijoittajayhteistyöstä.

Lue lisää

Näyttää 5 hakua 1,601 tuloksesta

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Kiinan epävarmuus ei hälvene hetkeen

Finanssimaailma-blogi Talous Tuuli Koivu

Kiinan näkymien selkiytymistä ei kannata odottaa henkeä pidätellen.

Our-position

Nordean nimitystoimikuntaan lisätään Cevian Capitalin edustaja

Lehdistötiedote Varsinainen yhtiökokous 2019

InnovFin-lainatakauksella vauhtia pk-yritysten innovaatioihin ja kasvuun

Yritykset

Pk-yritykset ehtivät vielä mukaan Euroopan investointirahaston InnovFin-lainatakausohjelmaan, jonka tarkoituksena on mahdollistaa ja kiihdyttää innovatiivist...

Blogi: Sijoitusvuosi 2019 – kylmäpäisyys palkitaan

Finanssimaailma-blogi Säästäminen ja sijoittaminen Markkinat

Sijoitusmarkkinoilla nähtiin kuluneena vuonna jälleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita – ainakin näin strategin näkökulmasta.

Näyttää 5 hakua 1,601 tuloksesta