Blogi: Rakettimaista kasvua vuonna 2021

Jan von Gerich
22.12.20 10:04 | Finanssimaailma-blogi | Jan von Gerich

Optimismi ensi vuoden kasvunäkymistä on heikentynyt hieman toisen korona-aallon jyllätessä. Ensi vuosi voi kuitenkin jäädä historiankirjoihin vahvana talouden toipumisena koronaviruksen painaman synkän vuoden 2020 jälkeen. 

Koronaviruskriisin aiheuttaman shokin on toivottu jäävän lyhytaikaiseksi esteeksi pidemmän aikavälin talouskehityksessä. Samalla kun tämän vuoden talouden supistumisennusteita korjattiin alaspäin kriisin alkuvaiheessa, ensi vuoden ennusteita ruuvattiin ylöspäin. 

Syksyn aikana alkoi näyttää entistä vahvemmin siltä, että Suomen talouden romahdus tänä vuonna jää selvästi pienemmäksi kuin vielä keväällä ja kesällä pelättiin. Toisen aallon myötä käyttöön otetut talouden rajoitustoimet niin Suomessa kuin muualla varjostavat vielä ensi vuoden alun näkymiä, ja ensi vuoden ennusteita onkin jälleen korjattu alaspäin. Esimerkiksi Bloombergin ekonomistikyselyn mediaaniennuste Suomen ensi vuoden kasvulle on valunut loppukesän neljästä prosentista kahden ja puolen prosentin tuntumaan. 

Ensi vuosi voi yllättää vielä selvästi positiivisesti. Euroopan talouskehitys on avainasemassa myös Suomen talousnäkymille, ja monet Euroopan talouden merkit kertovat positiivista viestiä toipumista ajatellen. Koronatapausten hiivuttua kesän aikana euroalueen talous toipui vuoden kolmannella neljänneksellä selvästi odotettua nopeammin: kasvua tuli peräti 12.5% edellisneljännekseen nähden.

Aktiviteetti on hyytynyt jälleen vuoden viimeisellä neljänneksellä koronatapausten kasvun ja uusien rajoitustoimien myötä. Viime viikolla julkaistut ostopäällikköindeksit kertoivat kuitenkin myös positiivista tarinaa: teollisuussektori on vahvassa vedossa ja palvelusektorinkin näkymät toipuivat selvästi siitä huolimatta, ettei talouden rajoitustoimia ole pystytty vielä purkamaan merkittävästi. Myös Googlen liikkuvuusdata kertoo siitä, että rajoitustoimet ovat rasittaneet aktiviteettia selvästi vähemmän kuin keväällä. 

Syksyn talousdata viittaa siis siihen, että toipuminen voi olla yllättäväkin nopeaa, kunhan koronaepävarmuus hellittää. Luottamus talouden toimijoiden keskuudessa voi palata jo paljon ennen kuin merkittävä osuus väestöstä on rokotettu. Vahvaa talouden toipumista voidaan nähdä jo ensi vuoden keväällä, jos rokotukset sujuvat ongelmitta, uusien tartuntojen määrä laskee ja talouden rajoitustoimia voidaan purkaa. 

On hyvä pitää mielessä, että talouden toipuminen yllätti vahvuudellaan esimerkiksi finanssikriisin jälkeen vuonna 2010. Monet vuoden 2009 lopulla tehdyt ennusteet povasivat Suomen taloudelle alle prosentin talouskasvua vuodelle 2010. Todellisuudessa talous kasvoi vuonna 2010 yli kolme prosenttia. Edes jo tuolloin kytevä eurokriisi ei estänyt odotettua parempaa talouskehitystä. 

Ensi vuoden talouskehitys on toki vahvasti riippuvainen siitä, missä aikataulussa koronarajoitteita voidaan purkaa, kuinka nopeasti rokottaminen etenee ja kuinka hyvin tämän hetken arviot rokotteiden tehokkuudesta pitävät paikkansa pidemmällä aikavälillä. Ihmiset ovat kuitenkin kyllästyneet elämään eristyksissä, rahaa on jäänyt runsaasti säästöön ja halu päästä taas normaalimman kulutuksen makuun on suuri. Lisäksi hyvin kevyt raha- ja finanssipolitiikka jatkuvat myös ensi vuonna. Talouskasvulla on kaikki edellytykset yllättää positiivisesti ensi vuonna.

Suomen talous toipui finanssikriisin jälkeen selvästi odotettua nopeammin

blogi-221220

Janin viimeisimmät kirjoitukset

Näyttää 5 hakua 103 tuloksesta

Blogi: Nytkö se korkojen nousu alkoi?

Finanssimaailma-blogi Jan von Gerich

Pitkät korot ovat viimein heränneet henkiin myös euroalueella, ja nousun jatkumiselle on helppo keksiä perusteluja. Tiettyyn pisteeseen asti korkojen nousu o...

Blogi: Inflaatio tekee paluuta

Finanssimaailma-blogi Talous Jan von Gerich

Korona ei tappanut inflaatiota, ja niin inflaatio-odotukset kuin toteutunut inflaatiokin ovat jälleen nousussa.

Blogi: Raivokasta rallia

Finanssimaailma-blogi Markkinat Talous Jan von Gerich

Osakemarkkinoilla on nähty hyvin poikkeuksellisia liikkeitä viime päivinä, joihin sisältyy myös varoituksen sanomaa.

Blogi: Vallanvaihto kriisien keskellä

Talous Finanssimaailma-blogi Jan von Gerich

Joe Bidenilla on kädet täynnä työtä heti ensimmäisestä päivästä lähtien, ja huomattavia muutoksia Trumpin kauteen nähden on luvassa.

Näyttää 5 hakua 103 tuloksesta