Blogi: Brexit pelottaa – mutta ei toteudu

16.06.16 13:12 | Talous | Aki Kangasharju

EU:sta eroa hakevat ovat siirtyneet johtoon Britannian mielipidetiedusteluissa. Brexit ei kuitenkaan toteudu – ainakaan, jos skottien kokemuksilla tai epävarmojen käyttäytymisellä on ennustevoimaa.

Vedonlyönnin perusteella laskettuna EU-jäsenyyttä kannattavien pitkään jatkunut johto on yhtäkkiä tällä viikolla tippunut 10 prosenttiyksikköä 75 prosentista. Financial Timesin keräämät mielipidetiedustelujen tulokset osoittavat Brexit-puolen olevan johdossa.

Brittien edelliset vaalit tosin osoittivat selvästi, että mielipidetiedusteluihin ei kannata juuri luottaa. Lisäksi epävarmojen äänestäjien määrä on niin suuri, että pieni johto mielipidetiedusteluissa voi kääntyä vielä suureksi tappioksi vaalipäivänä.

Skotlannissa itsenäisyyttä hakeva ryhmittymä kiri aivan Britanniaan jäämistä kannattavien kantaan ennen äänestyspäivää syyskuussa 2014. Epävarmojen äänestäjien määrä oli kuitenkin yli 10 prosenttia. Itse vaaleissa Britanniaan jäämistä kannattaneet saivat yli 10 prosenttiyksikön voiton.

Samoin käy todennäköisesti Brexit-äänestyksessä. Vaikka uusimmissa tiedusteluissa Brexit-leiri nyt johtaa, epävarmojen määrä on edelleen yli 10 prosenttia. Uskon, että epävarmoista valtaosa valitsee lopulta tutumman EU-jäsenyyden kuin eron ja hypyn tuntemattomaan.

Samasta syystä myös Brexit-leirissä voi olla kannassaan horjuvia. Etukäteen eroa huutavilla voi alkaa housunpuntti tutista kun äänestyskopissa miettii lähdön tuomaa epävarmuutta.

Viime kuukausien mielipidetiedustelujen perusteella voi laskea, että EU-jäsenyyden kannatus nousee 0,7 prosenttiyksikköä jokaista prosenttiyksikköä kohti, jolla päättämättömien määrä vähenee. Päättämättömien väheneminen sataa Brexit-porukan laariin puolta hitaammin. (Katso kuvio 1).

Markkinoita tilanne kuitenkin hermostuttaa. Ne hinnoittelevat ennätyksellistä punnan arvon heiluntaa tulevalle kuukaudelle. Osan kasvaneesta heilunnasta selittää se, että kansanäänestyspäivä on nyt siirtynyt kuukauden aikaikkunan sisään. Osa heilunnasta on kuitenkin todellista, sillä kolmen kuukauden heilunta on kasvanut samaan aikaan, vaikka äänestyspäivä on ollut kolmen kuukauden aikaikkunan sisällä jo yli kaksi kuukautta.

Valuuttojen lisäksi korkojen heilunta on voimistunut merkittävästi, ja osakkeet ovat halventuneet. Markkinapositiot osoittavat, että jos Bremain voittaa, volatiliteetin myyjäosapuolet käärivät voitot, koska äänestyksen jälkeen tapahtuvaksi hinnoiteltu volatiliteetti ei realisoidukaan.

Tremolo näkyy myös Nordean Brexit-pelkoindikaattorissa (katso kuvio 2). Valuuttojen heilunnasta tulevaisuuteen hinnoitellusta heilunnasta, valtionlainojen korkoriskijohdannaisista ja pankkiosakkeista koottu indeksi on ennätyskorkealla.

Luulen, että markkinat pelkäävät turhaa. Brexit ei toteudu, koska epävarmat äänestäjät kallistuvat lopulta EU-jäsenyyden kannalle. Ratkaisevaa on se, kuinka paljon joukkueet saavat mobilisoitua kannattajiaan liikkeelle. Toivottavasti nuorten jättisuuri Glastonbury-festivaali ei pilaa tulosta. Festareille menijöiden pitäisi muistaa äänestää etukäteen.

Brexit epävarmat

Kuvio 1. Kun epävarmojen äänestäjien määrä vähenee, EU-jäsenyyttä kannattavien määrä lisääntyy enemmän kuin eroa kannattavien. Kuviossa 100 viimeistä mielipidetiedustelua, joissa epävarmat äänestäjät mukana.

BREXIT-pelkoindikaattori

Kuvio 2. Rahoitusmarkkinoiden Brexit-pelko on huipussaan

Latest blog posts from Aki Kangasharju

Blogi: Kuka pelkää globalisaatiota?

Talous Aki Kangasharju

Globalisaatiota on pidetty länsimaille edullisena ainakin 1940-luvun tutkimuslöydöksistä alkaen. Tuoreimmat havainnot asettavat tuloksen kyseenalaiseksi, sil...

Blogi: Startup-into tarvitsee lisää polttoainetta ja suuria ajatuksia

Talous Aki Kangasharju

Startupit tarvitsevat nykyistä rohkeampaa politiikkaa sekä Slushin tapaisten tapahtumien mukanaan tuomaa kiinnostusta ja kannustusta, jotta positiivinen star...