Parisuhde tuo lainat mukanaan

10.02.15 10:57 | Päivittäiset raha-asiat

Nordean teettämän tutkimuksen mukaan sinkuilla on selvästi harvemmin asuntolainoja ja jonkin verran vähemmän myös kulutusluottoja ja korttiluottoja kuin muilla.

Puolet suomalaisista yksin elävistä aikuisista pärjää ilman minkäänlaista lainaa. Sen sijaan parisuhteessa elävistä vain reilu kolmannes, 37 % prosenttia, on lainattomia.

Nordean TNS-Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan sinkuilla on selvästi harvemmin asuntolainoja ja jonkin verran vähemmän myös kulutusluottoja ja korttiluottoja kuin muilla. Opintolainaa yksin elävillä sen sijaan on useammin kuin kumppanin kanssa elävillä.

Tätä selittänee ainakin osittain se, että sinkuissa on keskimääräistä enemmän opiskeluikäisiä nuoria, jotka eivät ole vielä hankkineet omaa asuntoa.

Sinkkujen asuntolainat ovat myös keskimäärin pienempiä kuin muiden. Puolilla niistä sinkuista, joilla on asuntolainaa, sen määrä on alle 50.000 euroa. Kumppanin kanssa elävistä vastaavan kokoinen, pienehkö laina oli vain kolmanneksella.

Tutkimuksen teki Nordean toimeksiannosta TNS Gallup lokakuun lopussa. Siinä haastateltiin 1561 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista.

Kuva tutkimustuloksista:

Onko Sinulla lainaa?
Voit valita useampiakin vaihtoehtoja

Lue samasta tutkimuksesta myös:
Säästöön satasia kuussa