Nordean talousennuste: Omissa käsissä

11.03.15 14:56 | Talous

Nordean ekonomistit ovat nostaneet Suomen talouden kasvuennusteita lähivuosille. Ensi vuodeksi ekonomistit povaavat 1,5 prosentin kasvua - edellyttäen, että uusi hallitus aloittaa määrätietoiset talouden uudistukset.

Talouden alamäki on takana – nousu vaatii toimintakykyisen hallituksen
Euroalueen puolitoista vuotta jatkunut hauras nousu näyttää vihdoin vahvistuvan muun muassa euron heikkenemisen, raakaöljyn merkittävän halpenemisen ja ennätyksellisen kevyen rahapolitiikan tukemana. Tämä alkaa vähitellen kohentaa Suomen vientikysyntää yhdessä maailmantalouden pienen piristymisen kanssa.

Vaikka Suomessa kasvu käynnistyy kuluvana vuonna, kokonaistuotanto jää heikon lähtötason vuoksi viime vuoden tasolle. Vielä kuluvana vuonna heikko kotimainen kysyntä painaa talouskasvua saman verran kuin ulkomaankauppa ja halvempi öljy sitä vauhdittavat.

- Jos talouden uudistuksia ei pian saada aikaan Suomessa, luottamuksen puute siirtää investointeja ja talouskasvu jää ensi vuonnakin syntymättä. Lisäksi on pakko pienentää julkista alijäämää, joka ylittää EU:n alijäämäkriteerin (3 %) ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1996, ekonomistit muistuttavat.

Lue koko raportti

Katso haastatteluvideo

Lue lisää

Kokista vai Pepsiä? Brändisijoittaja on ollut viime vuosien voittaja

Säästäminen ja sijoittaminen

Arvokkaat brändit ja tuotto näyttävät kulkevan käsi kädessä.

Nordea mukana nollapäästöpäivässä

Vastuullisuus

Tänään torstaina 21. syyskuuta vietetään nollapäästöpäivää ja Nordea on mukana kantamassa kortensa kekoon ilmastonmuutoksen torjunnan edistämiseksi. Nollapää...

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: EU murrospisteessä

Talous Jan von Gerich

EU ei ole talouskasvumielessä yltänyt lähimainkaan potentiaaliinsa. Britannian lähtiessä on korkea aika siirtää huomiota kriisien torjumisesta paremmin toimi...

Sunnuntain 24.9. palvelukatko siirtyy

Päivittäiset raha-asiat

Aiemmin uutisoidusta poiketen kaikki palvelut ovat normaalisti asiakkaiden käytettävissä sunnuntaina 24.9.