Start-up-yritys Scroogen sovellusidea sai tunnustusta

24.04.15 15:56 | Yritykset

Elinkaarensa alkuvaiheessa oleva yritys Scrooge palkittiin eilen 23.4. Aalto Start-Up Centerin ja Nordean järjestämässä Aalto Pitch -tilaisuudessa.  Kymmenen valittua yritystä haki sijoittajilta lisärahoitusta esityksiensä avulla liiketoimintansa kehittämiseen.

Aalto Pitch -tilaisuudessa parhaaksi kehitysideaksi valittiin mobiilisovellus, jonka avulla ystävät voivat seurata kuluja ja selvittää keskinäiset velkansa esimerkiksi yhteisen lomareissun aikana.

- Kulua lisätessä valitaan maksaja, summa ja osalliset. Napin painalluksella kulu menee pilveen, ja jokaisella osallisella on aina reaaliaikainen näkymä yhteisiin kuluihin ja siihen, kuka on kellekin velkaa. Scrooge perustuu luottamukseen, joten jokaisella on oikeus myös muokata erehdyksessä väärin syötettyä kulua. Samalla sovellus ulkoistaa kiusallisuuden, joka liittyy kaverin muistuttamiseen veloista, yrityksen luova johtaja Janne Haila kertoo.

Scrooge haki lisärahoitusta tuotekehityksen jatkamiseen, sovelluksen lanseeraamisen Windowsin lisäksi muissa käyttöjärjestelmissä ja sitä kautta yrityksen kasvuun. Palkintotilaisuus järjestettiin Yhdysvaltain suurlähetystössä.

Mitä tämä tunnustus merkitsee käytännössä?

- Ennen kaikkea se vahvistaa uskoamme siihen, että idea ei ole hyvä vain omasta ja kavereiden mielestä. Itse pitch-tilaisuus ja jatkovastaanotto suurlähetystössä avasivat mielenkiintoisia ovia sekä sijoittajien että mahdollisten yhteistyökumppanien kanssa. Lisäksi palkintoraha on start-upille oikeasti merkittävä rahasumma. Sillä voi ostaa esimerkiksi monta riviä koodia, mikä näkyy käyttäjille parempana käyttökokemuksena, Janne Haila toteaa.

Aalto-yliopiston yrityskiihdyttämö ja Nordean Helsingin yritysalue ovat tehneet yhteistyötä jo lähes 5 vuoden ajan ja solmineet sitä varten kumppanuussopimuksen edistämään osapuolten yhteisiä tavoitteita. Yksi osa yhteistyötä on Aalto Pitch -tapahtuma. Sijoittajaraati valitsi parhaan idean, joka palkittiin Nordean antaman 5 000 euron palkinnolla yritystoiminnan kehittämiseksi.

Start-upit lisääntyvät pk-seudulla

- Start-up-yritysten buumi on ollut jo usean vuoden ajan vahva pääkaupunkiseudulla ja koko Suomessa. Yrittäminen on yhä useammalle houkutteleva uravaihtoehto ja yrittäjyyttä arvostetaan tänä päivänä aiempaa enemmän, Nordean vähittäispankin liiketoimintajohtaja Sampsa Laine toteaa.

Nordea on samaan aikaan luonut verkostoja yrityksiin ja vakiinnuttanut yhteistyötä käytännön tasolla Aalto Start-Up Centerin kanssa, joka edistää yritysten toimintaa aivan niiden alkutaipaleella.

- Näissä start-up-yhtiöissä on positiivisuutta ja energisyyttä, joka on hienoa tämän päivän Suomessa ja jota nyt tarvitaan. Aloittelevat yritykset tarvitsevat aluksi pääomaa, jonka saamiseen syntyy uusia keinoja, Nordean Helsingin yritysalueen johtaja Jussi Pajala sanoo.

Aalto Start-Up Center
Scrooge