Intiastako Idän ihme?

21.09.15 13:23 | Säästäminen ja sijoittaminen

Intian talouskasvu on ohittamassa Kiinan ja maa hyötyy myös Fedin lykkääntyneestä koronnostosta. Kireä arvostus kuitenkin rajoittaa intialaisosakkeiden houkuttelevuutta.

Intia on maita, jotka hyötyvät selvimmin öljyn hinta-alesta, sillä maa tuo pääosan kuluttamastaan öljystä. Nordean strategien mukaan halpa energia tukee maan jo ennestään vahvaa talouskasvua kotimaisen kysynnän kautta ja pienentää kauppataseen alijäämää. Lisäksi halvat raaka-aineet ja tuottoisa satokausi pitävät inflaation kurissa, joten keskuspankilla on hyvin tilaa laskea ohjauskorkoa ja tukea talouskasvua. Intian kasvuvauhti onkin lähiaikoina ohittamassa takavuosien kasvukone Kiinan.Intia lukeutuu myös niihin Aasian maihin, joihin Kiinan haasteet vaikuttavat vähiten.

- Kiinaan suuntautuvan viennin osuus Intian kokonaisviennistä on vain muutaman prosentin luokkaa. Epäsuoria vaikutuksia unohtamatta kokonaiskuva on Intian kannalta melko hyvä, vaikka Kiinan talouskasvu heikkenisikin, Nordean strategit analysoivat.

- Kaiken kukkuraksi Yhdysvaltain keskuspankki Fedin pidättäytyminen koronnostosta sataa suoraan Intian kaltaisten kehittyvien markkinoiden laariin, kun sijoittajien pelot valuuttojen heikentymisestä siirtyivät hieman kauemmas horisonttiin, he lisäävät.

 
Haasteitakin on

Talousnäkymien elpymisestä huolimatta Intiankaan tulevaisuus ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Strategit kertovat viimeisimmän intialaisyhtiöiden tuloskauden jääneen selvästi odotuksia heikommaksi, ja hallituksella olevan pitkä matka kuljettavanaan talouden todelliseksi uudistamiseksi.

-Toivoa toki on enemmän kuin keväällä, mutta myös tummia pilviä. Arvostus on kohtalaisen korkea, erityisesti viimeaikainen tulosten heikkous huomioiden. Siksi suosittelemmekin Intiaan peruspainoa muun Kaukoidän ohella, strategit perustelevat.

Lue lisää

Nordean tutkimus: Protektionismi uhkaa Suomen vientivetoista kasvua

Markkinat

Nordean tutkimuksen mukaan nykyinen Suomen vientimarkkinoiden kasvunäkymä ei riitä hallituksen työllisyystavoitteeseen pääsemiseksi.

Nordea mukana Slush-tapahtumassa

Yritykset Digipalvelut

Slushissa ja Sijoitus-Invest -tapahtumassa esillä mm. joukkorahoitus, kasvuyritysyksikkö sekä Nordea Accelerator.