Tavoitteena yksi Nordea - juridisen rakenteen muutos

04.02.16 12:48 | Nordea

Aidosti yksi Nordea on ollut pankin tavoitteena siitä lähtien, kun Nordea muodostettiin vuonna 2001. Päästäksemme tähän tavoitteeseen pyrimme yksinkertaistamaan konsernin juridista rakennetta. Tarkoituksena on muuttaa tytärpankit Suomessa, Norjassa ja Tanskassa ruotsalaisen emoyhtiön sivuliikkeiksi.

Suunnitelmat Suomen, Norjan ja Tanskan tytärpankkien fuusioimiseksi emoyhtiöön esitellään maaliskuussa yhtiökokoukselle. Yhtiökokous pidetään 17. maaliskuuta 2016. Fuusioiden suunniteltu toteutusajankohta on vuoden 2017 alussa. Suunniteltujen juridisen rakenteen muutosten lopullinen hyväksyntä edellyttää muun muassa kunkin maan viranomaisten hyväksyntää ja niiden kanssa käytävien keskustelujen myönteistä lopputulosta.

- Juridisen rakenteen muutos vähentää hallinnon monimutkaisuutta ja tehostaa Nordean toimintaa. Se lisää myös ketteryyttä ja parantaa kilpailukykyämme. Tästä hyötyvät asiakkaat, konsernijohtaja Casper von Koskull sanoo.

Muutos ei vaikuta merkittävästi paikalliseen toimintaamme eri maissa, eikä se vaikuta asiakaspalveluun. 

Asiasta kerrotaan lisää tulevan vuoden aikana. 

Kysymyksiä ja vastauksia:

Miksi muutos tehdään nyt?

  • Juridisen rakenteen muutos on osa Nordean yksinkertaistamishanketta, jolla lisätään toiminnan ketteryyttä ja luodaan edellytykset suuren koon tuomien etujen entistä paremmalle hyödyntämiselle. Tästä kaikesta hyötyvät asiakkaat. Ajankohta on tarkoituksenmukainen nyt, kun suurin osa uusista säännöksistä on lyöty lukkoon.

Maksaako Nordea jatkossa veroja Suomeen?

  • Yhtiöverotus ei ole juridisen rakenteen muutoksen syynä. Emme odota Nordean maksamien yhtiöverojen muuttuvan merkittävästi, sillä maksamme jatkossakin veroa niissä maissa, joissa toimimme. 

Mitä tapahtuu talletussuojalle?

  • Nordea Pankki Suomi Oyj:n asiakkaiden talletussuoja siirtyy Ruotsin talletussuojarahaston alle. Itse talletussuojassa ei tapahdu muutoksia. Ruotsin 100 000 euron talletussuoja koskee kaikkia pankin talletuksia eli myös kaikkien pohjoismaisten sivuliikkeiden talletuksia. Talletussuojan määrä on nykyisin Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa 100 000 euroa.

Miten tiedotatte asiasta asiakkaille?

  • Juridisen rakenteen muutoksesta ilmoitetaan tänä keväänä kaikille asiakkaille, joilla on talletuksia Nordeassa.

Lue lisää

Yrittäminen elää Suomessa renesanssia

Yritykset Suomi100

Yrittäminen on 155 vuodessa muuttunut niin paljon, ettei sitä kannata juuri vertailla tähän päivään.

Working man stock exchange

Jan von Gerich: Suomi ei hyödyntänyt EKP-politiikan mahdollisuuksia

Talous Jan von Gerich

Euromaat ovat hakeneet kilpaa pitkää rahoitusta.

Taloustietokilpailun voitto Helsinkiin

Lehdistötiedote

Kilpailun tarkoituksena on lisätä nuorten kiinnostusta yhteiskunnallisiin ja erityisesti taloudellisiin asioihin.

Yrittäjän kymmenen neuvoa itselleen

Vastuullisuus Yritykset Suomi100

Mitkä neuvot työvaateyritys Touchpointin pääosakkaat nyt antaisivat itselleen?

Omat rahat: Naiset ja miehet rahankäyttäjinä

Päivittäiset raha-asiat

Kuinka miesten ja naisten rahankäyttö tutkitusti eroaa toisistaan ja miten välttää rahariitoja?