Maailma muuttuu, pankki sen mukana

24.05.16 9:58 | Nordea | Säästäminen ja sijoittaminen | Päivittäiset raha-asiat | Asuminen ja lainat | Digipalvelut

Asiakkaiden tavat hoitaa pankkiasioitaan muuttuvat vauhdilla. Yhä useampi asiakas odottaa, että kaikki pankin palvelut – henkilökohtainen neuvonta muiden mukana – ovat helposti saatavilla juuri silloin, kun se sopii parhaiten omiin aikatauluihin.

Nordea investoi tällä hetkellä tuntuvasti palvelujen kehittämiseen. Erityisen paljon panostetaan saatavuuteen – siihen, että pankin palvelut ja asiantuntijat olisivat mahdollisimman helposti asiakkaan ulottuvilla, kun tarve tulee.

- Konttorien toimintaa muutetaan yhä tiimilähtöisemmäksi. Tavoitteena on, että asiakas saa asiansa kuntoon saman tien, oli asiointitapa mikä tahansa, Suomen vähittäispankin johtaja Topi Manner kertoo ja jatkaa:

- Monien konttorien palveluaikoja on laajennettu iltoihin ja lauantaihin, verkkotapaamisten tarjontaa lisätään merkittävästi ja yrittäjille suunnatun 24/7-palvelun resursseja vahvistetaan. Lisäksi avasimme huhtikuun alussa ympäri maata uusia Premium Banking -konttoreita, jotka ovat erikoistuneet säästämisen ja sijoittamisen asiantuntijapalveluihin.

Pankkiin verkon välityksellä
Verkkotapaamisten suosio on ollut kovassa kasvussa jo lähes kaksi vuotta. Verkkotapaamisessa asiakas ja neuvoja pystyvät käymään havainnollisella tavalla läpi asiakkaalle ajankohtaisia talousasioita. Nordeassa käydään kuukausittain jo yli 2 000 asiakastapaamista verkossa. Nordea vastaa kasvavaan kysyntään perustamalla kevään aikana useita uusia Online-yksiköitä eri puolille Suomea.

- Olemme tarjonneet verkkotapaamisia syksystä 2014. Alkuun yksiköt toimivat Helsingistä käsin, mutta kysynnän kasvun myötä laajennamme nyt toimintaa kattamaan koko maan. Tällä hetkellä jo lähes 120 neuvojaa eri puolilla maata tarjoavat asiantuntijapalveluita verkon välityksellä. Tavoitteena on, että tämän vuoden aikana toiminnassa on 15 Online-yksikköä, Topi Manner kertoo.

Online-yksiköissä työskentelevät neuvojat muodostavat maanlaajuisen verkoston, joka palvelee verkkotapaamisten välityksellä asiakkaita ympäri Suomea. Asiakas saa neuvontaa tarvittaessa saman tien ensimmäiseltä vapaalta neuvojalta tai hän voi varata itselleen sopivan ajan.

Uusia konttoreita

Nordea avasi huhtikuussa eri puolille Suomea 34 uutta Premium Banking -konttoria. Ne tarjoavat suunnittelu- ja neuvontapalveluita asiakkaille, joilla on sijoitettavaa varallisuutta yli 80 000 euroa. Palvelu kattaa asiakkaan finanssivarallisuuden lisäksi myös muut varallisuuserät, esimerkiksi kiinteistö- ja metsäomaisuuden.

- Suomalaiset vaurastuvat ja tarvitsevat tulevina vuosina yhä enemmän laadukkaita varallisuudenhoidon palveluita. Premium Banking tarkastelee asiakkaan varallisuutta entistä kokonaisvaltaisemmin – yhtenä esimerkkinä ”varallisuus 360” -suunnitelma, jonka varainhoitaja ja lakimies laativat asiakkaalle yhdessä. Se huomioi asiakkaan koko kokonaisuuden sijoitusvarallisuudesta kiinteään omaisuuteen, Manner sanoo.

Yli 300 koulutettua varainhoitajaa on aloittanut työnsä uusissa Premium Banking -konttoreissa. Asiakkaat voivat asioida varainhoitajansa kanssa myös verkkotapaamisen välityksellä.

Myös yrittäjille palvelua 24/7

Yritysasiakkaiden oma puhelinpalvelu, Nordea Business Centre, on auki kellon ympäri. Se tarjoaa yrittäjille kaikki päivittäisen asioinnin, maksuliikenteen, rahoituksen ja sijoittamisen palvelut ja auttaa tarvittaessa vaikka yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa. Yrittäjä voi myös varata etukäteen ajan verkko- tai puhelintapaamiseen.

- Olemme alkuvuoden aikana vahvistaneet Nordea Business Centren henkilökuntaa lähes 20 neuvojalla, Manner toteaa.

Nordea Business Centre palvelee yrittäjää numerossa 0200 21 21. Nordea on ainoa pankki Suomessa, joka tarjoaa puhelimitse pankkipalveluja sekä henkilö- että yritysasiakkaille ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.

Faktalaatikko: Mikä on verkkotapaaminen?

Verkkotapaamisena voi käydä vaikka asuntolainaneuvottelun pankin asiantuntijan kanssa kotisohvalta tai kesämökiltä käsin. Myös yritysasiakkaat voivat käydä verkkotapaamisia. Verkkotapaamiseen tarvitset:

  • Tietokoneen tai iPadin
  • Nettiyhteyden
  • Puhelimen
  • Pankkitunnukset

Arkisin ajan voi varata 7.30 – 22 väliselle ajalle ja lauantaisin klo 10 – 16 väliselle ajalle.

Lue lisää

Talouden viikko: Suomen talous piristyy, auttaako Venäjä?

Talous

Vieraina Esko Aho ja Aki Kangasharju.

Yritysten tuloskasvu näyttää lupaavalta Euroopassa

Säästäminen ja sijoittaminen

Eurooppalaisten osakkeiden tuloskasvu näyttää yhä lupaavammalta.

Suomi100

Taloustietokilpailu huipentui Nordean tiloissa - katso video

Vastuullisuus Suomi100

Taloustietokilpailu toi 30 ysiluokkalaista finalistia kilvoittelemaan Nordeaan.

Yrittäminen elää Suomessa renessanssia

Yritykset Suomi100

Yrittäminen on 155 vuodessa muuttunut niin paljon, ettei sitä kannata juuri vertailla tähän päivään.

Working man stock exchange

Jan von Gerich: Suomi ei hyödyntänyt EKP-politiikan mahdollisuuksia

Talous Jan von Gerich

Euromaat ovat hakeneet kilpaa pitkää rahoitusta.