Nordea pääyhteistyökumppaniksi MTK:n juhlavuoteen

10.01.17 10:08 | Nordea | Yritykset

Nordea juhlistaa koko vuoden Suomen satavuotisjuhlia. Pankin Suomi100 -hankkeen lisäksi yksi merkittävimpiä juhlateemaan liittyviä kokonaisuuksia on toiminta maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n pääyhteistyökumppanina. Suomen rinnalla MTK ja valtaosa sen jäsenliitoista ja yhdistyksistä viettävät 100-vuotisjuhliaan vuonna 2017.

Yhteistyö julkistettiin 5. tammikuuta, kun MTK 100 -juhlavuosi avattiin valotaideteoksella Lux Helsinki -valofestivaalin yhteydessä ja videotaideteoksen ulkoprojisointikiertueella 12 kaupungissa.

- Olemme ylpeänä mukana tukemassa MTK 100 vuotta kasvua -juhlavuotta, jonka teema ammattiylpeys kuuluu kaikille suomalaisille yrittäjille, Nordean maa- ja metsätalousjohtaja Timo Kalliomäki sanoo.

MTK:n juhlavuoden aikana suomalaisille kerrotaan maaseudun elinkeinojen historiasta, nykypäivän vastuullisuudesta ja tulevaisuudesta ammattiylpeyttä esille tuovien kasvutarinoiden avulla.

Yhteistyökumppanuuden myötä Nordea päivitti myös edut MTK:n jäsenistölle. Maatilat kasvavat ja muuttuvat yritysmäisemmiksi nopeammin kuin koskaan aiemmin Suomen historiassa.

- Yritysmäinen toiminta vaatii ammattitaidon lisäämistä myös rahoittajilta. Ratkaisut käyttöpääoman rahoituksiin ja koneinvestointeihin ovat siinä tärkeässä roolissa. Haluamme näin tukea meneillään olevaa rakennemuutosta, unohtamatta asiakkaiden riskien hallintaa niin korkoriskin kuin henkilöriskin turvaamisen osalta, Timo Kalliomäki kertoo.

MTK 100 vuotta -kasvuohjelma on osa Valtioneuvoston kanslian koordinoimaa Suomi 100 -kokonaisuutta, ja sen keskeisin tavoite on yhdistää maanviljelijöitä, metsänomistajia, maaseutuyrittäjiä, maaseudun elinkeinojen sidosryhmiä ja mediaa positiivisessa kotimaista tuotantoa kehittävässä hengessä.

Suomi 100 -juhlavuosi näkyy monipuolisesti Nordeassa kuluvan vuoden aikana. Pankki on vahvasti mukana tukemassa yrittäjyyttä, nuorten talouslukutaitoja sekä kokonaisvaltaisesti tukemassa yhteiskuntaa uudelle kasvu-uralle.

Lisätietoja:

Nordea.fi maatalousyrittäjien sivut

Nordean uutinen: Tuemme yrittäjähenkisyyttä 100-vuotiaassa Suomessa

MTK 100 vuotta kasvua -juhlavuoden sivusto www.kasvutarinoita.fi

Lue lisää

Nordea ja Tink käynnistävät yhteistyön

Nordea

Nordean mobiilipankkiasiakkaiden käyttäjäkokemus paranee kaikissa Pohjoismaissa.

Jukka Vesala siirtyy Nordeaan

Nordea

Jukka Vesala siirtyy Euroopan keskuspankista Nordeaan. Hän aloittaa Nordean Group Credit Risk Control -yksikön johtajana 15.4.2018.

PT Peippo – burnoutin kautta Suomen iloisimmaksi yrittäjäksi

Yritykset

”Yksi aamu vaan havahduin siihen, että peilissä ei ole se ihminen, joka mä oon.”

Slush_Sami_Heiskanen

#NordeaSlush17 - kasvupotentiaali valloilleen

Nordea

Nordea on yksi reilun kuukauden kuluttua käynnistyvän Slush Helsingin pääyhteistyökumppaneista. Slush on Euroopan johtava kasvuyritys- ja teknologia-alan tap...

365 päivää ja risat rahastojohtajana

Säästäminen ja sijoittaminen

Vuosi on kulunut siitä, kun aloitit Nordeassa rahastojohtajana. Miten kuvailisit kulunutta vuotta Suomen suurimmassa rahastoyhtiössä?