PT Peippo – burnoutin kautta Suomen iloisimmaksi yrittäjäksi

20.10.17 14:21 | Yritykset

”Yksi aamu vaan havahduin siihen, että peilissä ei ole se ihminen, joka mä oon.” Näin kuntosaliyrittäjä ja personal trainer Laura Peippo kuvailee burnoutiaan, johon ajautui raskaan ja palkitsemattoman työn uuvuttamana vain vähän reilu parikymppisenä. Nyt, 25-vuotiaana, Peippo omistaa kaksi kuntosalia ja pistää työkseen ihmisiä vetämään puupöllejä pitkin tuntureita.

Kutsumus löytyi monen mutkan takaa

Lohjalta kotoisin oleva Peippo oli jo nuorena kova tekemään töitä. Hän paiski hommia muun muassa Ivalon keskuspesulassa ja norjalaisella lammasteurastamolla, kunnes pohjoisen pimeys alkoi tympiä. Seuraava pesti löytyi aurinkoisesta Intiasta, jossa Peippo matkusti itsekseen muutaman kuukauden. Sveitsissäkin nainen kävi paistamassa wieninleikkeitä, kunnes kohtalo toi Leville ravintolan keittiöpäälliköksi.

”Mä olin eka joka tuli ja vika, joka sitten lähti sieltä töistä”, Peippo muistelee. Kovan työtahdin tulos oli loppuun palaminen. Täyspysähdyksen jälkeen Peippo päätti ryhtyä tavoittelemaan unelmauraansa liikunnan parissa ja soitti Levi Wellness Club -kuntosalin omistajalle. Työpaikka heltisikin, vaikka aiempaa kokemusta alalta ei ollut.

Ilolla yrittäjäksi

Yrittäjähenkisyys näkyi Peipon työssä Wellness Clubilla alusta pitäen. Rämpimisestä pitävän naisen aloitteesta kuntosali ryhtyi järjestämään Arctic Bootcamp -leirejä, joilla sisukkaat ottavat itsestään mittaa Lapin maisemissa. Samassa hengessä Peippo ryhtyi vetämään Arctic Challenge -esteratakisaa. Yksi kisan haasteista on puupölli, joka osallistujan tulee kantaa radan läpi.

Nykyään Suomen iloisimmaksi yrittäjäksi valittu Peippo omistaa kahteen toimipaikkaan laajentuneen Levi Wellness Clubin. Yrittämisessä Peipon on yllättänyt sen helppous: ”Suomessa yritykset manaa sitä, että vitsi et on vaikee olla yrittäjä. Mut mulle ei ole tullut vielä kertaakaan semmoista fiilistä.”

Peippo paitsi on kuntosaliyrittäjä, myös ”tekee erilaisia liikuntatapahtumia, valmentaa ihmisiä, bloggaa, on pienen pojan äiti, sellainen elämästä nauttija.” Kertaalleen loppuun väsynyt Peippo muistaa nykyään panostaa vapaa-aikaankin. Hän kannustaa myös muita yrittäjiä pitämään huolen itsestään: ”Nuku, eli panosta siihen uneen, sit syö hyvin, mahdollisimman monipuolisesti, säännöllisesti ja liiku.”

Lue lisää uutisia

Casper von Koskull

Konsernijohtajan kommentti

Nordea

Konsernijohtaja Casper von Koskullin kommentti Nordean vuoden 2018 toisen vuosineljänneksen tuloksesta.

Ensimmäiset kaupat we.trade-järjestelmässä - Nordea vahvasti mukana

Nordea

Ensimmäiset asiakkaat pääsivät tänään testaamaan reaaliaikaista kauppaa lohkoketjupohjaisessa we.trade-järjestelmässä.

Älä lankea huijausviesteihin

Nordea

Poliisin mukaan yrityksen johdon maksuohjeita sisältävien valesähköpostien ja valelaskujen määrät kasvavat dramaattisesti loma-aikoina. Siksi olemme koonneet...

Nordean asiantuntija valittu EU:n vastuullisen rahoituksen asiantuntijaryhmään

Vastuullisuus

Nordean Aila Aho on valittu satojen eurooppalaisten asiantuntijoiden joukosta Euroopan komission vastuullisen rahoituksen tekniseen asiantuntijaryhmään.

Nordea expert selected to EU Expert Group on Sustainable Finance

Vastuullisuus Our people Our work Responsible business

Nordea and Aila Aho have been selected to one of the 35 honourable seats in the European Commission’s technical expert group on sustainable finance.