Nordea valittu parhaaksi investointipankiksi kaikilla pohjoismaisilla kotimarkkinoillaan

Nordea sign
21.03.19 9:58 | Nordea | Yritykset | Palkinnot

Global Finance -lehti nimesi Nordean vuoden 2018 parhaaksi investointipankiksi Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Valinta perustui viime vuoden aikana ilmoitettuihin tai toteutettuihin järjestelyihin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Nordea nimettiin samana vuonna parhaaksi investointipankiksi kaikissa neljässä maassa.

New Yorkissa toimivan Global Finance -lehden mukaan voittajan valinta perustui useisiin kriteereihin, joita olivat muun muassa markkinaosuus, järjestelyjen määrä ja volyymi, palvelu ja neuvonta, markkinaolosuhteiden huomioon ottaminen ja tehokkaiden merkintätakausten toteutus. Lehden toimittajat valitsivat voittajat alan asiantuntijoiden tuella.

– On todella hienoa, että meidät valittiin parhaaksi investointipankiksi kaikilla kotimarkkinoillamme. Tämä kertoo, että liiketoimintamallimme kaksi peruspilaria ovat vahvat: erinomaiset pohjoismaiset tuotteet ja vahvat paikalliset asiakassuhteet, Corporate and Investment Bankingin johtajat Mathias Leijon ja Michael Zeier sanovat.

- Suomessa meillä on iso ja osaava tiimi palvelemassa asiakkaitamme yritys- ja rahoitusjärjestelyissä. Palkinto on hieno osoitus siitä, että onnistuimme auttamaan asiakkaitamme menestyksekkäästi monissa suurissa järjestelyissä viime vuonna, kuten Kojamon ja Altian pörssilistautumiset sekä Ahlstrom-Munksjön merkintäoikeusanti. Yritysjärjestelyissä olimme aktiivisia mm. Technopoliksen ja Amerin julkisten ostotarjousten yhteydessä sekä VR Trackin myynnissä, toteavat Suomen Corporate and Investment Bankingin johtaja Petteri Änkilä sekä Suomen Advisoryn vetäjä Eero Ehrnrooth.

Global Finance on 20 vuoden ajan valinnut parhaat investointipankit maailmassa sekä eri alueilla, maissa ja sektoreilla. Lehti on tarkoitettu yritysjohtajille ja talousjohtajille. Sillä on lukijoita 189 maassa.

Read more news

Näyttää 5 hakua 1 353 tuloksesta

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Eurovaaleissa äänestetään vääristä asioista

Finanssimaailma-blogi Talous Jan von Gerich

Eurovaalit ovat tärkeät, mutta ei niistä syistä, joista useimmat kuvittelevat.

Nordea panostaa lisää työntekijöiden vapaaehtoistyöhön kohdistettuaan vastuullisuustoimintansa uudelleen

Nordea Vastuullisuus

Työntekijöitä rohkaistaan vapaaehtoistyöhön, jossa he opettavat nuorille ja ikäihmisille talous- ja digitaitoja.

The Nordics push for the global IT sector to turn circular

Responsible business Environment

In the capacity as a member of the Advisory Board of the network Atea Sustainability Focus (ASF), Nordea has teamed up with other large Nordic companies to d...

Pääekonomistin ja pääanalyytikon haastattelu Nordean talousennusteesta

Talous

Katso pääekonomisti Tuuli Koivun ja pääanalyytikko Jan von Gerichin haastattelu taloustilanteesta.

Näyttää 5 hakua 1 353 tuloksesta