Blogi: Vaalit ovat vaaran paikka sijoittajalle – eri syystä kuin luulet

Antti Saari, päästrategi
21.10.20 11:16 | Finanssimaailma-blogi | Säästäminen ja sijoittaminen | Markkinat

Yhdysvaltain presidentinvaalien lopputuloksen ennakointiin on jälleen käytetty valtavasti aikaa ja energiaa. Eikä syyttä. Onhan kyse maailman vaikutusvaltaisimmasta virasta ja suurimmasta taloudesta. Sijoittajankin kannattaa kiinnostua vaaleista, mutta pitää pää kylmänä sijoituspäätöksiä tehdessä. Vaalit ovat vaaran paikka sijoittajalle erityisesti siksi, että salkun radikaali muuttaminen vaalitulosta ennakoiden voi tuntua houkuttelevalta, mutta voi liian isoina annoksina herkästi jättää loven tuottoihin.

Sijoittajat ovat oppineet viime vuosien kansanäänestyksistä, kuten Brexit-äänestyksestä ja edellisistä Yhdysvaltain presidentinvaaleista, kaksi asiaa. Toinen on se, että tuloksen ennustaminen on todella hankalaa. Yhtä tärkeä toinen oppi on se, että eri äänestystuloksista seuraavien markkinaliikkeiden ennakoiminen on lähes yhtä haastavaa. Brittien EU-eron piti olla täydellinen katastrofi markkinoille. Ja tätähän se olikin – mutta vain yhden kaupankäyntipäivän verran. Trumpin valinta ensimmäiselle kaudelle ei jaksanut hermostuttaa edes kokonaista päivää, vaan pörssikurssit kääntyivät hurjasta laskusta hurjaan nousuun vielä saman päivän aikana.

Politiikasta syntyvät kurssiliikkeet ovat usein maltillisia

Tällä kertaa tilanne on siinä mielessä toinen, että Trumpin on nähty jo kerran voittavan, joten markkinoiden shokkireaktio tuskin olisi samaa kokoluokkaa edes päivän sisällä. Tässä vaiheessa sijoittajat kuitenkin selvästi ennakoivat Bidenin voittavan, joten suurempi kurssivaikutus seuraisi luultavasti Trumpin voitosta. Bidenin voitto hyödyttäisi todennäköisesti vihreän energian tuottajia eritoten amerikkalaisten öljy-yhtiöiden kustannuksella. Trumpin voitto taas olisi luultavimmin mannaa Yhdysvaltain osakemarkkinoille laajemmin.

Poliittisista päätöksistä tai äänestystuloksista syntyvät kurssiliikkeet ovat kuitenkin usein olleet maltillisia tai ainakin lyhytkestoisia. Esimerkiksi Trumpin veroalea ei oikeastaan koskaan täysimääräisesti hinnoiteltu osakemarkkinoille. Ehkä sen takia, että sijoittajat uumoilivat seuraavan demokraattihallinnon joka tapauksessa pyörtävän päätöksen osittain. Ylipäätään veroasteen ja pörssikurssien välinen yhteys on viime vuosikymmeninä ollut hyvin ailahtelevainen. Vaikka verotuksella olisikin lyhyen aikavälin shokkivaikutus, edes Bidenin nyt kaavailemat veronkorotukset eivät todennäköisesti painaisi kursseja laskennallisesti tavallista korjausliikettä (n. 10 %) enempää. Lisäksi demokraattiehdokkaan suunnittelemat muut poliittiset toimet voisivat vaikuttaa toiseenkin suuntaan, ja kuten todettu, markkinat jo jossain määrin hinnoittelevat Bidenin voittoa.

Sijoittajan ei välttämättä kannata ennakoida vaalitulosta

Mahdollisista ratkaisuista lähinnä vaalituloksen kiistäminen ja sitä kautta epävarmuuden pitkittyminen voisi painaa markkinoita pitkäkestoisemmin. Tosin tätäkin mahdollisuutta on jo ehditty hyvän aikaa ennakoida ja arvuutella, eikä markkinaliikkeestä siksi välttämättä tulisi ollenkaan niin suuri, kuin nyt ajatellaan. Viime kädessä vaalien aiheuttamat kurssiliikkeet kuitenkin tarjoavat parhaimmillaan nopealiikkeiselle sijoittajalle oston paikkoja. Sijoittajan ei kannata kuitenkaan liian suurella itsevarmuudella lähteä ennakoimaan vaalitulosta, vaan ennemmin turvautua oman sijoitussuunnitelman mukaisesti riittävään hajautukseen ja hyödyntää markkinoiden heikkoja hetkiä ostotilaisuuksina.

Suomi-sijoittajankin kannattaa kuitenkin pitää vaaleja silmällä, sillä Helsingin pörssin suurten yhtiöiden liikevaihdosta lähes yhtä suuri osuus tulee Amerikan mantereelta kuin kotimaastakin. Ymmärtämällä oman salkun yhtiöiden liiketoimintaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä sijoittaja pystyy myös paremmin arvioimaan, oliko joku kurssireaktio ylimitoitettu vai ei. Liikaa painoarvoa poliittisille päätöksille ei kuitenkaan kannata antaa, elleivät ne sitten romuta kokonaisen toimialan liiketoiminnan logiikkaa. Näin käy teollisuusmaissa hyvin harvoin.

Antti Saari
päästrategi

Lue lisää

Näyttää 5 hakua 164 tuloksesta

Savings

Blogi: Kolmella vinkillä raha-asiat kuntoon

Finanssimaailma-blogi

Blogi: Viime hetki lyö

Finanssimaailma-blogi

Brexit-kansanäänestyksestä on jo vuosia, mutta vasta lähiviikkoina ratkeaa, millainen EU:n ja Britannian välinen kauppasuhde on tulevaisuudessa.

US flag

Blogi: Bidenin agendaa ei vielä kuopattu

Finanssimaailma-blogi Talous Markkinat Jan von Gerich

USA:n seuraava presidentti on kaikella todennäköisyydellä Joe Biden, mutta republikaanien hallitsema senaatti torppaisi todennäköisesti hänen suurimmat lakih...

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Jäätävä jännitysnäytelmä

Finanssimaailma-blogi Markkinat Talous Jan von Gerich

Vaikka lopullinen vaalitulos on vielä pimennossa, jo nyt voi sanoa, että Trump iski jälleen. Epäselvyys vaalituloksesta voi jatkua jopa viikkoja, mikä lisäis...

Blogi: Kiinan suunnitelmat kannattaa ottaa tosissaan

Finanssimaailma-blogi Talous Markkinat Tuuli Koivu

Kiinan kommunistinen puolue kirjoittaa ensi viikolla seuraavaa 5-vuotissuunnitelmaa. Yksi suunnitelman kantavista teemoista tulee olemaan ”dual circulation”....

Näyttää 5 hakua 164 tuloksesta