Taiteellista tutkimusta huomioiva Taidesäätiö Meritan palkinto Miklos Gaálille

Miklos Gaál
30.06.20 14:13 | Nordea

Taidesäätiö Meritan ja Taideyliopiston Kuvataideakatemian yhteistyössä jakama palkinto ansioituneelle taiteellisen tutkimuksen tohtoriopiskelijalle on myönnetty Miklos Gaálille. 

22 000 euron palkinto nostaa esiin taiteilija-tutkijoita ja taiteellisen tutkimuksen moninaisia työskentelytapoja.  Taiteellinen tutkimus tarkoittaa tutkimusasetelmia, joissa taide ei ole pelkästään tutkimuksen kohde, vaan sen lähtökohta, päämäärä, konteksti tai metodi.

Miklos Gaál (s. 1974) on Amsterdamissa asuva suomalainen taiteilija, joka on kansainvälisesti tunnettu etenkin valokuvistaan. Viime vuosina hänen tuotantonsa kirjo on laajentunut liikkuvaan kuvaan, piirroksiin, erilaisilla painotekniikoilla toteutettuihin kuviin ja installaatioihin.

”Taiteilijuuteni ei ole välineeseen sidottua”, kertoo Gaál. ”Taiteen tekeminen tarjoaa monenlaisia keinoja tutkia ja käsitellä minua askarruttavia asioita. Tutkimus – lukeminen ja kirjoittaminen – on yksi työkalu lisää, jonka avulla voin päästä lähemmäs kiinnostuksen kohteitani.”

Gaál suorittaa parhaillaan tohtoriopintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Tutkimusaiheena on saksalaisen varhaisromantiikan taidefilosofian suhde nykytaiteen strategioihin. Tohtoriprojektiin kuuluu muun muassa essee-elokuva Pfaueninsel, joka saa ensi-iltansa saksalaisella Naturvision-elokuvafestivaalilla heinäkuussa 2020. Se kertoo berliiniläisestä, varhaisromantiikan aikana perustetusta puutarhasta, jonne on istutettu riikinkukkoja. 

Taidesäätiö Meritan palkinto jaettiin yhteistyössä Taideyliopiston Kuvataideakatemian kanssa nyt viidettä kertaa. Vuonna 2019 uudelleen suunnatun palkinnon tarkoitus on rohkaista tohtorintutkinnon edistämiseen ja luoda pohjaa tutkinnon jälkeiselle työlle taiteellisen tutkimuksen parissa.

Valintalautakuntaan kuuluivat Taidesäätiö Meritan asiamies Anu Kehusmaa, Turun yliopiston taidehistorian professori Tutta Palin, dekaani Johanna Vakkari sekä esittelijänä professori Mika Elo Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Valinnan suoritti Taidesäätiö Meritan hallitus.

Taiteilijan kotisivut.

Lisätiedot: Anu Kehusmaa, Taidesäätiö Meritan asiamies, p. 041 4377566, anu.kehusmaa@consult.nordea.com

Read more news

Näyttää 5 hakua 1 563 tuloksesta

Mobiilimaksamisen Siirto-järjestelmä ylitti miljoonan käyttäjän rajan – OP ja Nordea jatkavat brändin kehitystä yhteistyössä

Digipalvelut Nordea

Siirto-maksujärjestelmän suosio on kasvanut viime kuukausina nopeasti, ja rekisteröityneiden käyttäjien määrä nousi yli miljoonan kesäkuussa

Blogi: Kevyttä riskinottoa kesällä

Finanssimaailma-blogi Markkinat Säästäminen ja sijoittaminen

Sijoittajan kevät on ollut sanoinkuvaamattoman hämmentävä. Markkinoita ja taloutta seuratessa on tuntunut siltä kuin vuosien tapahtumat olisi yritetty survoa...

Näyttää 5 hakua 1 563 tuloksesta