Blogi: Turhautunut Trump on entistä vaarallisempi

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich
30.10.18 11:00 | Finanssimaailma-blogi | Talous | Jan von Gerich

Trumpin republikaanipuolue menettänee enemmistönsä kongressin alahuoneessa ensi viikon välivaaleissa. Kongressin tuen menettänyt presidentti voi helposti kärjistää kauppasotaa entisestään, mikä ei ole hyvä uutinen Suomelle.  

Puheet uusista veronalennuksista ovat jälleen kiihtyneet Yhdysvaltojen marraskuun alun välivaalien alla. Vaaleissa uudelleen jakoon menevät kongressin edustajainhuoneen kaikki 435 paikkaa ja 35 senaatin 100 paikasta. Republikaanien voitto johtaisi todennäköisesti pitkien korkojen nousuun, osakeralliin ja vahvempaan dollariin, kun markkinoilla hinnoiteltaisiin uutta veroalea – samanlaisia liikkeitä nähtiin Trumpin voitettua presidentinvaalit vuonna 2016.

Näin hyvin republikaaneille ei kuitenkaan käy. Vaikka he säilyttänevät enemmistönsä senaatissa suotuisan vaaliasetelman takia, valta edustajainhuoneessa siirtyy demokraateille. Parhainakin aikoina kompromissien teko Yhdysvaltojen politiikassa on työn ja tuskan takana. Nyt sekä demokraatit että republikaanit ovat sisäisesti jakautuneita. Kaiken kukkuraksi vallassa on jyrkästi mielipiteitä jakava presidentti.

Koska käytännössä kaikki uudet lait pitää hyväksyttää kongressin molemmissa kamareissa, jakautunut valta kongressissa johtanee lamaantumiseen Yhdysvaltojen lainsäädännössä.

Trump ei ole tunnettu kärsivällisyydestään tai pitkäjänteisyydestään. Todennäköisesti presidentti turhautuu melko nopeasti kyvyttömyyteensä saada lakiehdotuksiaan uuden kongressin läpi. Huomio siirtyy nopeasti niille osa-alueille, joilla presidentti voi toimia ilman kongressin tukea: ulkopolitiikkaan, kauppasotaan ja johtamiseen presidentin määräysten kautta.

Talouden kannalta huolestuttavinta olisi kauppasodan kärjistyminen entisestään. Juuri tämä on helposti edessä välivaalien jälkimainingeissa. Yhdysvallat kasvattanee tullejaan Kiinaa vastaan joka tapauksessa, mutta riskit myös EU:n ajautumisesta suoraan mukaan kauppasotaan kasvavat välivaalien jälkeen jakautuneen kongressin tapauksessa.

Euroalueen talousnäkymät ovat heikentyneet jo nyt selvästi, vaikka alue ei ole joutunut suoraan mukaan kauppasotaan. Esimerkiksi teollisuuden ostopäällikköindeksi on enää hädin tuskin kasvuun viittaavilla tasoilla. Uusia tilauksia mittaava alaindeksi on vajonnut jo tilausten supistumista indikoivalle tasolle. Suomessakin viennin kasvuhuiput ovat jääneet jo selvästi taakse. Euroalueen luottamusluvut viittaavat Suomen kasvun hyytymiseen entisestään. Kauppasodan kärjistyminen uhkaisi pysäyttää kasvun kokonaan.  

Trumpilla on edelleen myös kana kynimättä Iranin, Pohjois-Korean ja Venäjän kanssa. Vaikka presidentti haluaa mainostaa itseään suurena diilintekijänä, riski tilanteen kärjistymisestä näiden maiden kanssa on huomattava. Itse asiassa jakautunut kongressi vie käytännössä pois valtaosan mahdollisista positiivisista riskeistä talousnäkymien suhteen, kun taas negatiiviset riskit kasvavat.

Trumpin ensimmäisten vuosien aikana päähuomio markkinoilla on ollut presidentin lyhyen aikavälin kasvua tukevissa toimissa. Jos ja kun tällaisten toimien todennäköisyys laskee lähelle nollaa, negatiiviset riskit nousevat lähes väistämättä sijoittajien mieliin.

Enemmistön menettäminen kongressissa johtaisi todennäköisesti kauppasodan kiihtymiseen

Blogi 30-10-2018 taulukko

Euroalueen talousnäkymät heikentyneet huomattavasti

Euroalueen teollisuuden blogi 30-10-2018

Janin viimeisimmät kirjoitukset

Näyttää 5 hakua 74 tuloksesta

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Suomelle maksetaan velkaantumisesta

Finanssimaailma-blogi Talous Jan von Gerich

Korkomarkkinoilla lyödään ennätyksiä, kun korot painuvat yhä alemmas.

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Hidas kasvu voi vielä yllättää hallituksen

Finanssimaailma-blogi Talous Jan von Gerich

Talousennusteet yliarvioivat talousnäkymiä etenkin hidastuvan kasvun ympäristössä.

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Eurovaaleissa äänestetään vääristä asioista

Finanssimaailma-blogi Talous Jan von Gerich

Eurovaalit ovat tärkeät, mutta ei niistä syistä, joista useimmat kuvittelevat.

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Näin korkein luottoluokitus palautetaan

Finanssimaailma-blogi Talous Jan von Gerich

Suomen kaltaiselle pienelle maalle luottoluokituksella on korostettu merkitys.

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Kasvava Helsingin kokoinen musta aukko

Finanssimaailma-blogi Talous Jan von Gerich

Yksin Britanniassa brexitin hintalappu lähenee jo sataa miljardia euroa.

Näyttää 5 hakua 74 tuloksesta