Blogi: Kiina-tullit eivät ole maailmanloppu

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu
13.05.19 14:49 | Finanssimaailma-blogi | Talous | Tuuli Koivu

Maailmantalous selviää USA:n Kiinalle asettamista tulleista, mutta pahinta on, että epävarmuus kauppasuhteen ympärillä jatkuu.

Kiinan ja USA:n välinen kauppakiista on kerännyt viime päivinä lisää kierroksia. Vaikka Trumpin Kiinalle asettamat lisätullit eivät katkaisseet neuvotteluja vielä perjantaina, todennäköisyys sille, ettei neuvotteluissa päästäkään sopuun, on kasvanut.

Tämä johtuu siitä, että vaikka kauppakiista USA:n ja Kiinan välillä on kärjistynyt viimeisen vuoden aikana, sen juuret ulottuvat pitkälle ja molemmilla mailla on paljon pelissä. Yhdysvaltojen epäluulo Kiinaa kohtaan on kasvanut sitä mukaa, kun Kiina on saavuttanut Yhdysvaltoja talouden koossa, kääntänyt kurssinsa pois markkinataloutta edistävistä uudistuksista ja nostanut kansainvälistä profiiliaan. Näistä kaksi viimeistä seikkaa tulivat minulle, kuten monelle muullekin, yllätyksenä.

Vielä kesällä 2017 kirjoitin, että vaikka USA:n ja Kiinan kilpailuasetelmassa on haasteita, en uskonut kummankaan osapuolen olevan valmis maksamaan sitä hintaa, jonka kauppasota vääjäämättä tuo mukanaan (viite 1). Arvostamani Kiina-tutkija Mikael Mattlin näki tilanteen minua selvemmin ja odotti kauppasodan kärjistymistä jo tuolloin.

Kiinan puoluekokous lokakuussa 2017 oli silmiä avaava kokemus paitsi minulle, myös monelle muulle.  Ja toimi luultavasti viimeisenä silauksena myös Yhdysvaltojen Kiina-politiikan tiukentumisena. Politiikan tutkijat huomasivat erityisesti presidentti Xin sosialistisen retoriikan. Aiemmasta poiketen hän asetti Kiinan tavoitteeksi johtavan valtion roolin vuoteen 2050 mennessä ja kokouksen jälkeen Kiina astui askeleen kohti itsevaltiutta poistamalla rajoitteen johdon virkakausille. Markkinauudistusten rooli puolestaan supistui paljon odotuksia vähäisemmäksi.

Olisi naiivia odottaa, että USA odottaisi Kiinan nousua kaikessa rauhassa ja tyytyisi kohtaloonsa maailman johtoaseman menettämisessä. Eritoten kun johtopaikan on ottamassa valtio, jossa on erilaiset arvot, erilainen yhteiskuntajärjestelmä ja erilainen talousjärjestelmä kuin Yhdysvalloissa.

Näin ollen tulleissa voi nähdä myös positiivisia piirteitä, sillä vaihtoehtoiset kehityskulut voisivat olla vieläkin huonompia. Tullit ovat selkeä politiikkaväline, ja jos niiden tiedetään jäävän pysyviksi, yritykset voivat optimoida oman toimintansa sen mukaan. Unelmatilanteessa epävarmuus voisi tullien myötä jopa vähentyä, mikä puolestaan voisi saada investoinnit liikkeelle.

Valitettavasti USA-Kiina suhteessa epävarmuus kuitenkin jatkuu. Odotan edelleen, että presidentit sorvaavat kauppasovun, mutta yhdellä sopimuksella ei kyetä poistamaan maiden välisen suhteen valtavia ongelmia. Auki on sekin mahdollisuus, että neuvottelut katkeavat ja USA ja Kiina ajautuvat vastatoimien ja kaupanesteiden kierteeseen.

Siksi suhteeseen ei kannata leipoa sisään liikaa optimismia. Rahoitusmarkkinat ovat jaksaneet uskoa USA-Kiina-kauppakiistan ratkeamiseen yllättävän pitkään, mutta todellisten myönnytysten tekeminen tuntuu juuri nyt epätodennäköiseltä.

(1) https://www.fiia.fi/julkaisu/trade-liberalization-at-a-crossroads

Tuuli Koivu viimeisimmät kirjoitukset

Näyttää 5 hakua 26 tuloksesta

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Missä on vaalikeskustelu Kiinasta ja Trumpista?

Finanssimaailma-blogi Tuuli Koivu

Tulevan hallituksen haastavat heikentyvän suhdanteen lisäksi maailmantalouden myllerryksessä olevat rakenteet. Sopii ihmetellä, miksei aiheelle ole löytynyt...

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Kiinan epävarmuus ei hälvene hetkeen

Finanssimaailma-blogi Talous Tuuli Koivu

Kiinan näkymien selkiytymistä ei kannata odottaa henkeä pidätellen.

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Kauppasilmukka Kiinan ympärillä kiristyy

Finanssimaailma-blogi Talous Tuuli Koivu

Viikonlopun G20-kokouksesta on turha odottaa ihmeitä kauppakiistojen ratkaisussa, Tuuli Koivu kirjoittaa.

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Ovi auki korkojen nostolle

Finanssimaailma-blogi Talous Tuuli Koivu

Vielä vuosi sitten inflaatiota ei tuntunut löytyvän mistään.

Näyttää 5 hakua 26 tuloksesta