Blogi: Veronpalautukset loppuvat 2019 - entä säästäminen?

11.12.15 14:31 | Päivittäiset raha-asiat | Olli Karkkainen

Säännöllisiä palkka- tai eläketuloja saavien jäännösverot ja veronpalautukset ovat jäämässä historiaan vuonna 2019. Tämä ei vaikuta ihmisten maksamien verojen määrään, mutta sillä voi olla vaikutusta säästämiseen, sillä veropalautus on monille odotettu ja ennalta suunniteltu tapahtuma.

Monet asettavat veroprosenttinsa tarkoituksella hieman liian korkeaksi, koska pelkäävät jäännösveroja tai haluavat säästää pikku hiljaa pitkin vuotta ikään kuin huomaamatta.  Miten käy esimerkiksi joulukaupan tulevaisuudessa, kun tällainen automaattisäästäminen poistuu?

Veronpalautukset yhtä suuria tuloista riippumatta

Verohallinnon tilastojen mukaan vuoden 2014 verotuksessa keskimääräisen henkilön veronpalautus (mediaani) oli noin 320 euroa, kun keskiarvo oli suunnilleen 660 euroa. Tulojen ennakoitavuus vaikuttaa veronpalautusten määrään, joten eläkeläisillä oli keskimäärin pienimmät veronpalautukset ja yrittäjillä puolestaan suurimmat.

Yli puolet veronpalautusten saajista oli palkansaajia. Alla olevassa kuviossa on palkansaajien keskimääräinen veronpalautus eri tulotasoilla. Siitä voidaan nähdä, että pienimpiä ja suurimpia tulotasoja lukuun ottamatta keskimääräiset veronpalautukset ovat suunnilleen samansuuruisia tulotasosta riippumatta. Veronpalautukset ovat keskimäärin noin 600–700 euroa kaikilla tulotasoilla 10 000 ja 100 000 euron välillä.

Veronpalautukset_2015

Veronpalautusten tilalle uusia säästämistapoja?

Valmisteilla oleva kansallinen tulorekisteri poistaa veronpalautukset ja jäännösverot suurelta osalta palkansaajista. Tulorekisterin myötä veroaste sopeutuu automaattisesti tulojen muutoksiin. Verotuksen tasoon tulorekisterin käyttöönotolla ei ole vaikutuksia. Jos kuluttajat ovat täysin rationaalisia ja pystyvät tasoittamaan kulutuksensa yli ajan, ei tulorekisterin käyttöönotolla pitäisi olla vaikutuksia myöskään säästämiseen.

Psykologisen taloustieteen tutkimuksissa on kuitenkin havaittu että ihmisillä on vaikeuksia säästää pitkäjänteisesti esimerkiksi eläkettä varten. Yhdysvalloissa eläkesäästämistä on onnistuttu lisäämään tekemällä säästämisestä automaattista. Käytännössä palkasta pidätetään automaattisesti tietty osuus eläkesäästöön jos henkilö ei toisin valitse.

Kuulostaako tutulta? Periaate on hieman sama kuin verotuksen avulla tehdyssä säästämisessä, jossa alkuvuodesta asetetaan tarkoituksella hieman liian suuri veroprosentti. Tämän säästön saa veronpalautuksena käyttöönsä seuraavan vuoden lopulla.

Monet käyttävät ainakin osan veronpalautuksestaan joulukauppaan. Rationaaliset kuluttajat säästäisivät saman verran ilman veronpalautuksiakin, eikä tulorekisterin käyttöönotolla olisi mitään vaikutuksia. Usein ihmisillä on kuitenkin vaikeuksia säästää tarpeeksi ilman automaattisia säästömekanismeja, joten säästämisen vähentyminen voi vaikuttaa myös joulukauppaan.

Palkansaajien pitäisi laittaa keskimäärin säästöön noin 50 euroa kuukaudessa saavuttaakseen saman säästösumman kuin veronpalautuksilla. Tämän verran pitäisi siis laittaa säästöön riippumatta siitä, onko kuukausipalkka 1 500 tai 5 000 euroa. Erilaiset automaattiset säästämispalvelut voivat lisätä suosiotaan veronpalautusten korvaajana tai sitten vuodesta 2019 eteenpäin joululahjoja ostetaan jo tammikuusta lähtien. Koska olemmehan me kuluttajat rationaalisia. Olemmehan?

Latest blog posts from Olli Kärkkäinen

Blogi: Ilmaisen ämpärin ansa

Päivittäiset raha-asiat Olli Karkkainen

Yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen ja ilmaisen ämpärin ansa.

Blogi: Veroyllätys pelastaa ostovoiman

Talous Olli Karkkainen

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus sisälsi tänä vuonna yllätyksen.

Blogi: Norsu paljastaa: suomalaiset ovat globalisaation voittajia

Talous Olli Karkkainen

Moni kokee jääneensä paitsi globaalin kasvun hedelmistä.

Blogi: Työpaikat vaihtavat paikkakuntaa, ihmiset eivät

Asuminen ja lainat Talous Olli Karkkainen

Kaupungistumisen myötä nykyistä suurempi osa työpaikoista keskittyy kasvukeskuksiin.

Blogi: Rationaalista rakkautta

Talous Olli Karkkainen

Tiedätkö miksi avioitumistilastoissa on piikki 49 ikävuoden kohdalla?