Brexit – mitä nyt tapahtuu

24.06.16 8:07 | Talous

Britannia päätti eilen torstaina järjestetyn kansanäänestyksen tuloksena erota EU:sta. Mitä nyt tapahtuu ja miten päätös vaikuttaa talouteen? Kysyimme arviota asiantuntijoiltamme.

 


Pääekonomisti Aki Kangasharju, mikä vaikutus tällä päätöksellä on Euroopan talouteen?

- Aluksi markkinat tietenkin myllertävät suuresti. Alkuviikosta sitten nähdään, jäävätkö reaktiot ylilyönniksi, vai jatkuuko alamäki pidempään. Tällainen pidempiaikainen trendi tietenkin heijastelisi markkinoiden huolta koko EU:n tulevaisuudesta.

 

Brittien talous tästä kärsii joitain prosenttiyksikköjä suhteessa siihen, että Bremain olisi voittanut. Euroalueen vaikutus on selvästi pienempi. Puolentoistaprosentin kasvu jää alle prosenttiin, mutta säilynee kuitenkin plussalla.

 


Mikä merkitys päätöksellä on Suomelle?

- Suomi käy suoraa kauppaa brittien kanssa vähän, ja hyötyy euron heikkenemisestä, mutta luottamuksen romahtaminen ja investointihankkeiden jäädyttämiset varmasti kääntävät kokonaisvaikutukset Suomessa negatiivisiksi. Tilannetta ei kuitenkaan kannata ylidramatisoida. Olettaen, että Exit-innostus ei leviä muihin maihin, tämän päätöksen vaikutus jää alkureaktioiden jälkeen kuitenkin maltillisiksi.

 


Päästrategi Lippo Suominen, miten päätös vaikuttaa sijoitusmarkkinoihin?

- Ensi vaiheessa markkinoilla on käynnissä voimakas riskien välttely, kun epävarmuus tulevasta pelottaa sijoittajia. Turvasatamina toimivat sijoituskohteet, kuten valtionlainat ja Yhdysvaltain dollari, nousevat, ja riskiset sijoituskohteet, kuten osakkeet ja Euroopan valuutat, laskevat voimakkaasti. Pidemmällä tähtäimellä Brexit:n vaikutukset sijoittajille ovat vähäisemmät. Siksi onkin mahdollista, että markkinoilla nähdään ylilyönti, kun sijoittajat hädissään myyvät riskisiä sijoituskohteita heti tuloksen jälkeen.

 


Mitä sijoittajan kannattaisi nyt tehdä?

- Nyt on jälleen niitä hetkiä, jolloin täytyy pitää pää kylmänä. Markkinoiden perässä on turha yrittää juosta, kun liikkeet ovat näin voimakkaita. Brittien euroero on huono uutinen osakemarkkinoille, mutta se ei ole maailman loppu. Osakkeet ovat jo laskeneet, joten sijoittajat ovat varautuneet siihen, että yrityksillä ei mene yhtä hyvin kuin aiemmin. Markkinoilla voi tulla myös ylilyönti, jolloin lyhyellä tähtäimellä lasketaan liikaakin. Suosittelemme pitämään osakkeet peruspainossa, ennen kuin maailman tilanne selkiytyy.

Lue lisää

Blogi: Italia ei muutu, mikä lisää riskiä muutoksesta

Markkinat Talous Jan von Gerich

Toivoa muutoksesta Italiaan tuonut Renzin hallitus kaatui perustuslakikansanäänestyksen myötä. Tulos ei johda uuteen eurokriisiin nyt, mutta Italian ongelmat...

Nordean tutkimus: Protektionismi uhkaa Suomen vientivetoista kasvua

Markkinat

Nordean tutkimuksen mukaan nykyinen Suomen vientimarkkinoiden kasvunäkymä ei riitä hallituksen työllisyystavoitteeseen pääsemiseksi.