Finanssivalvonnalta moitteet Nordealle

08.03.17 9:37 | Lehdistötiedote

Nordea on saanut Suomen Finanssivalvonnalta julkisen varoituksen ja miljoonan euron seuraamusmaksun pankin antaman sijoitusneuvonnan puutteista.

- Nordea suhtautuu vakavasti Finanssivalvonnan havaintoihin pankin neuvonnassa. Olemme Nordeassa sitoutuneita siihen, että sijoitusneuvonta on asiakkaiden edun mukaista, sanoo liiketoimintajohtaja Riikka Laine-Tolonen.

Finanssivalvonnan tarkastuksessa tuli esiin puutteita esimerkiksi asiakastapaamisissa sovittujen asioiden ja asiakasta koskevien tietojen kirjaamisessa järjestelmään. Esiin ei tullut tapauksia, joissa neuvonta olisi ollut asiakkaan edun vastaista tai aiheuttanut vahinkoa asiakkaalle.

- Kuten Finanssivalvonta perusteluissaan toteaa, Nordea oli käynnistänyt parannustoimenpiteitä jo ennen Finanssivalvonnan tarkastusta. Niitä jatkettiin tarkastuksen jälkeen. Sääntely lisääntyy koko ajan. Nordean ja koko toimialan on parannettava jatkuvasti toimintaansa. Tämän eteen teemme töitä joka päivä.

Finanssivalvonta kävi tarkastuksessaan läpi pienen joukon asiakkaita. Puutteita todettiin muutaman asiakkaan kohdalla. Finanssivalvonta ei ole käsityksemme mukaan riittävästi huomioinut jo tehtyjä ja tekeillä olevia neuvonnan parannuksia sekä puutteiden tahattomuutta.

Finanssivalvonnan havainnot koskivat henkilöasiakkaita. Yritysasiakkaiden ja Private Banking -asiakkaiden neuvonnassa Nordealla on käytössä erilainen toimintamalli.

Lisätietoja:

Riikka Laine-Tolonen, liiketoimintajohtaja, 050 343 0585

Kati Tommiska, konserniviestintä, 050 382 1391

Viimeisimmät lehdistötiedotteet

Yrityskylä saapuu Nordea Campukselle Helsingin Vallilaan

Lehdistötiedote

Yrityskylässä vierailee tulevan vuoden aikana arviolta viisi tuhatta koululaista.

annual general meeting

Nordean vuoden 2018 nimitysvaliokunta valittu

Lehdistötiedote Annual general meeting 2018

Nordean varsinaisessa yhtiökokouksessa vuonna 2017 päätettiin perustaa nimitysvaliokunta. Nimitysvaliokunnan tehtävänä on tehdä vuoden 2018 varsinaiselle yht...

Press Release Image showing Nordea logo

Nimityksiä Nordeassa

Lehdistötiedote

Press Release Image showing Nordea logo outside branch

Nordea Bank AB:n (publ) hallitus on päättänyt käynnistää emoyhtiön kotipaikan siirron Suomeen

Lehdistötiedote Pörssitiedote - Nordea-konserni

Nordea Bank AB:n (publ) hallitus päätti kokouksessaan 6. syyskuuta 2017 käynnistää emoyhtiön kotipaikan siirron Ruotsista Suomeen.