Nordean tulos – ensimmäinen neljännes 2017

First Quarter Results 2017
27.04.17 7:30 | Lehdistötiedote | Pörssitiedote - Nordea-konserni

Konsernijohtaja Casper von Koskullin kommentti:

”Vuoden 2009 jälkeen talouskasvu on ollut tasaisen hidasta ja korot ovat säännönmukaisesti laskeneet. Nyt maailmantalouden kasvu on laaja-alaisesti kiihtymässä. Geopoliittiset riskit eivät ole väistyneet.

Nordean tuotot ovat kasvaneet, ja vuoden ensimmäisellä neljänneksellä niitä kertyi 6 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla neljänneksellä. Suotuisaa kehitystä siivittivät etenkin palkkiotuotot. Hoidossa oleva varallisuus ylsi uuteen ennätykseen: sitä oli 330,1 miljardia euroa. Varallisuuden arvoa kasvatti pääasiassa sijoitusten arvon nousu. Kulut kasvoivat 5 prosenttia edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä konsernin kehitys- ja muutoshankkeisiin sekä complianceen ja riskienhallintaan tehtyjen investointien vuoksi. Luottojen laatu pysyi vakaana ja nettomääräisten luottotappioiden osuus luotonannosta oli aiemmalla tasollaan 0,14 prosentissa. Konsernin pääomarakenne vahvistui entisestään. Ydinvakavaraisuussuhde nousi 18,8 prosenttiin vuoden 2016 lopun 18,4 prosentista.  

Nordean muutoshankkeet etenevät suunnitelmien mukaisesti. Suomessa säästö- ja talletustuotteet siirretään kokonaisuudessaan uuteen peruspankkijärjestelmään vuoden 2017 aikana.” 

Vertailu Q1/2017 vs. Q1/2016[1,2](Q1/2017 vs. Q4/2016[1,2])

  •  Rahoituskate kasvoi 2 % 1 197 miljoonaan euroon (pieneni 1 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna se pysyi aiemmalla tasollaan (pieneni 2 %).
  •  Liiketoiminnan tuotot[1] kasvoivat 7 % 2 461 miljoonaan euroon (pienenivät 5 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 6 % (pienenivät 6 %).
  •  Liiketoiminnan kulut[2] kasvoivat 6 % 1 246 miljoonaan euroon (pienenivät 6 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 5 % (pienenivät 6 %).
  •  Tulos ennen luottotappioita kasvoi 9 % 1 215 miljoonaan euroon (pieneni 4 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna se kasvoi 7 % (pieneni 5 %).
  •  Nettomääräiset luottotappiot kasvoivat 2 % 113 miljoonaan euroon (pienenivät 12 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 2 % (pienenivät 12 %).
  •  Liikevoitto[1,2] kasvoi 10 % 1 102 miljoonaan euroon (pieneni 3 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna se kasvoi 8 % (pieneni 4 %).
  •  Ydinvakavaraisuussuhde koheni 16,7 prosentista 18,8 prosenttiin (0,40 prosenttiyksikköä 18,4 prosentista).
  •  Kulu/tuotto-suhde[1,2] pysyi ennallaan 51 prosentissa (pysyi ennallaan 51 prosentissa).
  •  Nettomääräisten luottotappioiden osuus luotonannosta nousi 0,13 prosentista 0,14 prosenttiin (laski 0,02 prosenttiyksikköä 0,16 prosentista).
  •  Oman pääoman tuotto[1,2] nousi 10,1 prosentista 10,3 prosenttiin (laski 2,6 prosenttiyksikköä 12,9 prosentista).
  •  Osakekohtainen tulos laimennusvaikutuksen jälkeen parani 0,19 eurosta 0,21 euroon (heikkeni 0,25 eurosta 0,21 euroon). 

Tuloslaskelmassa vuoden 2017 tammi-maaliskuussa käytetyt valuuttakurssit: DKK 7,4352, NOK 8,9883 ja SEK 9,5053.
[1] Pois lukien kertaluonteiset erät (Q4/2016: myyntivoitto, joka liittyy Visa Europen osakkeiden myyntiin Visa Inc.:lle, 22 milj. euroa verojen jälkeen).
[2] Pois lukien kertaluonteiset erät (Q4/2016: tuottoerä, joka liittyy eläkesopimusten muutoksiin Norjassa, 86 milj. euroa ennen veroja).


 
Lisätietoja:
Casper von Koskull, konsernijohtaja, +46 10 157 10 1020 
Torsten Hagen Jørgensen, varakonsernijohtaja ja konsernin operatiivinen johtaja, +45 5547 2200

Rodney Alfvén, sijoittajasuhteet, +46 72 235 05 15 
Kati Tommiska, konserniviestintä 09 4245 1006
 

Viimeisin neljännesvuositulos

Nordea Bank AB:n (publ) on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot markkinoiden väärinkäytöstä annetun EU-asetuksen ja Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain mukaisesti. Nämä tiedot on annettu julkistettavaksi yllä mainittujen yhteyshenkilöiden välityksellä 27. huhtikuuta 2017 klo 7.30 Suomen aikaa.

Uusimmat sääntelyn lehdistötiedotteet

Q3 2017 press release image

Nordean tulos – kolmas neljännes 2017

Lehdistötiedote Pörssitiedote - Nordea-konserni

Press Release Image showing Nordea logo outside branch

Nordea Bank AB:n (publ) hallitus on päättänyt käynnistää emoyhtiön kotipaikan siirron Suomeen

Lehdistötiedote Pörssitiedote - Nordea-konserni

Nordea Bank AB:n (publ) hallitus päätti kokouksessaan 6. syyskuuta 2017 käynnistää emoyhtiön kotipaikan siirron Ruotsista Suomeen.

Q2 - Mom and child - 632x360

Nordean tulos – toinen neljännes 2017

Lehdistötiedote Pörssitiedote - Nordea-konserni

Third quarter results 2016

Nordean tilinpäätöstiedote 2016

Lehdistötiedote Pörssitiedote - Nordea-konserni Investor Relations