Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja vaihtuu Suomessa

01.09.17 10:32 | Lehdistötiedote

Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Suomessa vaihtuu. Nykyinen johtaja Jussi Mekkonen lähtee pankista ja siirtyy toisen työnantajan palvelukseen finanssitoimialalle Eurooppaan.

Jussi Mekkosen seuraaja on Petri Nikkilä, joka on vastannut Nordeassa viimeksi henkilöasiakasbisneksen pohjoismaisesta strategiasta ja digitaalisesta myynnistä. Aiemmin hän ollut kansainvälisissä tehtävissä muun muassa HSBC-pankissa ja Unileverillä. Hän aloittaa uudessa tehtävässä välittömästi. Petrin työparina jatkaa liiketoimintajohtaja Riikka Laine-Tolonen.    

- Haluan kiittää Jussia kaikesta siitä arvokkaasta työstä, jota hän on pankissa tehnyt. Hänellä on ollut monien vuosien ajan merkittävä rooli Nordean toimintojen kehittämisessä Suomessa. Samalla toivotan hänelle onnea uuteen tehtävään, sanoo Topi Manner, joka vastaa Nordean henkilöasiakasliiketoiminnasta pohjoismaisesti.

- Petrillä on kokemusta kansainvälisistä tehtävistä ja paikallisen liiketoiminnan johtamisesta sekä finanssialalta että sen ulkopuolelta. Lisäksi Petrillä on laajaa kokemusta strategiatyöstä ja toimintojen kehittämisestä. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevaisuutta, Topi Manner sanoo.       

- Finanssimaailmassa eletään tällä hetkellä ehkä historian kiinnostavinta aikakautta. Markkina käy läpi suurta muutosta ja samalla kuluttajat joutuvat ottamaan entistä enemmän kantaa oman taloutensa hoitoon. Isona toimijana kannamme vastuuta siitä, että asiakkaamme pystyvät hoitamaan asiansa myös tämän suuren muutoksen keskellä. Olen koko urani tehnyt töitä hyvin lähellä asiakkaita, ja uskon, että tämä auttaa minua myös uudessa tehtävässäni, sanoo Petri Nikkilä.

Lisätietoja:
Topi Manner, henkilöasiakkaat, Nordea, 0503834700
Kati Tommiska, konserniviestintä, 0503821391

Petri Nikkilä