Nordea Flow Festivalin yhteistyökumppaniksi – yhteistyön teemana maapallo

03.05.19 10:00 | Lehdistötiedote

Nordea on tänä vuonna huippusuosion saavuttaneen Flow Festivalin ainoa pankkikumppani. Festivaali järjestetään Suvilahdessa 9.-11.8.2019. Yhteistyön tavoitteena on kiinnittää festivaalikävijöiden huomio maapallon tulevaisuuteen.

Vuodesta 2004 järjestetty Flow Festival tunnetaan yhtenä Euroopan johtavista musiikki- ja taidefestivaaleista. Festivaali on ollut joka vuosi loppuunmyyty ja vuonna 2018 kävijöitä oli 84 000 kolmipäiväisen festivaaliviikonlopun aikana.

- Kumppanuus Flown kanssa on meille luonteva valinta, sillä myös heillä vastuulliset sekä ekologiset arvot ovat kuuluneet festivaalin ydintoimintaan jo vuosien ajan. Haluamme samalla jakaa tietoa ja herättää keskustelua siitä, mitä meidän kaikkien on mahdollista tehdä jopa aivan pienillä teoilla maapallon tulevaisuuden hyväksi, kertoo Nordea Fundsin toimitusjohtaja Henrika Vikman kumppanuuden taustoista.

Tuttu Maapallokerho tuodaan takaisin

Nordea tulee näkymään festivaaleilla monin tavoin. Muun muassa ikoninen ja tunnelmallinen Flown maamerkki Balloon-lava muuttuu tänä vuonna Nordea Globe Balloon -lavaksi. Persoonallinen pallokattoinen lava muistuttaa ulkomuodoltaan Nordean aikanaan maapallolippaana tunnettua säästölipasta.

Ennen festivaalia Nordea lanseeraakin perinteisen, SYP-pankin tunnetuksi tekemän Maapallokerhon takaisin. Kerhon kautta on mahdollista muun muassa voittaa lippuja festivaaleille sekä saada tärkeää tietoa niin yksilön kuin yhteiskunnan hyvinvoinnista toisin sanoen omasta varautumisesta, vastuullisesta sijoittamisesta ja vaurastumisesta. Maapallokerhon jäseneksi pääsee seuraamalla Nordean kanavia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja ilmoittautumalla mukaan.

- Tuomalla perinteisen maapallomme Suvilahteen, haluamme muistuttaa, että paras ajankohta aloittaa omaan ja maapallon tulevaisuuteen vaikuttaminen, on nyt. Odotamme festivaalikävijöiden kanssa mielenkiintoisia keskusteluita omista pienemmistä ja suuremmista unelmista ja niiden toteuttamisesta. Samalla toki nautitaan hyvästä musiikista ja elämästä, yhteistyöstä iloitsee toimitusjohtaja Pekka Luukkanen Nordea Henkivakuutuksesta.

Mobiilimaksaminen sujuvoittaa festivaaliasiointia

Nordealaiset tulevat opastamaan festivaalikävijöitä myös sujuvassa asioinnissa maksamisen osalta. Maksaminen alueella tapahtuu näppärästi muun muassa mobiilimaksamisen ratkaisuilla, kuten Apple Pay tai Google Pay -sovelluksilla. Nordean tekemän tutkimuksen mukaan jo neljännes suomalaisista käyttääkin kännykkää maksamisessa ja tämä teema tulee näkymään myös Flow Festivalilla.

- Olemme iloisia, että saimme Nordean nimenomaan maapalloteemalla mukaan kumppaniksemme. Kestävän kehityksen tukeminen on toimintamme ytimessä ja yhteistyössä Nordean kanssa pystymme tarjoamaan Flown kävijöille unohtumattomia elämyksiä Nordea Globe Balloon -alueella, kertoo Flown toimitusjohtaja Suvi Kallio.

Lisätietoja:

Nordean viestintä, p. 09 4245 1006

Nordea luo kiinteitä suhteita asiakkaisiin ja yhteiskuntaan vahvan sitoutumisen kautta. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki ja markkina-arvolla mitattuna yksi Euroopan 10 suurimmasta finanssipalveluyrityksestä. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.