Nordea alkaa selvittää koronan vaikutuksia kulutukseen Suomessa korttitilastojen pohjalta

07.04.20 14:00 | Lehdistötiedote

Nordea alkaa selvittää korttitilastojen pohjalta, millaisia vaikutuksia koronakriisillä on yksityiseen kulutuskysyntään Suomessa. Tarkoituksena on tulevien viikkojen aikana tarjota avointa ja hyödyllistä tietoa pandemian vaikutuksista.

Koronakriisin jatkuessa Nordea analysoi pandemian vaikutusta talouteen. Korttitilastoista voidaan saada havaintoja kulutuskysyntään Suomessa eri kauppiaskategorioissa, kuten ravintoloissa, hotelleissa tai ruokakaupoissa. 

– Tulemme käyttämään korttitilastoja selvittääksemme, millainen vaikutus koronalla on Suomen talouteen. 
Myöhemmin hyödynnämme näitä tilastoja, kun tutkimme talouden kehitystä kriisin lähtiessä laantumaan. On todennäköistä, että korttitilastoista löytyvät ne ensimmäiset merkit elpymisestä, toteaa pääekonomisti Tuuli Koivu.

– Uskomme, että näistä tilastoista on apua, kun Suomessa mietitään ja pyritään ymmärtämään kriisin taloudellisia seurauksia. Nordean markkinaosuus on Suomessa noin kolmannes, joten tiedot ovat varsin kattavat, sanoo korteista vastaava johtaja Valtteri Korhonen.

Tutkimuksissa ei käytetä kortinhaltijaan liittyviä tietoja kuten nimeä, osoitetta, ikää tai sukupuolta – ainoastaan anonyymejä tilastoja tapahtumamääristä ja euromääräisistä volyymeistä eri tyyppisissä kaupoissa. Yksittäisiä kortteja tai niiden käyttäjiä ei seurata, eikä niitä missään tilanteessa voi tunnistaa tilastoista.

Mikäli kortinhaltija ei kuitenkaan halua korttitapahtumiensa olevan mukana tilastollisessa tutkimuksessa, niiden poistaminen on mahdollista. Ohjeet löytyvät verkkosivuilta nordea.fi/korona.

Lisätietoja:

Nordean viestintä, p. 09 4245 1006

Nordea luo kiinteitä suhteita asiakkaisiin ja yhteiskuntaan vahvan sitoutumisen kautta. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Nordea on yksi Pohjoismaiden suurimmista pankeista markkina-arvolla mitattuna. Nordealla on noin 10 miljoonaa asiakasta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.