Puolivuosikatsaus 2020

17.07.20 7:30 | Pörssitiedotteet

Nordea Bank Oyj – Puolivuosikatsaus

Yhteenveto toisesta neljänneksestä:

  • Vakaa tulos: liiketoiminnan tuotot pysyivät suurelta osin entisellä tasolla aktiivisen toiminnan ansiosta.
    Tulos ennen luottotappioita parani 4 prosenttia viime vuodesta. Korkokate nousi 2 prosenttia. Sitä tuki volyymien kasvu kaikissa maissa erityisesti asuntolainoissa. Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä kasvoi 12 prosenttia lähinnä trading-toiminnan piristymisen ansiosta. Pandemian aiheuttamat rajoitukset ja markkinoiden myllerrys vaikuttivat kuitenkin erityisesti nettomääräisiin palkkiotuottoihin, jotka laskivat 9 prosenttia. Kulut vähenivät 8 prosenttia. Luottotappiovaraukset vaikuttivat merkittävästi liikevoittoon, joka oli 306 miljoonaa euroa.
  • Nordea eteni kohti tavoitteitaan liiketoimintasuunnitelman mukaisesti.
    Kulu/tuotto-suhde parani 58 prosentista 52 prosenttiin edellisvuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Luottotappiovarausten kasvattaminen vaikutti merkittävästi oman pääoman tuottoon.
  • Vahva taloudellinen asema säilyi.
    Nordean taloudellinen asema oli vahva COVID-19-pandemian alkaessa ja on sitä yhä. Ydinvakavaraisuussuhde oli 15,8 prosenttia, mikä ylittää viranomaisten vähimmäisvaatimukset 5,6 prosenttiyksiköllä. Nordea teki lisäksi tiukan stressitestin, jonka tulos vahvisti, että pankki pystyy jatkossakin tukemaan asiakkaita ja säilyttämään samalla osingonmaksukykynsä.
  • Nettomääräisten luottotappioiden arvioidaan jäävän koko vuodelta alle 1 miljardiin euroon.
    Ensimmäisen neljänneksen tulosraportissa kerrottiin, että Nordea päivitti makrotalouden skenaarioita, analysoi laskusuhdanteen vaikutuksia ja kävi luottosalkkunsa perusteellisesti läpi. Tämän perusteella Nordea on päivittänyt myös luottosalkun laatua koskevat näkymät ja arvioi nettomääräisten luottotappioiden jäävän alle 1 miljardiin euroon koko vuodelta 2020.
  • Luottosalkun laatu on edelleen vahva.
    Luottotappiot olivat 310 miljoonaa euroa. Niihin vaikuttivat varaukset, joita on tehty erityisesti öljy-, kaasu- ja offshore-yritysten lainoista, sekä makrotalouden skenaarioiden päivitys IFRS 9 -standardin mukaisiin luottotappiokirjausten malleihin.
  • Mittava puskuri kattamaan tulevia luottotappioita.
    Johdon harkintaan perustuvaa puskuria kasvatettiin 388 miljoonalla eurolla erilaisten mallien ja skenaarioiden perusteella. Tämän vuoksi toisen neljänneksen nettomääräiset luottotappiot nousivat yhteensä 698 miljoonaan euroon. Nordealla on nyt yhteensä 650 miljoonan euron puskuri. Sillä katetaan tulevat luottotappiot ja varaudutaan IFRS 9 -standardin edellyttämiin muutoksiin sekä järjestämättömien saamisten käsittelyyn Euroopan keskuspankin uusien ohjeiden mukaisesti. Ennakoiva lähestymistapa on Nordean näkemyksen mukaan tarkkaan harkittu ja tuo lisää ennustettavuutta tämänhetkisessä epävarmassa taloustilanteessa.
  • Nordea on sitoutunut toteuttamaan liiketoimintasuunnitelmaansa ja saavuttamaan vuodelle 2022 asetetut taloudelliset tavoitteet.
    On liian aikaista vetää johtopäätöksiä COVID-19-pandemian pitkän aikavälin seurauksista. Nordea on sitoutunut saavuttamaan asetetut tavoitteet ja auttamaan asiakkaita, työntekijöitä ja sidosryhmiä selviämään kriisistä.

(Lisää konsernijohtajan kommentteja sivulla 4 ja määritelmät englanninkielisen tulosraportin sivulla 58.)

 
Vertailu Q2/2020 vs. Q2/2019

Korkokate 1 091 miljoonaa euroa, 2 %
Liiketoiminnan tuotot 2 092 miljoonaa euroa, -2 %
Liiketoiminnan kulut -1 088 miljoonaa euroa, -8 %
Nettomääräiset luottotappiot -698 miljoonaa euroa vs. -61 miljoonaa euroa
Liikevoitto 306 miljoonaa euroa, -66 %
Ydinvakavaraisuussuhde1,2 15,8 % vs. 14,8 %
Kulu/tuotto-suhde 52 % vs. 55 %
Kulu/tuotto-suhde3 52 % vs. 58 %
Luottotappiotaso (jaksotettuun hankintamenoon arvostetusta luotonannosta) 115 pistettä vs. 10 pistettä
Oman pääoman tuotto 3,1 % vs. 9,1 %
Oman pääoman tuotto3 3,0 % vs. 8,5 %

Vertailu Q2/2020 vs. Q1/2020

Korkokate 1 091 miljoonaa euroa, -2 %
Liiketoiminnan tuotot 2 092 miljoonaa euroa, +5 %
Liiketoiminnan kulut -1 088 miljoonaa euroa, -13 %
Nettomääräiset luottotappiot -698 miljoonaa euroa vs. -154 miljoonaa euroa
Liikevoitto 306 miljoonaa euroa, -49 %
Ydinvakavaraisuussuhde1,2 15,8 % vs. 16,0 %
Kulu/tuotto-suhde 52 % vs. 62 %
Kulu/tuotto-suhde3 52 % vs. 57 %
Luottotappiotaso (jaksotettuun hankintamenoon arvostetusta luotonannosta) 115 pistettä vs. 26 pistettä
Oman pääoman tuotto 3,1 % vs. 5,9 %
Oman pääoman tuotto3 3,0 % vs. 6,9 %

1 Kauden lopussa.
2 Lisätietoa tunnusluvuista ja vaihtoehtoisiksi määritellyistä tunnusluvuista,
katso https://www.nordea.com/en/investor-relations/reports-and-presentations/group-interim-reports.
3 Mukaan lukien tilikauden tulos.

 

Tuloslaskelma

Q2Q2Muutos,Q1Muutos,1-61-6Muutos,
20202019%2020%20202019%
Milj. euroa
Korkokate1 0911 07121 109-22 2002 1273
Palkkiotuotot ja -kulut, netto673743-9765-121 4381 480-3
Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä31828312109427547-22
Osuus osakkuusyritysten tuloksesta-1024-2-1238
Muut liiketoiminnan tuotot202002004064-38
Liiketoiminnan tuotot yhteensä2 0922 141-22 00154 0934 256-4
Henkilöstökulut-645-727-11-699-8-1 344-1 445-7
Muut kulut-303-3040-419-28-722-898-20
Poistot aineell. ja aineett. hyödykkeistä-140-149-6-1308-270-289-7
Liiketoiminnan kulut yhteensä-1 088-1 180-8-1 248-13-2 336-2 632-11
Tulos ennen luottotappioita1 0049614753331 7571 6248
Luottotappiot, netto-698-61-154-852-103
Liikevoitto306900-66599-499051 521-40
Tuloverot-63-219-139-55-202-397-49
Tilikauden tulos243681-64460-477031 124-37
Liiketoiminnan volyymit, avaintiedot1
30.6.30.6.Muutos,31.3.Muutos,
20202019%2020%
Mrd. euroa
Luotot yleisölle327,7323,81324,01
Luotot yleisölle, pl. takaisinostosopimukset304,4300,21295,13
Yleisön talletukset ja muut velat yleisölle188,5176,57174,08
Yleisön talletukset, pl. takaisinostosopimukset180,7167,08169,27
Taseen loppusumma587,3582,91600,4-2
Hoidossa oleva varallisuus311,4306,91280,411
Oma pääoma31,831,1231,51
Tunnusluvut2
Q2Q2Muutos,Q1Muutos,1-61-6Muutos,
20202019%2020%20202019%
Laimennettu osakekohtainen tulos, euroa0,060,17-650,11-450,170,27-37
Osakekohtainen tulos, 12 edeltävää kk, euroa0,270,58-530,38-290,270,58-53
Osakkeen päätöskurssi1, euroa6,156,39-45,13206,156,39-4
Oma pääoma / osake1, euroa7,867,6927,7917,867,692
Osakkeiden enimmäismäärä1, milj.4 0504 05004 05004 0504 0500
Laimennetun osakemäärän painotettu ka., milj.4 0394 03204 03804 0384 0330
Oman pääoman tuotto, %3,19,15,94,57,2
Aineellisen pääoman tuotto, %3,510,66,75,08,4
Riskipainotettujen erien tuotto, %0,61,71,20,91,4
Oman pääoman tuotto ml. jaksotetut vakausmaksut, %3,08,56,94,97,7
Kulu/tuotto-suhde, %5255625762
Kulu/tuotto-suhde ml. jaksotetut vakausmaksut, %5258575559
Luottotappiotaso, pistettä1151026709
Ydinvakavaraisuussuhde1,3, %15,814,816,015,814,8
Vakavaraisuussuhde, ensisijainen pääoma1,3, %17,617,317,817,617,3
Vakavaraisuussuhde1,3, %20,119,820,220,119,8
Ensisijainen pääoma1,3, mrd. euroa27,227,6-127,1027,227,6-1
Riskipainotetut erät1, mrd. euroa155160-31522155160-3
Henkilöstömäärä (henkilötyövuotta)127 95429 550-528 292-127 95429 550-5
Taloudellinen pääoma1, mrd. euroa24,227,8-1325,8-624,227,8-13

1 Kauden lopussa.
2 Lisätietoa tunnusluvuista ja vaihtoehtoisiksi määritellyistä tunnusluvuista,
katso https://www.nordea.com/en/investor-relations/reports-and-presentations/group-interim-reports.
3 Mukaan lukien tilikauden tulos.

 

Konsernijohtajan kommentti

”COVID-19-pandemia vaikuttaa yhä suuresti ihmisten, yritysten ja yhteiskuntien arkeen. Sen seuraukset näkyivät aiempaa selvemmin vuoden toisella neljänneksellä. Rohkaisevaa on kuitenkin se, että yhä useammat maat alkavat vähitellen purkaa rajoituksia ja yritysten luottamus vahvistui neljänneksen lopulla. Epävarmuus on silti edelleen suurta.

Yhteiskunnat ovat viime kuukausien aikana mukautuneet uusiin tapoihin elää, tehdä työtä ja kuluttaa. Verkkokaupan, mobiilimaksamisen ja digitaalisen asiakaspalvelun kasvusuuntaus on näkynyt selvästi meille pankkina. Suurin osa asiakastapaamisista on ollut etätapaamisia, kun pankin toiminta on jatkunut täydellä teholla ja yli 70 prosenttia työntekijöistämme on ollut etätöissä. Toimintamme yhteinen nimittäjä on edelleen selvä – kaikki, mitä teemme, liittyy asiakkaidemme auttamiseen ja työntekijöistä huolehtimiseen. Olen ylpeä nähdessäni, miten työntekijöidemme vahva sitoutuminen tuottaa tulosta ja näkyy parantuneena asiakastyytyväisyytenä kaikilla liiketoiminta-alueilla.

Yhteiskunnalliset ja taloudelliset olosuhteet olivat haastavat, mutta liiketoimintamallimme osoittautui kestäväksi. Toisella neljänneksellä tuloksemme oli jälleen vakaa ja edistyimme vuodelle 2022 asettamiemme tavoitteiden saavuttamisessa.

Aktiivisen toiminnan ansiosta liiketoiminnan tuotot pysyivät suurelta osin entisellä tasolla. Korkokate nousi 2 prosenttia. Sitä tuki osaltaan volyymien vakaa kasvu. Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä kasvoi 12 prosenttia lähinnä trading-toiminnan piristymisen ansiosta. Pandemian aiheuttamat rajoitukset ja markkinoiden myllerrys vaikuttivat kuitenkin erityisesti nettomääräisiin palkkiotuottoihin, jotka laskivat 9 prosenttia. Tulos ennen luottotappioita parani 4 prosenttia viime vuodesta mittavien kululeikkausten myötä. Kaikki toiminnan tehokkuuteen tähtäävät toimenpiteemme ovat tuottaneet tulosta. Kulut vähenivät 8 prosenttia edellisvuodesta, minkä ansiosta kulu/tuotto-suhde parani 52 prosenttiin.

Taloudellinen asemamme oli vahva COVID-19-kriisin alkaessa ja on sitä yhä. Toisen neljänneksen lopussa likviditeettipuskurimme oli 105 miljardia euroa, mikä vastaa 160 prosentin maksuvalmiussuhdetta. Pääomarakenteemme on yhä erittäin vahva: 15,8 prosentin ydinvakavaraisuussuhde ylittää vaatimukset 5,6 prosenttiyksiköllä. Teimme lisäksi tiukan stressitestin, joka vahvisti luottamustamme vahvaan pääomarakenteeseemme ja siihen, että pystymme jatkossakin tukemaan asiakkaitamme ja säilyttämään samalla osingonmaksukykymme.

Luottosalkun laatu on edelleen vahva. Päivitimme makrotalouden skenaarioitamme, mukaan lukien pidemmän aikavälin ennusteemme laskusuhdanteen vaikutuksista. Kävimme myös luottosalkun läpi perusteellisesti. Analyysimme perusteella odotamme nettomääräisten luottotappioiden jäävän alle 1 miljardiin euroon koko vuodelta 2020, mikä vastaa alle 41:tä pistettä.

Toisella neljänneksellä luottotappiot olivat 310 miljoonaa euroa. Teimme lisäksi ylimääräisiä johdon harkintaan perustuvia varauksia 388 miljoonan euron arvosta, minkä vuoksi toisen neljänneksen nettomääräiset luottotappiot nousivat yhteensä 698 miljoonaan euroon.

Aiemmat johdon harkintaan perustuvat varaukset mukaan lukien meillä on nyt yhteensä 650 miljoonan euron puskuri. Sillä katetaan tulevat luottotappiot ja varaudutaan IFRS 9 -standardin edellyttämiin muutoksiin sekä järjestämättömien saamisten käsittelyyn Euroopan keskuspankin uusien ohjeiden mukaisesti.

Pidämme ennakoivaa lähestymistapaamme tarkkaan harkittuna ja sopivana tämänhetkisessä epävarmassa taloustilanteessa.

Liiketoiminta-alueiden kehitys on edelleen lupaavaa. Lisää parannuksia on silti tehtävä, jotta saavutamme taloudelliset tavoitteemme.

Personal Banking -liiketoiminta-alueella asuntolainojen volyymit kasvoivat edelleen vakaasti kaikissa neljässä maassa, etenkin Norjassa ja Ruotsissa. Tuotot supistuivat kuitenkin 5 prosenttia lähinnä maksujenvälityksestä saatujen palkkioiden pienenemisen ja talletusmarginaalien kaventumisen vuoksi. Jatkoimme toiminnan tehokkuuden optimointia, minkä ansiosta kulut vähenivät 5 prosenttia ja kulu/tuotto-suhde parani 3 prosenttiyksikköä 54 prosenttiin.

Business Banking -liiketoiminta-alueella luottovolyymit kasvoivat ja talletusvolyymien kasvu oli voimakasta. Tuotot pienenivät 1 prosentin, kun rajoitustoimien vaikutukset vähensivät palkkiotuottoja. Kulut pienenivät 5 prosenttia, ja kulu/tuotto-suhde parani siten 48 prosenttiin.

Large Corporates & Institutions -liiketoiminta-alue jatkoi muutossuunnitelmansa toteuttamista. Tavoitteena on vähentää liiketoiminnan monimutkaisuutta ja parantaa kannattavuutta. Tuotot kasvoivat 19 prosenttia lähinnä trading-toiminnan tuottojen ansiosta, vaikka palkkiotuotot pienenivät markkinoiden myllerryksen vuoksi. Kulut vähenivät huomattavasti, 14 prosenttia. Markkinoiden volatiliteetin lisääntyminen pienensi taloudellista pääomaa, mikä vaikutti kannattavuuteen. Kulu/tuotto-suhde parani huomattavasti 44 prosenttiin. Keskitymme edelleen parantamaan kannattavuutta.

Asset & Wealth Management -liiketoiminta-alueen tuotot pienenivät 4 prosenttia markkinoiden myllerryksen vuoksi. Vilkas asiakastoiminta, markkinoiden kehitys ja uuden hoitoon saadun nettovarallisuuden runsas määrä kasvattivat hoidossa olevaa varallisuutta 31 miljardia euroa edellisneljänneksestä 311 miljardiin euroon. Kulut pienenivät edelleen, ja kulu/tuotto-suhde parani 3 prosenttiyksikköä 55 prosenttiin.

Varsinainen yhtiökokous valtuutti 28. toukokuuta 2020 hallituksen päättämään, että tilikaudelta 2019 maksetaan osinkoa enintään 0,40 euroa osakkeelta yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkamiseen saakka. Vahva taloudellinen asemamme mahdollistaa sen, että voimme tukea asiakkaitamme ja maksaa osinkoa. Hallitus aikoo kuitenkin noudattaa Euroopan keskuspankin suositusta ja pidättäytyä päättämästä osingonmaksusta tämän valtuutuksen perusteella 1. lokakuuta 2020 saakka.

Keskitymme kantamaan yhteiskunnallisen vastuumme ja autamme asiakkaitamme, työntekijöitämme ja sidosryhmiämme selviämään kriisistä. Painopistealueemme ovat ennallaan: toiminnan tehokkuuden optimointi, tuottojen kasvattaminen ja erinomaisten asiakaskokemusten luominen.

COVID-19-pandemia on aiheuttanut haasteita monille yrityksille. On kuitenkin liian aikaista vetää johtopäätöksiä kriisin pitkän aikavälin vaikutuksista. Olemme sitoutuneet toteuttamaan suunnitelmaamme ja toimimaan kolmen painopistealueemme mukaisesti, jotta saavutamme vuodelle 2022 asettamamme taloudelliset tavoitteet.”
 

Frank Vang-Jensen
Konsernijohtaja
 

Näkymät

Painopistealueet, joiden avulla menestymme liiketoiminnassamme ja saavutamme taloudelliset tavoitteemme
Jotta vuodelle 2022 asetetut taloudelliset tavoitteet voidaan saavuttaa, Nordean liiketoimintasuunnitelmassa keskitytään kolmeen painopistealueeseen: 1) toiminnan tehokkuuden optimointiin, 2) tuottojen kasvattamiseen ja 3) erinomaisten asiakaskokemusten luomiseen.

Taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022
Nordean taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022 ovat:

  • oman pääoman tuotto yli 10 prosenttia

  • kulu/tuotto-suhde 50 prosenttia.

Kulut
Nordea odottaa kulujen jäävän vuonna 2020 alle 4,7 miljardin euron ja vähenevän sen jälkeen edelleen.

Pääomatavoitteet
Viranomaisten vähimmäisvaatimus ylittyy 1,50–2,00 prosenttiyksikön pääomapuskurilla 1. tammikuuta 2020 lähtien.

Osingonmaksuperiaatteet
Periaatteena on, että osinkoa maksetaan 60–70 prosenttia tuloksesta. Tämä koskee 1. tammikuuta 2020 lähtien kertyviä tuloksia. Nordea arvioi jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää osakkeiden takaisinostoja keinona jakaa ylimääräistä pääomaa osakkeenomistajille.

Luottosalkun laatu
Uusi: Odotamme nettomääräisten luottotappioiden jäävän alle 1 miljardiin euroon koko vuodelta 2020, mikä vastaa alle 41 pisteen luottotappiotasoa. Nordea on kirjannut vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla nettomääräisiä luottotappioita yhteensä 852 miljoonaa euroa.

Aiempi: Luottotappioiden näkymiä on liian aikaista arvioida, sillä COVID-19-pandemian taloudellisiin vaikutuksiin liittyy yhä paljon epävarmuutta.
 

Koko tulosraportti löytyy verkkosivuiltamme englanniksi:
Nordea Group Q2 2020 Report

Lisätietoja:

Frank Vang-Jensen, konsernijohtaja, +358 503 821 391Mark Kandborg, väliaikainen konsernin talousjohtaja, +45 5547 8372
Rodney Alfvén, sijoittajasuhteet, +46 72 235 05 15Satu Malkamäki, konserniviestintä, 09 4245 1006

Tässä pörssitiedotteessa annetut tiedot on annettu julkistettavaksi yllä mainittujen yhteyshenkilöiden välityksellä 17. heinäkuuta 2020 kello 7.30 Suomen aikaa.

Nordea on pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com