Verkkokaupan bonuspalvelu kasvaa voimakkaasti – laajentumismatka ulottuu 10 uuteen maahan tänä vuonna

04.04.17 11:21 | Yritykset | Suomi100

Verkkokaupan bonuspalvelu Bonusway kertoo kuluttajille verkkokaupan parhaista ostomahdollisuuksista ja antaa rahaa takaisin palvelun kautta tehdyistä ostoksista. Nordean kasvuyritysyksikön asiakas ja voimakkaasti kasvava suomalainen yritys toimii tällä hetkellä kuudessa maassa. Sen tarkoituksena on laajentua tämän vuoden aikana kymmeneen uuteen maahan. 

Bonuswayn tähänastisen taipaleen keskeisiä edistysaskeleita ovat olleet kolme rahoituskierrosta, toiminnan avaaminen kuuteen maahan sekä Leijonan luolassa esiintyminen ja siinä menestyminen. 

Toimitusjohtaja Tatu Koistinen on tyytyväinen myös siitä, että Bonusway valittiin 64 ohjelman joukosta Suomen toiseksi vahvimmaksi asiakkuusohjelmaksi. Luvuista 2,5 miljoonan käyttäjän saavuttaminen tänä vuonna sekä viime vuotisen ennätys (100 000 tehtyä ostosta yhden päivän aikana) saa viittäkymmentä työntekijää luotsaavan Koistisen myhäilemään. 

Päätyönään hän pitää organisaatioon oikeanlaisen innostavan kulttuurin luomista, selkeän suunnan ja etenemistahdin osoittamista. 

Toimitusjohtaja Tatu Koistinen
- Työ on paljon niin oman henkilöstön kanssa keskustelua kuin myös asiakkaiden ja muiden partnereiden kanssa asioiden läpikäymistä ja kehittämistä. Työ on myös jatkuvaa analysoimista ja tiedonkeruuta yhä laadukkaampaa päätöksentekoa varten. Monipuolinen toimialaymmärrys on välttämätöntä, jotta liiketoimintaa ohjataan oikeaan suuntaan.

Yrittäjyydessä ylipäätään motivoi uuden luominen, vapaus ja vastuu.

- Yrittäjällä on merkittävä vapaus, mutta toisaalta myös vastuu henkilöstön ja muiden omistajien puolelta. Motivaatio syntyy loistavan porukan kanssa mielenkiintoisten ja uusien asioiden tekemisestä. Jonkun semmoisen synnyttämisestä, mitä ei ole koskaan ollut olemassa.

Kasvuhaasteet on voitettu

Yritysidea syntyi keväällä 2011. Koistinen kertoo, että perustajat totesivat silloin yhteistuumin, että vaikka maassamme oli jo silloin vankka bonuskortti ja lojaliteettikulttuuri, verkkokaupan puolelta puuttuu asian edistäjä. 

- Halusimme ottaa sen roolin omaksemme. 

Kuten varmasti lähes kaikille yrityksille, haasteita on matkalla ilmaantunut. Esimerkiksi erittäin onnistunut medianäkyvyys on Koistisen mukaan aiheuttanut pariinkin otteeseen sivuston kaatumisen. Rekrytoinnissa sopivien henkilöiden löytäminen eri rooleihin on ottanut aika ja rahoituskierroksetkin ovat tupanneet kestää odotettua kauemmin. Haasteisiin on vastattu.

- Sivustoon olemme saaneet rakennettua riittävän skaalautuvuuden. Rekrytoinnissa huolellinen valinta taas on osoittautunut vaivansa arvoiseksi. 

- Rahoituksessa otamme yhä paremmin ennakkoa. Yleisesti toimintatapaamme kuuluu merkittävien markkinointiriskien ottaminen. Samalla niistä oppiminen ja riskien mitoittaminen hallittaviksi on meille kriittistä.

Miten tarina jatkuu?

Yritys suuntaa tulevaan tiukalla kasvufokuksella. 

- Haluamme nousta brändiksi, joka tulee ensimmäiseksi mieleen kun puhutaan verkkoshoppailusta ja joka pystyy kertomaan tuhansien partneriyritysten parhaista tarjouksista miljoonille käyttäjillemme yhä mielenkiintoisemmalla tavalla. Haluamme tuoda palvelun käyttökokemukseen myös lisää pelillisyyttä ja sosiaalisuutta, Koistinen valaisee.

Liiketoiminta on voimakkaan investointivetoista. 

- Investoimme asiakashankintaan ja synnytämme pitkiä asiakassuhteita, joiden tuotto maksaa tehdyt investointinsa takaisin. Luonnollisesti tahot, jotka pystyvät tukemaan meitä investoinneissa, ovat tuiki tärkeitä. Oman ja vieraan pääoman rahoitus on tässä keskeisessä roolissa, sanoo toimitusjohtaja Tatu Koistinen.

Kumppanit ovat Bonuswaylle muutenkin tärkeitä. 

- Meille on myös tärkeää synnyttää isompien yritysten yhteisö, joka edistää samaa asiaa. Teemme kaikkemme, jotta verkkokauppa kasvaa ja muuttuu helpommaksi ja luotettavammaksi kuluttajien näkökulmasta. Samaa tavoitetta haluaa edistää lukuisat suomalaiset ja kansainväliset yritykset. Mitä enemmän pystymme luomaan kumppanuuksia, sitä enemmän saamme irti yhdessä tekemisen synergiavaikutuksia.

Mikä pankkisuhteessa on tärkeää?

Koistinen pitää pankkisuhteessa joustavuutta ja skaalautuvuutta erityisen tärkeinä komponentteina. 

- Pankilta tarvitaan kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tarpeisiin ja kykyä kasvaa yrityksen mukana. Toisaalta sen pitää myös pystyä tarjoamaan laadukkaita ja monipuolisia palveluita silloin, kun yritys on vielä kooltaan pieni. Henkilökohtainen kontaktihenkilö on tärkeä.

Bonuswayn talousjohtaja Lasse Järvinen jatkaa toivelistaa. 

- Strategisella tasolla toivomme hyvää ymmärrystä ja apua eri toimintavaiheiden sopivimmista rahoitusratkaisuista. Taktisella puolelle meille on oleellista hyvät työkalut maksuliikenteeseen, toimivat yhteydet ulkomaanmaksuissa sekä hyvä pohjoismainen kattavuus.

Järvisen mukaan asiakaskokemus on ollut korkeiden odotusten mukainen. 

- Myös Pohjoismaissa pankin laajan kuluttaja-asiakaskunnan myötä saamme nopeutettua bonusten tilittämistä käyttäjiemme pankkitileille niin Suomessa kuin Ruotsissa.

Kasvuyritysyksikön olemassaolon yritys näkee myös erityisen positiivisena asiana. 

- Heillä on ollut kyky nähdä nousevat asiakkuudet, jotka muuten saattaisivat jäädä suurempien toimijoiden jalkoihin. Lisäksi meille on ollut etua siitä, että yhteyshenkilömme Jakob Widström sekä yksikön muu väki "on kotonaan" uuden liiketoiminnan yhtiöiden kanssa.

 bonusway-04042017

Lue lisää: Suomen itsenäisyyden juhlavuosi

Blogi: Yrittäjähengen ydin sama jo 1800-luvulla - kuinka ratkaistiin rahoitus?

Yritykset Suomi100

Mukana oli myös aatteen paloa ja ihanteita – halu tehdä hyvää yhteiskunnan parhaaksi

Cleac: Parempaa musiikinopetusta maailmalle

Yritykset Suomi100

Cleac Oy on kasvanut parissa vuodessa ideasta kansainväliseksi startupiksi.

Yonoton: Jonon ohi haasteiden kautta

Yritykset Suomi100

Teemu Karenius sai yritysidean, kun hän turhautui lätkämatseissa jonottamiseen.

Virtuaalituotteita rakennusteollisuudelle – tamperelaisen kasvuyrityksen tavoitteena on muuttaa asuntokauppaa

Yritykset Suomi100

Kasvuyritys on vastannut haasteisiin nopealla ja rohkealla reagoinnilla.

Suomi100

Matka startupista kasvuyritykseksi – joskus kuoppainenkin mutta tasoitettavissa

Yritykset Suomi100

Syntyvistä yrityksistä vain harvalla on edessään tulevaisuus kasvuyrityksenä.