Makia – kaikki lähti tyylikkäiden katuvaatteiden tarpeesta

Suomi100
20.04.17 13:25 | Yritykset | Suomi100

Katuvaatemerkki Makia on suomalainen kasvutarina haasteista, jotka ylitettiin ja selätettiin. 

Punavuori – Multia – Eurooppa

Idea Makiasta syntyi vuonna 2001 Punavuoressa, merimieskapakan kulmapöydässä. Perustajajäsenet Joni Malmi sekä Jesse Hyväri pohtivat, että markkinoilta puuttuivat sellaiset katuvaatteet, jotka heijastaisivat ”yksinkertaisen tyylikästä, jalat maassa -tyyppistä, rehellistä pohjoisen arvomaailmaa”. 

Asiat etenivät ja Makian ensimmäinen kahdeksan tuotteen mallisto tuli kauppoihin kuusi vuotta myöhemmin. 

Malmi muistelee, kuinka omassa lumilautailumenneisyydessä ihmiset kaverit ja tuttavat toivat vaatteiden kautta omaa identiteettiään esille. 2000-luvun vaihteessa muodissa olivat räikeät ja räiskyvät värit. Kisassa kuka laittaa ”kreiseimmät” vaatteet päälle, Malmi alkoi pikkuhiljaa toivoa maanläheisempiä värejä.

Toimintaa pyöritettiin aluksi ”Punavuoren kellareissa”. Haasteita riitti ja alkuvuodet olivat tappiollisia. 

– Ensimmäiset vaatteemme syntyivät vaatturiksi opiskelleen Jessen käsissä, joka konkretisoi yhteisen visiomme prototyypeiksi. Kankaat saatiin keskisuomalaisen kangasvaraston ylijäämistä. Monta vuotta ja retkeä myöhemmin saimme kasaan ensimmäisen malliston. Siihen perustuu yhä nykymallistomme selkäranka ja tyylisuunta, jota olemme seuranneet, Malmi kertoo.

Ensimmäiset varsinaiset Makia-tuotteet syntyivät käsityönä pienessä vaatetehtaassa Multiassa vuonna 2006. Syntyi priimaa jälkeä – mutta nollakatteilla. Oli kuitenkin pakko saada jotain ulos, että saadaan pyörät pyörimään. Kauppoihin ensimmäiset vaatteet saapuivat 2007.

– Ensimmäinen haasteemme oli, ettemme Jessen kanssa olleet oikein myyntimiehiä. Kun mukaan tuli myyntiä vetämään Totti Nybergin, tuotteet saatiin myös myytyä, hän naurahtaa.

– Toinen iso haaste oli, että rahat loppuivat. Tuttavaverkostomme kautta löysimme lopulta uuden pääomistajan. Pääsimme aloittamaan sesonkikohtaisen suunnittelutyön. Päästiin messuille Saksaan ja saatiin muutama ulkomaalainenkin asiakas. 

Alkoi tietoisuuden nostattaminen omasta vaatemerkistä. Se jatkuu edelleen.

– Moni asia on jouduttu oppimaan kantapään kautta. Esimerkiksi myynnin ja tuotantoketjun järjestäminen nollasta nykytilaan on ollut pitkä tie. Osaltaan se selittyy sillä, että olimme Suomessa pioneereja miesten katumuodissa. Nyt meillä on myös naisten mallistot tarjolla. 

Relevantti sesongista toiseen 

Makia haluaa kasvattaa aikaa kestävien klassikkotuotteiden osuutta mallistoissaan. 

– Teemme ajattomia tuotteita, laadukkaita ja tyylikkäitä käyttövaatteita järkevään hintaan. Joka sesonkiin ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan. Aikaa ja kulutusta kestävät klassikkotuotteet säilyttävät arvonsa sesongista ja vuodesta toiseen. Haluamme luoda kestävää muotia kertakäyttötuotteiden sijaan. 

– Emme ole tekninen brändi. Teemme klassisempaa mallia ja puuvillapainotteisia vaatteita.

Malmin mukaan Makia tarjoaa helpon tavan pukeutua tyylikkäästi – varsinkin miehille, jotka eivät halua vaatekaupoissa tuntitolkulla pyöriä. Tarkan nichen sijaan pyrkimys on olla koko kansan helposti lähestyttävä vaatemerkki.

– Esimerkiksi somen kautta voimme vaikuttaa kokoamme isommalta, onhan meillä muun muassa kohta 60 000 aktiivista seuraajaa Facebookissa ja Instagramissakin lähes 20 000. Valtavan määrän ihmisiä voi tavoittaa suhteellisin pienillä ponnistuksilla ja aktivoinneilla.

Kumppanuudet lähtevät fiilistelystä

Kumppanuudet esimerkiksi julkisuuden henkilöiden kanssa ovat lähteneet Makiassa molemminpuolisesta arvostuksesta ja kunnioituksesta, jopa fiilistelystä.

– Varsinkaan aluksi meillä ei ikinä olisi ollut varaa maksaa vaatteidemme käytöstä kenellekään. Enemmän endorsement-kuviot ovat menneet kaveruus- kuin liikesuhdepohjalta. Siksi emme myöskään yhteistyökuvioista retostele. Toki matkallamme on mukana paljon Suomessa tunnettuja artisteja, uutisankkureita ja urheilijoita.

Missä tähtäin on seuraavaksi?

– Kunnianhimoa löytyy, mutta päivä kerrallaan mennään ja nautitaan. Koko ajan ei tarvitse pyrkiä johonkin, vaan pitää osata myös nauttia siitä matkasta, Malmi muistuttaa lopuksi.

Lue Makia-sarjastamme aiemmin ilmestyneet artikkelit:

Merimieskapakasta maailman kaduille ja toreille
Mitä kasvuyritysten rahoittaminen vaatii?

Katso myös Makian video kumppanuudesta formulatähden kanssa

Alla kuva, jossa Makian ensimmäisiä malleja suunnitellaan vuosituhannen alkupuolella.

makia-20-4-2017

Lue lisää: Suomen itsenäisyyden juhlavuosi

Blogi: Yrittäjähengen ydin sama jo 1800-luvulla - kuinka ratkaistiin rahoitus?

Yritykset Suomi100

Mukana oli myös aatteen paloa ja ihanteita – halu tehdä hyvää yhteiskunnan parhaaksi

Cleac: Parempaa musiikinopetusta maailmalle

Yritykset Suomi100

Cleac Oy on kasvanut parissa vuodessa ideasta kansainväliseksi startupiksi.

Yonoton: Jonon ohi haasteiden kautta

Yritykset Suomi100

Teemu Karenius sai yritysidean, kun hän turhautui lätkämatseissa jonottamiseen.

Virtuaalituotteita rakennusteollisuudelle – tamperelaisen kasvuyrityksen tavoitteena on muuttaa asuntokauppaa

Yritykset Suomi100

Kasvuyritys on vastannut haasteisiin nopealla ja rohkealla reagoinnilla.

Suomi100

Matka startupista kasvuyritykseksi – joskus kuoppainenkin mutta tasoitettavissa

Yritykset Suomi100

Syntyvistä yrityksistä vain harvalla on edessään tulevaisuus kasvuyrityksenä.