Blogi: tiedon jakaminen vapaaehtoistyön avulla

Kirjoittaja Maija Jordanova neuvoo päivätyössään asiakkaita Malmin palvelukonttorissa
26.06.17 13:46 | Vastuullisuus | Suomi100

Nordea on mukana Nuorten taloustaitohankkeessa, jonka tarkoituksena on kehittää ja vahvistaa nuorten rahankäytön taitoja. Hankkeen kautta koulutetut pankin vapaaehtoiset pääsevät työskentelemään yhdessä 16–29-vuotiaiden nuorten kanssa ja kehittämään heidän taloustaitojaan.

Kuulin hankkeesta ensimmäisen kerran työkaveriltani ollessani vielä uunituore pankkilainen. Ajatus siitä, että pankkilaisten osaaminen luotsataan nuorten avuksi rennossa ja avoimessa ympäristössä kiehtoi minua. Päätin välittömästi, että haluan osallistua seuraavalla kerralla. 

Olin juuri jäämässä opintovapaalle, kun sain tiedon hankkeen jatkosta vuonna 2016. Päätin kuitenkin kysyä mahdollisuuksiani päästä mukaan tekemään hyvää ja viikkoa myöhemmin ilmoittauduinkin jo mentoriksi. 

Koulutukset järjestettiin tammi-helmikuussa 2017, minkä jälkeen sain itselleni oman nuoren mentoroitavaksi. Tapasimme hänen kanssaan useaan otteeseen kevään aikana ja ilmapiiri välillämme on aina ollut avoin. Projektin ansiosta meillä on ollut mahdollista luoda luottamussuhde, jonka avulla myös talousasioiden selvittäminen yhdessä on ollut luontevampaa kuin pankin konttorilla. Projekti on osaltamme vielä käynnissä ja toiveissa on saada kaikki asiat kuntoon syksyyn mennessä.

Henkilökohtainen suhde nuoren kanssa on antanut lisäpotkua asioiden hoitoon ja hänen onnistumisensa tuntuvat siltä, kun olisin itsekin onnistunut. 

Taloustaitohanke on tarjonnut minulle mahdollisuuden pistää ammattitaitoni hyvään käyttöön myös opintovapaani aikana. Osallistun siihen ehdottomasti uudestaan, mikäli mahdollisuus tulee!

Edellinen blogikirjoituksia

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Suomessa syytä pelätä korkojen nousua muita enemmän

Talous Jan von Gerich

Suomen asuntovelalliset ovat erityisen alttiita korkojen nousulle.

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Trump Kiinan herätyskellona

Talous Tuuli Koivu

Kukaan ei kaipaa Trumpin ajamaa protektionismia, mutta unilukkarina hänestä voi olla maailmantaloudelle jopa hyötyä.

Blogi: Aika on rahaa - lapsillemmekin

Säästäminen ja sijoittaminen Hanna Porkka

Jo Albert Einstein kuvasi korkoa korolle -ilmiötä maailman 8. ihmeeksi. Ilmiö tarkoittaa, että sijoittaessaan saa tuottoa paitsi alun perin sijoittamalleen p...

Finanssimaailma-blogi: Jan von Gerich

Blogi: Voisiko velkapommi ratkaista Suomen velkaantumisongelman?

Talous Jan von Gerich

Suomen valtio myi muutama viikko sitten 5-vuotista lainaa korolla -0.267 %.

Blogi: Kiina valitsee johtajia koko maailmantaloudelle

Talous Tuuli Koivu

Uuden johdon tavoite on viedä maa maailman suurimmaksi taloudeksi 2030-luvulla.