Blogi: Kiina valitsee johtajia koko maailmantaloudelle

18.10.17 10:18 | Talous | Tuuli Koivu

Kiina valitsee tänään alkaneessa puoluekokouksessa johdon, jonka tavoite on viedä maa maailman suurimmaksi taloudeksi 2030-luvulla.

Donald Trumpin valinta näkyi selkeinä liikkeinä maailman rahoitusmarkkinoilla. Kun Kiinan johtoa pistetään uusiksi puoluekokouksessa, rahoitusmarkkinat tuskin värähtävät suuntaan tai toiseen. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että Kiinan valinnoilla on vähintään Trumpin kaltainen merkitys maailmantaloudelle tulevina vuosina.

Kun Kiinassa valitaan lokakuun aikana johto, sitä ei tehdä vain seuraaviksi viideksi vaan käytännössä seuraaviksi viideksitoista vuodeksi. Korkeimpaan päätöksentekoelimeen valittavien henkilöiden joukossa on vähintään kaksi riittävän nuorta johtajaa, joiden on tarkoitus luotsata Kiinaa vuoteen 2032. Tuolloin Kiina on näillä näkymin nousemassa maailman suurimman taloudeksi. Johtajien roolia korostaa heidän länsimaita suurempi vaikutusvaltansa Kiinassa.

Yksi syy markkinoiden vähäiseen reaktioon on, ettemme tiedä johtajista juuri mitään, kun nimet puoluekokouksen päätyttyä ovat selvillä. Voimme päätellä, mihin ryhmittymään Kiinan johdossa he ehkä kuuluvat tai katsoa, millaista politiikkaa heidän mahdollisesti aiemmin johtamissaan maakunnissa on harjoitettu, mutta emme taatusti tiedä, mitä he ajattelevat pääomanliikkeiden vapauttamisesta tai Kiinan roolista maailmantaloudessa.  

Emme myöskään tiedä, millä tavoin he tulevat Kiinan taloutta uudistamaan. Vaikka Kiinan talouskasvun tukijalka – työvoiman siirtyminen tehottomasta maataloudesta teollisuuteen ja viime vuosina yhä useammin palvelusektorille – pönkittää kasvua vielä lähivuodet ja helpottaa nykyisen presidentti Xin jatkokautta, seuraavien johtajien on keksittävä uusia lääkkeitä nopean kasvun jatkumiseksi.

Tuottavuuden kasvattaminen keskeistä

Kasvumallin on painotuttava yhä enemmän tuottavuuden kasvattamiseen eli teknologiseen kehitykseen, jos Kiina haluaa jatkaa matkaa kohti maailman rikkaimpien maiden elintasoa. Lähihistoria osoittaa, että kasvumallin muuttaminen ei ole helppoa, sillä yllättävän harva maa, lähinnä Kiinan naapuruston tiikerit, on kyennyt siihen viimeisten vuosikymmenten aikana.

Kiinan johto tunnistaa haasteen ja pyrkii siirtämään kasvun painopistettä suurilla ohjelmilla, mutta omalla tyylillään. Tehokkuuden lisäämiseksi esimerkiksi valtion yrityksiä on yksityistämisen sijaan pikemminkin keskitetty puolueelle aiempaa enemmän ja valtion valtavasta roolista taloudessa on tullut itsestäänselvempää kuin vuosikymmen sitten.

Kaiken kaikkiaan muutokset ovat olleet Kiinalle tyypilliseen tapaan hyvin vaatimattomia. Kiina tavoittelee yhä BKT:n kaksinkertaistamista vuoden 2010 tasolta vuoteen 2020 mennessä ja ajaa kohti tavoitetta elvyttävällä talouspolitiikalla, johon kiinteänä osana kuuluu kova luottojen kasvu.  

Kiinan nousun suurimpana uhkana nähdäänkin usein pankkikriisi. Nopea velkaantuminen ja rahoitussektorin monimutkaistuminen nostavat todennäköisyyttä sille, että jokin yksittäistapaus laukaisee maan rahoitussektorilla epäluottamuksen ketjun, jonka vaikutukset voivat olla rajut. Mutta toisaalta rahoituskriisin todennäköisyyttä vähentää se, että velka on kotimaan valuutassa ja kotimaisissa käsissä. Toisin kuin moni muu maa aiemmin, Kiina ei kaadu siihen, että ulkomaiset sijoittajat vetäytyvät maasta. Näin ollen keskuspankin keinot lisätä kotimaista likviditeettiä kriisitilanteessa ovat lähes rajattomat ja kun Kiinassa inflaatiokaan ei ole tupannut ryöpsähtää yli äyräiden, tätä korttia uskalletaan varmaankin tarvittaessa käyttää.

Riskinä korkeat velka-asteet

Sen sijaan korkeat velka-asteet voivat tarkoittaa talouskasvun näivettämistä, jolloin rahoitusmahdollisuudet uusille ja riskialttiille, mutta toisaalta kasvun kannalta välttämättömille hankkeille ovat suppeat. Myös nykyisen kasvumallin ne piirteet, jotka pitävät vanhat rakenteet liian kauan pystyssä, hankaloittavat uusien toimijoiden markkinoille pääsyä, samalla kun huono omistusoikeuden suoja vähentävää innovointia.

Mutta pystyipä Kiinan tuleva johto muuttamaan maan kurssin kohti kestävää talouskasvua tai ajoipa se vanhalla mallilla päin seinää, vaikutukset maailmantalouteen ja myös Suomeen ovat valtavat. Kiinan teknologiatason nousu tietää Suomen kaltaiselle taloudelle paitsi kasvumahdollisuuksia, myös aiempaa kovempaa kilpailua, jonka pelisääntöjen on syytä olla reiluja. Jos taas Kiinan kasvu hidastuu selvästi, maailmantalouden suurin veturi kaikkoaa ja seuraukset ovat dramaattiset.

Kiinan aiheuttama valtava myllerrys maailmantaloudessa ei siis pysähdy viime vuosien globalisaation hidastumiseen. Maan tulevalla johdolla on meille enemmän merkitystä kuin koskaan aiemmin, huomattiinpa se rahoitusmarkkinoilla lokakuussa tai ei.

Tuuli Koivu viimeisimmät kirjoitukset

Näyttää 5 hakua 22 tuloksesta

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Ovi auki korkojen nostolle

Finanssimaailma-blogi Talous Tuuli Koivu

Vielä vuosi sitten inflaatiota ei tuntunut löytyvän mistään.

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Ajaako Trump USA:n taantumaan?

Finanssimaailma-blogi Talous Tuuli Koivu

Kun USA julkaisee tänään kasvulukuja, huomio on syytä kiinnittää yhteen ainoaan riviin.

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Presidentti Xin ote kiristyy

Finanssimaailma-blogi Talous Tuuli Koivu

Mihin Kiina on menossa?

Finanssimaailma-blogi: Tuuli Koivu

Blogi: Trump Kiinan herätyskellona

Talous Tuuli Koivu

Kukaan ei kaipaa Trumpin ajamaa protektionismia, mutta unilukkarina hänestä voi olla maailmantaloudelle jopa hyötyä.

Näyttää 5 hakua 22 tuloksesta