Björn Savén eroaa Nordean hallituksesta

Pörssitiedotteet | 22-12-2011 15:30

Björn Savén on tänään ilmoittanut Nordea Bank AB:n (publ) hallitukselle eroavansa välittömästi konsernin hallituksesta omasta pyynnöstään.

- Työskentely Pohjoismaiden suurimman pankin hallituksessa vuodesta 2006 lähtien on ollut mielenkiintoista ja antoisaa. Ruotsin verovirasto on tarkastanut riskipääomayhtiöitä ja tehnyt siinä yhteydessä päätöksen, joka koskee myös IK Investment -yhtiötä. Tämän vuoksi olen nyt päättänyt keskittyä tehtäviini IK:ssa, Björn Savén sanoo.

- Ymmärrän Björn Savénin päätöksen ja haluan samalla korostaa, että hallitus on kiitollinen hänen erinomaisesta työpanoksestaan Nordeassa. Nimitysvaliokunta käsittelee hänen seuraajansa valintaa ennen vuoden 2012 varsinaista yhtiökokousta, hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos sanoo.

Lisätietoja:
Jan Larsson, konserniviestintä, +46 8 614 79 16

Nordean visiona on olla vahva eurooppalainen pankki, joka luo merkittävää arvoa asiakkailleen ja omistajilleen ja joka on tunnettu osaavasta henkilöstöstään. ”Teemme sen mahdolliseksi” - autamme asiakkaitamme pääsemään tavoitteisiinsa tarjoamalla heille laajan valikoiman pankkitoimintaan, varallisuudenhoitoon ja vakuutuksiin liittyviä palveluja. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta ja noin 1 400 konttoria. Markkina-arvolla mitattuna Nordea on kymmenen suurimman kattavia finanssipalveluja tarjoavan pankin joukossa Euroopassa. Nordea noteerataan NASDAQ OMX:n pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.
www.nordea.com

Documents