Yhteiskuntavastuutoiminta

Näin vaikutamme

Yhteiskuntavastuutoiminta tarkoittaa Nordeassa sitä, että edistämme positiivista muutosta henkilöstömme avulla.

Tavoitteenamme on parantaa taloustaitoja ja tukea yrittäjyyttä yli 20 hankkeen ja kumppanuuden kautta. Pankkipalveluihin ja raha-asioihin liittyvä osaamisemme vaikuttaa siten positiivisesti yhteiskuntaan.

Suurin osa yhteiskuntavastuutoiminnastamme perustuu henkilökohtaisiin tapaamisiin, joten vuonna 2022 erilaiset rajoitustoimet vaikuttivat työhön. Tästä huolimatta lähes 2 000 nordealaista teki 8 000 tuntia vapaaehtoistyötä vuonna 2022.

Slush

Slush on esimerkki yrittäjiä tukevasta kumppanuudesta: tuomme startup- ja scaleup-yrityksiä yhteen sijoittajien kanssa.

Slush on suunnattu ennen kaikkea startupeille. Helsingissä marraskuussa järjestettävään maailman johtavaan kasvuyritys- ja teknologia-alan tapahtumaan osallistuu noin 12 000 ihmistä. Tapahtuma kokoaa yhteen yrittäjiä ja teknologiaosaajia, jotka tapaavat johtavia kansainvälisiä sijoittajia, yritysjohtoa ja median edustajia. Slush on voittoa tavoittelematon tapahtuma, jonka järjestämisestä vastaa yrittäjistä, sijoittajista ja opiskelijoista muodostuva yhteisö. Tavoitteena on luoda globaali yrittäjäliike ja luoda uusia startup-yrityksiä ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä, jotka haluavat vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan. Tapahtumassa työskentelee noin 20 Nordean vapaaehtoista, jotka järjestävät pikatreffejä sijoittajille ja yrittäjille.

Tarina: Suomi Euroopan kiinnostavimpia startup-keskittymiä

Matteutmaningen

Matteutmaningen-kilpailu on esimerkki siitä, miten voimme parantaa taloustaitoja ulkopuolisten kumppaneiden avulla.

Huomasimme Ruotsissa viime keväänä tekemässämme tutkimuksessa, että vaikka pienet lapset pitävät matematiikasta, kiinnostus sitä kohtaan hiipuu iän myötä. Halusimme saada aikaan uudenlaista tutkiskelua ja uteliaisuutta, joten käynnistimme koko maan laajuisen Matteutmaningen-kilpailun. Se on suunnattu lapsille ja heidän perheilleen, ja palkinnot tekevät matematiikasta jälleen hauskaa. Yhteistyökumppaneitamme ovat oppimissovellus Albert, voittoa tavoittelematon Mattecentrum, joka auttaa lapsia ja nuoria aikuisia, ja Melodifestivalen-laulukilpailu.

Toteutamme taloustaitohankkeita sekä Ruotsissa että Suomessa ja tarjoamme lisäksi digiopastusta senioreille.

Tarina: How we helped customers improve their digital banking skills

We wanted to show you a video but you cannot see it as you have not enabled cookies

Click here to update your consent

Pikatreffit sijoittajille

Pikatreffit ovat esimerkki hankkeesta, jolla autamme startup- ja scaleup-yrityksiä parantamaan kasvumahdollisuuksiaan.

Nordea Investor Speed Dating on virtuaalinen pikatreffitapahtuma kasvaville startup- ja scaleup-yrityksille, jotka etsivät sopivia sijoittajia. Teemme yhteistyötä yli 200 paikallisen ja kansainvälisen sijoitusrahaston kanssa. Yrityksille ja sijoittajille varataan etukäteen aika kahdenkeskiseen keskusteluun. Tavoitteenamme on tehdä tästä tapahtumasta molempien osapuolten kannalta vuoden hyödyllisin kaksi- ja puolituntinen.

Tarina: Matchmaking + capital = accelerating a sustainable growth journey

Vapaaehtoistyötä pakolaisten hyväksi

Nordeassa käynnistettiin vuonna 2022 yhteiskuntavastuuhanke, jonka tarkoituksena on auttaa pääasiassa pakolaisia mutta myös muita maahanmuuttajia kotoutumaan uuteen maahan. Hanke perustuu nordealaisten vapaaehtoistoimintaan sekä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Nordealaiset ovat tehneet monenlaista vapaaehtoistyötä, joka on tuonut vakautta pakolaisten uuteen arkeen. Vapaaehtoiset ovat esimerkiksi opettaneet pakolaisille työnhaussa tarvittavia taitoja. Hankkeen tarkoituksena on auttaa pakolaisia saamaan raha-asiansa uudelleen järjestykseen ja parantamaan omaa taloudellista hyvinvointiaan jatkossa.

Lue lisää vapaaehtoisistamme, jotka muun muassa toimivat kielen opettajina pako…

Tutustu eri maiden hankkeisiin

Suomi

Suomessa osallistumme Yrityskylä-oppimiskokonaisuuteen. Taloudellisen tiedotustoimiston TATin koordinoima Yrityskylä on kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö.

Paikallisille sivuille

Ruotsi

Ruotsissa yhteistyökumppanimme on Unga Aktiesparare. Tämä organisaatio antaa nuorille yleistä tietoa osakemarkkinoista, sijoittamisesta, rahastoista ja finanssialasta. Näin he saavat työkaluja ja tietoa oman taloutensa hallintaa varten.

Paikallisille sivuille

Tutustu lisää