Suomalaiset piensijoittajat sietävät riskiä

Lehdistötiedote | 13-05-2014 11:00

Nordean sijoittajabarometrin mukaan tyypillinen suomalainen sijoittaja on tavallinen kansalainen – toimihenkilö tai eläkeläinen. Kolmanneksella sijoitussalkun koko on alle 50 000 euroa ja kotitalouden tulot alle 50 000 euroa. Barometrin tulos horjuttaa myös käsitystä siitä, että suomalaiset olisivat sijoittajina varovaisia. Yli 80 prosentilla vastaajista on sijoituksia osakkeissa ja 70 prosentilla rahastoissa. Ainoastaan osakesijoituksia on lähes kolmanneksella.

Sijoittajabarometri selvittää piensijoittajien sijoitustrendejä, näkemyksiä kiinnostavista sijoituskohteista ja suhdetta riskinottoon. Suomalaisella piensijoittajalla on kolme tavoitetta sijoittamiselle: pahan päivän varalle säästäminen, vaurastuminen ja eläkepäiviin varautuminen.

-  Suomalaiset piensijoittajat sijoittavat suoraan osakkeisiin, sijoitusrahastoihin ja kolmantena erilaisiin sijoitustileihin, vaikka korkotaso onkin näin matala. Hieman yllättävää on se, että lähes joka neljännellä on sijoitusasunto, johtaja Jari Ohrankämmen Nordean varallisuudenhoidosta kertoo.

-  Suomalaisten sijoittajien hajautus esimerkiksi maantieteellisesti ja eri omaisuuslajien välillä on osin puutteellista, ja he ottavat tätä kautta tiedostamattaan suurempia riskejä kuin ovat suunnitelleet, toteaa Ohrankämmen.

Osakesijoittajan sijoitusympäristöä pidetään kiinnostavana
Lähes 90 prosenttia vastaajista pitää sijoitusympäristöä kiinnostavana osakesijoittajan näkökulmasta. Helsingin pörssin yleisindeksin positiiviseen kehitykseen seuraavan puolen vuoden aikana uskoo 60 prosenttia vastaajista. Vain neljännes pitää korkomarkkinoita kiinnostavina.

- Tätä tulosta voidaan pitää hyvin luonnollisena, kun katsotaan sitä tuottotasoa, mitä sijoittajat voivat odottaa korkosijoituksista. Selvästi on nähtävissä, että osakemarkkinoiden tuotto-odotukset ja korkomarkkinoiden matalat tuotot ohjaavat kiinnostusta osakemarkkinoille. Ne jotka tavoittelevat korkeaa tuottoa, aikovat selvästi lisätä sijoituksiaan suoriin osakkeisiin Puolet vastaajista aikoo lisätä sijoituksia Suomeen, Ohrankämmen summaa.

-  Sinivalkoisuus on valttia suomalaisten sijoittajien keskuudessa, mikä tietysti on hyväkin asia. Mutta riskienhallinnan näkökulmasta ajatellen ei kannata liikaa vetää kotiinpäin. Suosittelemme, että 25 prosenttia osakesijoituksista olisi Suomessa ja loppu hajautettuna kansainvälisesti, hän muistuttaa.

Tutkimukseen vastasi 1452 aktiivista piensijoittajaa Nordean asiakaskunnasta. Se toteutettiin web-kyselynä Nordean verkkopankissa maaliskuussa 2014. Tutkimustulokset analysoi CBI Cannon Business Insight Oy.

Lisätietoja:
Jari Ohrankämmen, johtaja, Nordean varallisuudenhoito, p. 050 5688945
Anni Kuusisto, konserniviestintä, p. 050 4385094

Lehdistötiedotteet