Nordea panostaa korkeakouluopiskelijoiden arkeen – aloittaa yhteistyön Tuudon kanssa

Lehdistötiedote | 06-07-2017 10:00

Nordea panostaa voimakkaasti nuoriin ja korkeakouluopiskelijoihin aloittamalla yhteistyön mobiilipalvelu Tuudon kanssa. Palvelun kautta Nordea tarjoaa opiskelijoille kattavan palvelukokonaisuuden lisäksi tukea ja neuvontaa omaan talouteen liittyvässä päätöksenteossa.

Tuudo on oululaisen Caleidon Oy:n perustama korkeakouluopiskelijoiden mobiilipalvelu, jonka kautta opiskelijat hoitavat muun muassa kurssi- ja tentti-ilmoittautumisensa useissa suomalaisissa korkeakouluissa. Opiskelijat käyttävät sovellusta päivittäin, sillä sen avulla löytää mm. lukujärjestyksen, lounaslistan ja bussiaikataulut.

Nordea tuo palveluun nuorille suunnattuja neuvontapalveluita tukemaan opiskelijoiden erilaisia elämäntilanteita.

- Meille on tärkeää olla läsnä opiskelijoiden arjessa ja tuoda uusimmat digipalvelut helposti heidän ulottuvilleen. Haluamme tarjota parhaan palvelukokonaisuuden lisäksi tukea ja neuvontaa opiskelijoiden omaan talouteen liittyvässä päätöksenteossa. Moni hankkii esimerkiksi ensiasunnon jo opiskeluaikana, sanoo Nordean liiketoimintajohtaja Riikka Laine-Tolonen. 

Neuvontapalveluihin sisältyy muun muassa artikkeleita, podcasteja sekä sosiaalisen median sisältöjä. Sovelluksesta opiskelijat saavat myös suoran yhteyden Nordean asiakaspalveluun puhelimitse tai chatin välityksellä.

- Opiskelijat haluavat hoitaa päivittäiset perusasiansa mobiilisovelluksella erilaisten selainpohjaisten ratkaisujen sijaan. Johtoajatuksemme on yksinkertainen: säästämme opiskelijoiden ja korkeakoulujen aikaa ja voimavaroja, jotta jokaisella olisi parhaat mahdolliset mahdollisuudet keskittyä tärkeimpään – opiskeluun ja opetukseen. On hienoa, että saimme Nordean kumppaniksi, sillä taloudelliset päätökset ovat opiskelijoita usein eniten askarruttavia asioita, kertoo Caleidon Oy:n toimitusjohtaja Iikka Meriläinen

Sovellusta voivat tällä hetkellä käyttää useiden korkeakoulujen opiskelijat, ja tarkoituksena on laajentaa palvelua muihin korkeakouluihin lähitulevaisuudessa. Jo nyt sovellus on kymmenien tuhansien opiskelijoiden käytettävissä.

Laine-Tolosen ja Meriläisen mukaan Nordean ja Caleidon Oy:n yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden kehittää jatkossa myös aivan uudenlaisia palveluita.

Lisätietoja:

Riikka Laine-Tolonen, liiketoimintajohtaja, Nordea, p. 050 343 0585
Iikka Meriläinen, toimitusjohtaja, Caleidon Oy, p. 044 2933 282
Satu Malkamäki, lehdistöpäällikkö, Nordea, p. 050 448 1182