Pienet ja keskisuuret yritykset ovat toteuttamassa yrityskauppoja tänä vuonna hyvin aktiivisesti. Ostajan kannalta yrityskauppa on hyvä tapa ryhtyä yrittäjäksi tai laajentaa toimintaa kansainväliseksi. Nordea tarjoaa yrityksille uutta palvelua yritysjärjestelyiden toteuttamiseen kaikissa Pohjoismaissa.
Yrityskauppojen määrä on jatkunut korkealla tasolla jo useamman vuoden, ja alkaneesta vuodesta näyttää jo nyt tulevan hyvin vilkas. Erityisen aktiivisia ovat olleet sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yritykset sekä ohjelmistotalot.
- Vaikka viime vuosi oli ennätyksellinen pk-yritysten yrityskaupparintamalla, niin tällä hetkellä hankkeita on vireillä viime vuoden vastaavaa aikaa runsaammin, kertoo Nordean yrityspankeista vastaava liiketoimintajohtaja Aleksi Lehtonen.
Yrityksen omistajalla on yhä enemmän toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja yrityksen myyntiin tai yrityksen uudistamiseen. Yhteistyö pääomasijoittajien, bisnesenkeleiden, juniorrahoittajien tai muiden yritysten kanssa voi tuoda kaivattuja kasvumahdollisuuksia. Tällaisia kasvua tukevia verkostoja toimii Suomessakin useita.
- Yhä useammat suomalaisyritykset, niin suuremmat kuin pk-yritykset ovat toteuttaneet myös listautumisia. Pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna aktiivisuus on toki vielä vähäisempää kuin esimerkiksi Ruotsissa, Lehtonen toteaa.
Uudelle yrittäjälle yrityskauppa tarjoaa lisäksi hyvän keinon saada jo markkinoilla toimivan yrityksen, jolla voi olla valmiina toimivat verkostot ja hyvä henkilökunta.
Ovi auki Pohjoismaiden markkinoille
Nordea uudisti huhtikuun alussa pienten ja keskisuurten yritysasiakkaiden palvelumalliaan. Se toimii nyt yhtenäisellä tavalla kaikissa Pohjoismaissa. Tämä helpottaa suomalaisten yritysten toimintaa sekä madaltaa kansainvälistymisen kynnystä uusia markkinoita tavoitteleville pk-yrityksille.
- Yrityskauppa on yksi toimiva keino kansainvälistymiseen. Perustammekin uudet Corporate Advisory -yksiköt kaikkiin Pohjoismaihin, joiden avulla asiakkaamme voivat toteuttaa juuri heille sopivia yrityskauppa- ja pääomamarkkinatransaktioita, Lehtonen sanoo.
Yrityskauppojen rahoittaminen on muuttumassa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä suuryritysten mallin mukaisesti.
- Taselainojen osuus on pienenemässä ja pankit auttavat yrityksiä löytämään uusia rahoitusratkaisuja yhä useammin joukkovelkakirjalainoista, syndikoiduista lainoista tai juniorlainoista. Näiden osuudet ovat vielä pk-yrityksillä selvästi pienemmät kuin suuryrityksissä, mutta muutoksen suunta on selvä, Lehtonen kertoo ja toivottaa pk-yritykset juttusille.
Lisätietoja:
Aleksi Lehtonen, liiketoimintajohtaja, p. 040 826 2163
Satu Malkamäki, lehdistöpäällikkö, p. 050 448 1182
Nordea on myös mukana valtakunnallisessa yrityskauppoja ja omistajanvaihdoksia edistävässä yhteishankkeessa, jonka päärahoittaja on työ- ja elinkeinoministeriö. Lue lisää hankkeesta.