Nordean kesäkysely: Suomalaisten kesälomabudjetti on 1300 euroa – nuoretkin haaveilevat lomasta kesämökillä

Lehdistötiedote | 01-06-2018 13:00

Nordean teettämän kyselytutkimuksen* mukaan suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä kesälomaan tänä vuonna keskimäärin 1 300 euroa kotitaloutta kohden. Budjetti on noin 65 euroa lomapäivää kohden.

- Tänä vuonna suunniteltu lomabudjetti on hieman yllättäen pienempi kuin viime vuonna, jolloin lomabudjetti oli vajaa 1 400 euroa. Julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkaukset voivat osaltaan vielä tänä vuonna pienentää lomabudjetteja. Tosin odotin, että ennätyslukemissa huiteleva kuluttajaluottamus olisi näkynyt myös lomabudjeteissa, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen kommentoi.

Suurin osa suomalaisista suunnittelee rahoittavansa lomansa palkkatuloilla, säästöillä tai lomarahoilla. Alle joka kymmenes suunnittelee rahoittavansa lomansa luotolla.

- Suunnitelmat loman rahoitusmuodoista saattavat olla vielä hieman optimistisia. Voi olla, että loman loppuvaiheessa lomasäästöt onkin jo käytetty ja silloin loppuloma rahoitetaan luotolla. Kesälomabudjetin toteutumista kannattaisikin tarkistaa myös loman aikana, Olli Kärkkäinen muistuttaa.

Kesämökit ovat kovassa käytössä – nuoretkin unelmoivat kesämökin omistamisesta

Suomessa on noin puoli miljoonaa kesämökkiä ja Nordean kesäkyselyn mukaan niillä on myös käyttöä. Joka neljäs kesämökin omistava suunnittelee viettävänsä koko lomansa kesämökillään ja vain joka kymmenes ilmoitti, ettei vietä aikaa kesämökillä lainkaan.

Niistä vastaajista, jotka eivät kesämökkiä omista, joka kolmas kertoi haaveilevansa oman mökin omistamisesta. Loma-asunnon omistamisesta ulkomailla haaveilee joka kymmenes. Nordean Ruotsissa tekemän kyselytutkimuksen mukaan ruotsalaiset sen sijaan haaveilevan kotimaan mökin sijaan loma-asunnosta ulkomailla.

- Nuorista, 18-25 -vuotiaista, yli puolet haaveilee kesämökin omistamisesta Suomessa. Ruotsalaisista nuorista vain joka neljäs haaveilee kesämökistä Ruotsissa. Kesämökki ja kesämökillä ajan viettäminen näyttävät siis säilyttävänsä paikkansa suomalaisten sydämessä sukupolvelta toiselle, Olli Kärkkäinen kertoo.

*Tutkimuksen Nordealle toteutti internetpaneelina YouGov 7.-13.5.2018 välisenä aikana. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden. Kyselyyn vastasi 1000 vähintään 18-vuotiasta suomalaista.

Lisätietoja:

Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti, p. 040 735 6030

Satu Malkamäki, lehdistöpäällikkö, p. 050 448 1182

Documents